IV.

Nuo suuret jännittävät kilpailut palauttivat täydellisesti Gloryn iloisen mielen. Hän nauroi ja huudahteli alituiseen nauttien joka hetkestä kuin lapsi. Kaikki tunsivat hänet, ja melkein kaikki tervehtivät häntä. Drake suorastaan loisti ylpeyttä ja iloa. Hän vei Gloryn katsomaan rataa, vastasi hänen kysymyksiinsä, laski leikkiä hänen kanssaan ja selitti hänelle kaikki asiat, jättäen lordi Robertin pitämään seuraa toisille vieraille. Keitä ovat nuo teltoissa olijat? Ne olivat kaartin klubin jäseniä, ja siellä oli myöskin tykistöupseereja, kuninkaan husaareja ja linjarykmentin jäseniä Aldershotista. Tuota kunnasta tuossa sanottiin "kukkulaksi", ja siellä vilisi tavallisesti kaikenlaista oloonsa tyytyväistä roskaväkeä, haeskellen unohtuneita päällystakkeja ja vartioimatta jääneitä eväskoppia. Taskuvarkaat, pelipetturit, lumpunkerääjät, valehtelevat kerjäläiset, kaikki virittelivät ansojansa tuolla pyhällä paikalla. Tuo kunnas oli todellakin heidän pyhättönsä, jossa he toimittivat virkaansa aivan poliisin nenän edessä. "Pyhä maa!" Ha, ha, haa! Kaikki raamatun patriarkat olivat siellä edustettuina. Oi, noita kimeä-äänisiä herrasmiehiä samettikaapuineen ja liehuvine lippuineen! Siellä oli Mooses ja Aaron sekä kaikki muut. Kysytte ketä ne ovat. Ne ovat vedonvälittäjiä, enimmäkseen juutalaisia, joskus myöskin tavallisia kilpa-ajopettureita vain.

"Hei, tulkaa tänne urheilijat!" huusi joku, ja sitten sateli sekavia huutoja ja vastauksia Gloryn ja Draken ympärillä heidän kulkiessaan eteenpäin.

He olivat saapuneet noin neljännespenikulman päähän kukkulan rinteelle tunkeutuen tiheiden vaunuryhmien ja hikoilevien väkijoukkojen läpi pahentuneessa ilmassa, jossa tuntui oluen hajua ja juopuneiden ihmisten hengitystä.

"Huh! Minusta tuntuu kuin olisin Sadrach, Mesach ja Abednego yhdessä persoonassa", sanoi Glory.

"Mennään tuonne ruohokentälle", sanoi Drake, ja he läksivät menemään kilparadan poikki.

"Eikö joku saarnannut juuri kun me ajoimme kukkulan rinnettä?" kysyi Glory.

"Saarnasiko? En minä huomannut mitään." Ja sitten he tunkeutuivat eteenpäin.

Puitten siimeksessä oli raitista ja viileätä, ja Glorysta oli kymmenen shillingiä varsin halpa hinta siitä ilosta, että sai kulkea kymmenen minuuttia vihreällä nurmella. Kilpailua odottavia hevosia talutettiin ympäri peitettyinä vaipoilla, joihin niiden nimet oli kirjailtu. Hevosten ruokkijoita, harjoittelijoita ja jockey'ta sekä herroja, joilla oli päässään silkkihatut, ja komeapukuisia naisia käyskenteli sekaisin ruohokentällä.

Draken hevonen oli suuri, ruskea, hyvin laiha ja pitkäjalkainen ori, joka nosteli jalkojaan korkealle astuessaan. Sen harjoittaja odotteli sanoakseen vielä viimeisen sanan omistajalle. Hän oli tyyni ja luottava. "Se ei ole milloinkaan ollut paremmassa kunnossa, Sir Francis, ja se on komein kolmivuotias, mikä ikinä on suitsia kantanut. Se on edistynyt niin merkillisesti päästyään hammastuskista, ja nyt se todellakin tuottaa kunniaa hoitajalleen. Hevoset ovat kaikki mainioita tänään, mutta sittenpähän siitä tuleekin tosi kilpailu. Suosikkiko, Sir Francis? Pyh! Vaunuhevonen! Ei se ole vaarallinen kilpailija — sillä on liian huonot lanteet. Mutta tämä hepo on ensi luokan kilpajuoksija. Joka siitä lyö vetoa, voittaa varmaan, herra, saatte uskoa sanojani."

Ja jockey, jolla oli yllään mustan ja valkoisen kirjava takki, heilutti päätään kuiskaten iloisesti: "Saatte uskaltaa mitä summia tahansa hevosesta, Sir Francis. Se on komea hepo, ja sillä on Derby kavioissaan, jollen minä ole aika hölmö!"

Drake nauroi heidän ennustuksilleen, ja Glory taputti eläintä sen kuopiessa maata valkoisilla kavioillaan ja ravistellessa nahkasatulaansa. Klubin katsojalava näytti sieltä, katsoen kuohuvalta pitsi-, höyhen-, kukka- ja auringonvarjomereltä. Drake ja Glory läksivät astumaan sinne päin, kulkien ensin palkintotuomarien pöydän ohi, jonka tarkoituksen Drake selitti Glorylle. Sitten he kävivät Jockeyklubin aitauksen ohi, joka oli täynnä lordeja ja heidän rouviaan, palkintotuomareita, parlamentin jäseniä ja muita urheilun ystäviä. Vihdoin he kulkivat vedonlyöjien piirin läpi, jossa satakunta ylhäistä vedonlyöjää huuteli tarjouksiaan kovalla äänellä. Eräältä näistä kysyi Drake:

"Mitenkä Ellan Vanninin asiat ovat tätä nykyä?"

"Kymmenen yhtä vastaan."

"Minä panen sata yhtä vastaan Ellan Vanninista", sanoi Drake, ja sitten hän Gloryn kanssa kiirehti pois tungoksesta.

Astuessaan ylös katsojalavan portaita sanoi Glory: "Mutta eikö arkkidiakoni ollut sisäasiain toimistossa tänä aamuna? Me näimme hänen astuvan puistoon pikku herra Golightlyn kanssa."

"Oh, näittekö heidät? Mutta kyllä nyt on todellakin kuuma päivä!"

"Niin on. Minusta tuntuu kuin tahtoisin pukeutua Arielin ilmapukuun… Mutta miksi arkkidiakoni…?"

"Siitä ei kannata puhua, Glory. Onhan tunnettu asia, että uskonnollinen suvaitsemattomuus tahtoo työntää vastuunalaisuuden omista tyhmyyksistään siviilihallinnon niskoille."

"Siis John Storm —"

"Hän ei ole missään vaarassa vielä — ei missään!"

"Oi, kuinka suloista!" He olivat juuri ehtineet parvekkeelle, ja Glory koetti näyttää siltä kuin tuo omituinen muutos hänen äänessään ja käytöksessään olisi johtunut pelkästä ilosta, jonka herätti tuollaisen komean näköalan avautuminen äkkiarvaamatta heidän eteensä. Hän seisoi hetkisen kuin lumottuna, sitten hän nojautui kaiteen yli katsellen alhaalla näkyvää kirjavaa ihmistulvaa. Tyhjää maankamaraa ei penikulman päähän saakka näkynyt jalan leveydeltäkään, paitsi jockeyn portin luona, jossa poliisi piti pienen käytävän avoinna. Kaikki oli liikkuvana ihmismerenä, josta nousi hiljainen, epäselvä kohina aivan kuin aaltojen loiske kallioniemekkeitä vastaan.

Pilvi oli paennut Gloryn otsalta, ja hänen silmänsä säkenöivät. "Kyllä tämä maailma sentään on ihmeen onnellinen!" huudahti hän.

Juuri silloin kohosi kuninkaallisen lavan lippu merkiksi siitä, että Walesin prinssi oli saapunut. Heti sen jälkeen kohosivat lakit katsojien päästä kentällä, ja joku alkoi laulaa: "God save the Queen". Suuren katsojalavan yleisö yhtyi lauluun, sitten väki kentällä ja vihdoin kukkulalla, kunnes koko tuo lukematon joukko yhdessä lauloi kansallishymnin äänellä, joka soi kuin valtameren kohina.

Gloryn silmät olivat nyt täynnä kyyneleitä. Hän koetti taistella itkua vastaan, ja Drake, joka seurasi hänen pienintäkin liikettään, asettui seisomaan hänen eteensä suojellakseen häntä muutamien, lornetilla tarkistelevien, komeasti puettujen naisten uteliailta katseilta. Hienoston hienoimmat kukat olivat täällä, ja klubin lava oli täynnä komeita naisia, jotka olivat ihastuneet urheiluun ja olivat itsekin kilpajuoksijain omistajia. Heidän seurassaan näkyi muutamia itämaalaisia ylimyksiä puettuina sinisiin, kullalla kirjailtuihin pukuihin, ja ranskaa puhuttiin kaikkialla.

Glory herätti huomiota, ja Draken silmät loistivat ilosta. Eräs kuuluisa henkilö pyysi, että hänet esiteltäisiin Glorylle, ja kertoi olleensa läsnä hänen ensimmäisessä esiintymisessään sekä ennusti hänelle mitä loistavinta tulevaisuutta. Glory pysyi tyynenä. Pienoinen värähdys vain ja tuskin huomattava vavahdus suupielessä, siinä kaikki — muutoin hän kesti kaiken tuon kunnian aivan kuin hän olisi syntymästään saakka siihen tottunut. Walesin prinssi kutsui pienen seurueen aamiaispäivällisille, ja sekä Drake että Glory saivat kutsun sinne. Kaikki hienoimmat henkilöt olivat siellä muodostaen aivan kuin kukkaisnäyttelyn, jossa on kellahtavia, punaisia, purppuraisia ja harmaita kukkia. Glory katseli noita tämän maailman mahtavia, ja se huvitti häntä äärettömästi.

"No, mitä te arvelette?" sanoi Drake.

"Minä arvelen, että useimmat näistä Derby-ihmisistä ovat pukeutuneet vallan väärään univormuun. Tuo herra tuolla, katsokaa — hänen pitäisi olla puettuna tallirengiksi. Ja tuo neiti, jolla on harmaa puku — hänhän on ihka ilmeinen balettityttö, ei muuta kuin —"

"Herran nimessä, olkaa vaiti!"

Mutta Glory kuiskasi: "Mennään tuonne nurkkaan, jotta saamme nauraa rauhassa."

Glory istui Draken ja erään komean herrasmiehen välissä, jonka parta oli kuin vaahtopää koski.

"No, mitenkä hevostasi arvostellaan, Drake?" kysyi herra.

Drake vastasi, ja Glory, joka heräsi tutkimuksistaan, virkkoi:

"Jaa, kuinka se olikaan?"

"Mahdoton hinta — teille", sanoi Drake.

"Mitä vielä! Minä aion tehdä pienen afäärin nyt aivan omin neuvoin ja tulen lyömään vetoa teitä vastaan."

Hänelle selitettiin, että ainoastaan varsinaiset vedonlyöjät lyövät vetoa hevosista, mutta partaniekka herra tarjoutui heti olemaan Gloryn puolesta vedonlyöjänä ja pani kymmenen yhdestä Ellan Vanninia vastaan.

"Missä muodossa?"

"Oh — hm — punnissa tietysti."

"Mutta mikä on tarkoituksena tuolla vieraiden jumalien kumartelemisella?" sanoi Drake.

"Oh, älkää olko huolissanne. 'Lasten ja imeväisten suusta', tiedättehän…" ja samassa kello soi ilmoittaen kilpajuoksun alkavan, ja kaikki kiirehtivät takaisin katsojalavalle. Numerot nostettiin ylös ja viisikymmentä poliisia oli häätämässä väkeä pois kilparadalta. Muutamat Draken ja Gloryn vaunutovereista palasivat paikoilleen, ja lordi Robert kirjoitteli juuri muistikirjaansa kauniiden seuralaistensa vetoasioita.

"Suvaitseeko neiti Tuulispää antaa minulle toimeksi jotain vedonlyöntiä?" kysyi hän Glorylta.

"Tietysti. Mikä on Ellan Vanninin hinta nyt?"

"Ainoastaan viisi yhtä vastaan nyt, kaunis neiti."

"Minä panen yhden viittä vastaan, että Ellan Vannin menettää."

"Mutta mitä ihmeitä te ajattelette, Glory?" sanoi Drake ja hänen silmänsä säteilivät.

"Sen saatte nähdä sitten", nauroi Glory.

Juuri silloin talutettiin hevoset ensin näytettäviksi kuninkaallisen lavan eteen, ja omituinen sähkövirta levisi joka paikkaan pannen kaikki kielet puhumaan. Tuntui aivan kuin jotain odottamatonta olisi tapahtumaisillaan, lukemattomat silmät tähystelivät sinne päin, missä Drake seisoi Gloryn vieressä. Drake näytti tyyneltä, mutta hänen kalpeat kasvonsa punastuivat ylpeydestä. Glory oli ilmeisesti kiihkeässä mielentilassa ja saattoi tuskin seisoa sekuntiakaan yhdessä kohden. Nyt oli vedonvälittäjien melu noussut ylimmilleen, aivan tuin tuhansien merilintujen kirkuminen kallionkielekkeellä, ja Glory koetti puhua niin kovaa, että hänen äänensä kuuluisi kaiken tuon yli.

"Hopeata ja kultaa minulla ei ole, mutta jos minulla olisi —. Mitä tuo on?"

Valkoinen lippu oli laskeutunut alkamismerkiksi, kilparadan alkupäästä kuului kumeata melua, ja ihmiset huusivat: "Nyt ne läksivät!" Sitten seurasi äänettömyys kaikkialla, kaikki silmät, kaikki lornetit tähystelivät kilpajuoksijoihin.

Hevoset aloittivat kilpailunsa hyvin ja juoksivat ylös. kukkulalle yhdessä rivissä kuin ratsumieslinja, sitten pääsi Suosikki edelle ja muut seurasivat sitä sekavana ryhmänä. Mutta se ei näkynytkään pitävän alamäestä. Se juoksi monessa mutkassa ja jockey kiihoitti sitä ohjaksilla, riippuen melkein sen pään yli. Kun kilpailijat kääntyivät Tottenhamin kulmassa, näyttäen etäältä katsoen kiitävältä hirviparvelta, saattoivat katsojat huomata, että toinen hevonen käytti hyväkseen erästä mutkausta ja juoksi Suosikin ohi voimakkaasti ponnistaen. Sen väri oli musta ja valkoinen. Se oli Ellan Vannin. Siitä hetkestä ei Draken hevonen enää päästänyt ketään edelleen, vaan syöksyi eteenpäin kuin suuri lintu siivet suorina, kiiti katsojalavan ohi kiihkeän jännityksen vallitessa ja voitti ainakin yhdellä hevosenpituudella.

Ja joukon ilohuutojen kaikuessa seisoi Glory käsi Draken olalla, itkien, nauraen ja hurraten yhtaikaa.

"Mutta te olette nyt menettänyt vetonne", sanoi Drake.

"Oh, vähätpä siitä", sanoi Glory, ja kun jockey oli hypännyt satulastaan ja Drake vienyt hevosensa punnitushuoneeseen, sekä "kaikki järjestykseen"-huuto oli kajahtanut, aloitti Glory hurraahuudot uudelleen sanoen, että hän tahtoi kilpailla Tennysonin puron kanssa, joka yhä jatkoi jatkoi vain, eikä koskaan lopettanut.

"Mutta miksi te löitte vetoa minua vastaan?" sanoi Drake.

"Te tyhmä poika", vastasi Glory säteillen onnesta ja ilosta, "eikö mustalaisakka sanonut, että minä menetän rahaa tänään? Ja kuinka siis olisin voinut luvata rahaa teidän hevosestanne, ellen toivonut, että te menettäisitte kilpailussa?"

Drake nauroi onnellisena hänen viehättävälle petokselleen ja saattoi tuskin vastustaa halua pusertaa Glorya rintaansa vasten ja suudella häntä. Draken ystävät taputtivat häntä selkään ja tuttavat kiirehtivät häntä onnittelemaan. Hän kääntyi viemään hevostansa aitaukseen, ja lordi Robert talutti Glorynkin sinne. Hevosen harjoittelija ja jockey olivat siellä myöskin katsellen ympärilleen onnellisina ja ylpeinä. Drake, jonka kalpeista kasvoista loisti iloinen ylpeys, talutti suurta eläintä ympäri aivan kuin hänen olisi ollut vaikea erota siitä. Se hengitti raskaasti, ja hikihelmet kiersivät pisaroina sen kaulalla, päässä ja korvissa.

"Voi, sinä kaunokainen! Kuinka mielelläni minä tahtoisin ratsastaa sinulla!" sanoi Glory.

"Mutta uskaltaisitteko te?" kysyi Drake.

"Uskaltaisinko? Oh, antakaapa minun vain koettaa!"

"No, te saatte koettaa — saatte totisesti."

Joku toi samppanjaa, ja Gloryn piti juoda malja "vuosisadan parhaimman hevosen kunniaksi." Sitten hänen lasinsa täytettiin uudestaan ja hänen piti juoda sen omistajan malja, "maailman parhaimman pojan malja", ja sitten hänen vielä piti juoda "parhaimpain kilpailujen malja, mitä ikinä Epsomissa on ollut." Se riitti hänen osaltaan, mutta herrat joivat vielä Draken ehdotuksesta "maailman armaimman, hilpeimmän, hellimmän pikku tyttösen maljan, jota ihmislasta taivas siunatkoon", ja Glory peitti kasvonsa käsiinsä sanoen iloisesti naurahtaen: "Sanokaa minulle, pojat, milloin tuo malja on juotu, niin tulen takaisin taas."

Kun Drake oli lähettänyt muutamia sähkösanomia ja vastannut sanomalehtimiesten kyselyihin, läksi seurue takaisin vaunujen luo kukkulalle ja alkoi tehdä lähtöä kotiin. Aurinko oli nyt laskeutunut, paksuja pilviä oli alkanut kerääntyä taivaalle, joka näytti uhkaavalta, ja Gloryn päätä ja silmäkulmia pakotti. Rosa oli lähtenyt kotiin junalla ennättääkseen ajoissa toimistoonsa, ja Gloryn oli hiukan tehnyt mieli seurata häntä. Mutta toisen näyttelijän tuli esittää hänen osansa sinä iltana, joten hänellä ei ollut mitään syytä erota seurueesta. Vaunut tunkeutuivat tiheiden ajoneuvoryhmien läpi kukkulalla seuraten takaisin päin tulvivaa ihmisvirtaa Lontooseen.

"Mutta entä minun hansikkaani?" sanoi Drake hämillään.

"Oh, te julmuri, te niitätte, missä ette ole kylvänyt ja kokoatte —"

"No nyt me olemme kuitit", sanoi Drake kumartuen Gloryn puoleen ja suudellen häntä. Nyt saattoi selvään huomata, että Drake oli juonut aika paljon.