X

Päivällinen oli valmis, ja professori Lidenbrock kävi siihen ahnaasti käsiksi, sillä hänen pakollinen paastonsa laivalla oli enentänyt hänen ruokahaluansa, joka muutoinkin luonnostaan oli sangen hyvä. Ateria, joka oli paremmin tanskalainen kuin islantilainen, ei ollut missään suhteessa merkillinen; mutta isäntämme, joka oli enemmän islantilainen kuin tanskalainen, johdatti mieleeni vanhan ajan kestiystävyyden sankarit, sillä selvästi huomasi, että meitä pidettiin hänen huoneessansa tärkeämpinä henkilöinä kuin häntä itseään.

Keskusteltiin maan omalla kielellä, johon setäni lisäsi saksaa ja herra Fridriksson latinaa, jotta minäkin ymmärtäisin sitä. Puhuttiin tieteellisistä kysymyksistä, kuten tiedemiehen sopii; mutta professori noudatti lauseissansa mitä suurinta varovaisuutta käskien silmäyksillään minun pysyä visusti vaiti aikeistamme.

Heti alussa Fridriksson kysyi sedältäni hänen tutkimuksiensa menestystä kirjastossa.

— Teidän kirjastonne! vastasi professori, siinähän on vain vaillinaisia kirjoja melkein tyhjillä hyllyillä.

— Mitä? huudahti Fridriksson; meillä on kahdeksantuhatta nidosta, joista useat ovat kallisarvoisia ja harvinaisia, vanhalla skandinavialaisella kielellä kirjoitettuja teoksia; sitäpaitsi meillä on kaikki kirja-uutuudet, mitkä Kööpenhaminassa vuosittain ilmestyvät.

— Missä ovat sitten nuo kahdeksantuhatta nidosta? Minä puolestani — — —?

— Oh, herra professori, ne ovat luettavina ympäri maata. Vanhalla jääsaarellamme on ihmisillä lukuhalua. Täällä ei ole ainoaakaan vuokraajaa eikä kalastajaakaan, joka ei osaisi lukea ja joka ei lukisi. Me islantilaiset ajattelemme, että sen sijaan, että kirjat lahoaisivat rautaristikon takana niiden tarkoituksena pikemmin on kulua lukijoiden käsissä. Senpätähden nämä kirjat kulkevatkin kädestä käteen ja kuluvat, niitä luetaan yhä uudelleen, ja usein tapahtuu, etteivät ne palaa paikallensa ennenkuin vuoden tahi parin kuluttua.

— Ja sillävälin, vastasi setäni toivossaan pettyneenä, muukalaiset — — —

— Niin, kukapa sitä voi auttaa! Muukalaisilla on omat kirjastonsa, ja meidän maanmiehemme tarvitsevat etupäässä valistusta. Sanon vieläkin: lukemisen halu on islantilaisella veressä. Jo vuonna 1816 me perustimme tieteellisen seuran, joka yhä edistyy; muukalaiset oppineet pitävät kunniana päästä sen jäseneksi; se painattaa kirjoja kansalaistemme opetusta varten ja tekee maallemme todellista hyötyä. Jos te, herra professori, suvaitsette ruveta sen kirjeenvaihtajajäseneksi, niin tuotatte meille sangen suuren mielihyvän.

Setäni, joka jo ennestään oli jäsenenä noin sadassa eri tiedeseurassa, vastaanotti tarjouksen kohteliaasti, mikä suuresti miellytti herra Fridrikssonia.

— Olkaa hyvä, jatkoi tämä, ja mainitkaa minulle ne kirjat, joita haluaisitte saada kirjastostamme; ehkä voisin antaa teille jotakin tietoa niistä?

Katsahdin setääni; hän epäili, vastaisiko tähän tarjoukseen, joka näin suorastaan kosketti hänen aiettaan. Mutta muutaman silmänräpäyksen kuluttua hän päätti puhua.

— Herra Fridriksson, hän sanoi, olisin tahtonut tietää, onko teillä kirjastossanne vanhojen kirjojen joukossa Arne Saknussemmin teoksia?

— Arne Saknussemm! vastasi Reykjavikin professori, varmaan tarkoitatte tuota oppinutta miestä, joka eli kuudennellatoista vuosisadalla, oli yht'aikaa suuri luonnontutkija, suuri alkemisti ja mainio matkustaja?

— Aivan niin.

— Joka oli Islannin kirjallisuuden ja tieteiden loistava tähti?

— Kuten sanotte.

— Kaikkia muita etevämpi mies?

— Sen myönnän.

— Ja jonka rohkeus oli yhtä suuri kuin hänen neronsakin?

— Huomaan, että tunnette hänet hyvin.

Setäni oli ylenmäärin iloissaan, kun kuuli näin puhuttavan sankaristansa, ja hänen silmänsä loistivat ihastuksesta.

— No, kysäisi hän, entäs hänen teoksensa?

— Oi! Hänen teoksiansa meillä ei ole.

— Mitä! Islannissako?

— Niitä ei ole missään, sillä Arne Saknussemmia syytettiin kerettiläisyydestä ja hänen teoksensa poltettiin Kööpenhaminassa v. 1573.

— Varsin hyvin! Oivallista! huusi setäni, luonnontieteen professorin suureksi hämmästykseksi.

— Mitä tarkoitatte? hän kysyi.

— Nyt tulee kaikki ilmi, olen ollut oikeassa, asia on selvä, ja nyt ymmärrän, miksi Saknussemm ahdistettuna, pakotettuna salaamaan neronsa keksinnöitä, on käsittämättömään kryptogrammaan kätkenyt salaisuuden — — —

— Minkä salaisuuden, kysyi Fridriksson innokkaasti.

— Salaisuuden, joka — — — josta — — — vastasi setäni änkyttäen.

— Oletteko kenties löytänyt jonkin hänen kirjoituksensa? kysäisi isäntämme.

— Ei! lausuin vain arvelun.

— No hyvä! vastasi Fridriksson, joka oli niin kohtelias, ettei ruvennut enempää utelemaan huomatessaan vieraansa hämilläänolon. Toivon, ettette lähde pois saareltamme tutkimatta sen kivennäisrikkauksia.

— Se on tietty, vastasi setäni, mutta tulenpa jotenkin myöhään; onhan täällä ollut tutkijoita jo ennenkin, vai kuinka?

— On kyllä, herra professori; voin mainita herrojen Olafsenin ja Povlsenin työt,[29] tehdyt kuninkaan käskystä, Troilin tutkimukset, herrojen Gaimardin ja Robertin tieteellisen lähetysmatkan ranskalaisella La Recherche[30] korvetilla, sekä viimeiseksi niiden oppineiden miesten havainnot, jotka olivat La Reine Hortense-nimisellä fregatilla; ne ovat suuresti edistäneet Islannin tuntemista. Mutta uskokaa minua, paljon on vielä tutkimatta.

— Niinkö luulette? kysyi setäni suopean näköisenä koettaen salata silmiensä loistoa.

— Niin! Kuinka monta vuorta, jäätikköä ja tulitunturia täällä onkaan tutkittavana, jotka eivät vielä ole tunnettuja! Eikä tarvitse mennä kauaksikaan: näettehän tuon vuoren, joka kohoaa taivaan rannalla? Se on Sneffels.

— Ahaa! sanoi setäni, vai Sneffels. — Niin, merkillisimpiä tulivuoria, mitä on; sen aukkoa on harvoin tutkittu.

— Kenties se on sammunut?

— Se on sammunut viisisataa vuotta sitten.

— No hyvä! sanoi setäni, joka hurjasti koetti puristaa säärensä tiukasti ristiin, ettei hyppäisi korkealle ilmaan; minä haluaisin aloittaa geologiset tutkimuksen tästä Seffel — — — Fessel — — — mikä se taas olikaan?

— Sneffels, oikaisi kohtelias Fridriksson. Tämä osa keskustelua puhuttiin latinaksi, joten minä ymmärsin kaiken. Töin tuskin saatoin pysyä totisena, kun näin setäni yritykset hillitä iloansa, joka pyrki nousemaan yli äyräiden, ja kun hän koetti näyttää maailman tietämättömimmältä ihmiseltä.

— Teidän tietojenne johdosta, hän sanoi, minä teen päätökseni. Me koetamme siis nousta tälle Sneffels-vuorelle, ehkäpä tutkia sen aukkoakin!

— Valitan, vastasi Fridriksson, että ammattini ei salli minun lähteä kotoani, muuten olisi minulle ollut suureksi hyödyksi ja huviksi saada seurata teitä.

— Ah, ei, ei, vastasi setäni innokkaasti, emme tahdo olla kenellekään haitaksi, herra Fridriksson, kiitän teitä sydämestäni. Teidänlaisenne oppineen miehen läsnäolo olisi meille ollut suureksi hyödyksi, mutta virkanne kutsuu teitä.

Luulenpa, ettei isäntämme islantilaisen sielunsa viattomuudessa huomannut setäni suurta teeskentelyä.

— Hyväksyn täydellisesti, herra professori, sanoi hän, päätöksenne aloittaa tutkimuksenne tästä tulivuoresta, sillä siellä teillä on tilaisuus tehdä runsaasti mielenkiintoisia havaintoja. Mutta sanokaapas, miten aiotte päästä Sneffelsin niemimaalle?

— Meritse, lahden yli, sehän on lyhyin tie.

— Epäilemättä, mutta sitä on mahdoton kulkea.

— Minkätähden?

— Sentähden, ettei meillä Reykjavikissa ole ainoatakaan venhettä.

— Tuhat tulimmaista!

— Täytyy matkustaa maata myöten pitkin rannikkoa; se on pitempi, mutta hauskempi matka.

— No hyvä! Hankin itselleni matkaoppaan.

— Tiedän siihen toimeen sopivan henkilön.

— Onko hän älykäs mies?

— Oikein älykäs; hän on siltä niemeltä kotoisin. Hän on taitava haahkatelkän pyytäjä; tulette olemaan tyytyväinen häneen. Hän puhuu sujuvasti tanskan kieltä.

— Milloin saan tavata häntä?

— Huomenna, jos haluatte.

— Miksi ei jo tänään?

— Sentähden, ettei hän tule tänne ennenkuin huomenna.

— Huomenna siis, sanoi setäni huoaten.

Tämä tärkeä keskustelu loppui kohta senjälkeen siten, että saksalainen professori lausui sulimmat kiitoksensa islantilaiselle. Aterioidessa oli setäni saanut tietää useita tärkeitä seikkoja, muun ohessa Saknussemmin elämäntarinan ja syyn, miksi hän kätki keksintönsä kummalliseen kirjoitukseen; sen lisäksi hän sai tietää, ettei isäntämme seuraisi meitä matkallamme ja että me huomisesta päivästä alkaen saisimme matkaoppaan mukaamme.