Keinutuoli.
Reading edition
Suuri keinutuoli on jo ikäpuoli, väsyä jo alkoi heiluntaan, ennen virkeätä, vietti elämätä, raukeaa nyt kaikki oli vaan. Joskus iltasilla surun-kaihoovilla silmillänsä kauas katsellen, siinä nuori Silja keinutteli hiljaa pudottaen puulle kyynelen. Mistä moinen huoli, puinen keinutuoli tuot' ei tahdo kelvon ymmärtää; mutta pian tälle kauan eläjälle arvoitus jo vallan selviää. Silja kummin kuumein oudoin onnenhuumein syliin sulhon keinuun istahtaa; lemmen kyllyydellä silloin neito hellä puunkin poven sykkimähän saa. Suuri keinutuoli, vaikk' on ikäpuoli Siljan armastaissa sulhoaan, muistaa onnenpäivät, jotka kauas jäivät, nuortuu nuoreks puuksi uudestaan. Niin se siirtyy sinne, missä vehryt rinne kevään mahlat juotavaks sen toi, lehviin päivä hohti, korkeutta kohti vapaa latva nousi, huminoi. (»Urpuja»)