VIII.

Simlassa.

Syvä hiljaisuus vallitsi. Tuossa Simlan läheisien pinjametsien hiljaisuudessa oli jotakin salaperäistä. Yht'äkkiä kuului pianolla soitettavan sädehtivän iloista operettisäveltä ja yhtä odottamatta alkoi käheä ääni laulaa säestyksen mukaan.

Kuistilla seisova intialainen palvelija olisi peittelemättä ilmaissut tyytymättömyytensä, ellei olisi tiennyt velvollisuutensa talon palvelijana olevan käyttäytyä arvokkaan levollisesti. Hän odotti emäntänsä tuloa lastenkamarista, jossa hän kuului puhuvan ayah'in [int. lapsenhoitaja ja imettäjä] kanssa. Jo kotvan aikaa oli hän odottanut ja olisi jäänyt odottamaan vielä sangen pitkäksi aikaa, sillä hänen kärsivällisyytensä oli loputon. Mutta tuon omituisen soiton kuultuaan tuli talon rouva heti lastenkamarista.

"Sammy", huudahti hän tyytymättömänä, "miksi en ole saanut tietää, että kapteeni Ratcliffe on täällä?"

Kuuntelematta palvelijan selityksiä riensi hän huoneeseen, josta soitto ja laulu kuului.

"Kas vain, kapteeni Ratcliffe", huudahti hän innokkaasti, "minulla ei ollut pienintäkään aavistusta teidän täälläolostanne."

Soitto lakkasi heti ja Nick hypähti ylös mielihyvästä säteillen.

"Tiesin sen, te rakastettavin kaikista naisista", vastasi hän suudellen talon rouvan kättä. "Siksipä juuri valitsinkin tällaisen ilmottautumistavan. Vai niin, heidän on siis joka tapauksessa onnistunut viekotella teidät tänne Simlaan?"

"Niin, lääkäri neuvoi minua matkustamaan kotiin, mutta minun täytyi tulla tänne lapsen vuoksi. Ette voi aavistaa, miten herttainen hän on, vaikka onkin vasta kuusikuukautinen. Mutta nyt on teidän kerrottava minulle itsestänne. Teidät on varmaan päästetty sairashuoneesta liian aikaisin. Tehän näytätte suoraan sairasvuoteelta tulleelta."

"Tu quoque" (Sinä myöskin), vastasi Nick nauraen. "Sillä erotuksella vain, että te olette silti yhtä viehättävä. Mutta jos minä olisin Willin sijassa, en sentään olisi teidän ulkomuotoonne tyytyväinen."

Mrs Musgrave rypisti kulmakarvojaan.

"Vielä mitä, sitä te ette ymmärrä. Ette edes tiedä, miten sairas minä olen ollutkaan. Minun on nyt levättävä, muuten kyllä olisin tullut sairashuoneeseen teitä tervehtämään."

"Olipa hyvä, ettette tullut. Olen nukkunut kolme viimeistä viikkoa yhteen toviin. Nyt vasta heräsin."

Mrs Musgrave katsoi häneen sydämellisesti hymyillen.

"Poika raukka! Saivatpa he Waraan sittekin lopulta apua", sanoi hän.

Nick kohautti olkapäitään.

"Kyllä tavallaan. Orange oli ainoa elossa oleva valkoihoinen, eikä hänkään ollut syönyt kolmeen päivään. Jos Muriel Roscoe olisi jäänyt sinne, olisi hän kuollut ennen kenraali Bassetin saapumista. On tapauksia, jolloin pysyy elossa kärsimisen tähden. Niin oli hänen laitansa."

Nick'in ääni kuulosti tylyltä, ja hän muutti heti puheenaihetta.

"Olitte kai kovin peloissanne serkkunne tähden?" sanoi hän.

"Blake Grange parka. Niin, olinpa niinkin. Olin äärettömän levoton teidän kaikkien vuoksi."

"Kiitän", sanoi Nick laskien kätensä hänen käsivarrelleen. "Olen juuri tullut luoksenne vetoamaan hyvään sydämeenne, mrs Musgrave. Me olemme aina olleet hyviä ystäviä. Ettekö suostuisi ottamaan Muriel Roscoe'a huostaanne, jos minä sitä pyydän? Hän tarvitsisi juuri nyt jotakuta."

Mrs Musgrave katsoi häneen kysyvästi.

"Kertokaa minulle ensin hänestä. Ja miksi käännytte minun puoleeni, ettekä lady Bassetin, jonka luona hän asuu."

"Lady Basset!" toisti Nick ylenkatseellisesti.

"Ettekö pidä hänestä?" kysyi mrs Musgrave nauraen. "Minä luulin kaikkien miehien jumaloivan häntä."

"Olin kerran vähältä ottaa häneltä hengen", sanoi Nick.

"Olipa vahinko, ettette sitä tehnyt. Minä inhoan häntä. Hän on kuin käärme."

"Minua hän vihaa", sanoi Nick.

"Minkä tähden?"

"Kysykää häneltä itseltään. Kenties siksi, että olin kerran sytyttämäisilläni hänet tuleen. Sammutin kyllä valkean, mutta hänelle se joka tapauksessa oli sangen epämiellyttävä hetki ja sitäpaitsi meni hänen pukunsakin aivan pilalle."

"Hänhän kohtelee teitä sentään mitä rakastettavimmin."

"Imelästi tosiaan. Mutta aikomukseni ei ollut puhua hänestä, vaan Murielista."

"Aiotteko naida Murielin?"

Nick'in vaaleat kulmakarvat kohottautuivat melkein hiusrajaan asti.

"Olette nero, mrs Musgrave. Senpä minä juuri aionkin tehdä."

Daisy Musgrave nousi ylös ja meni akkunan luo.

"Eikö hän ole liian nuori? Rakastaako hän teitä?"

Hän kääntyi ympäri kuullessaan Nick'in nauravan, vaikka hän olikin tietänyt niin käyvän. Harvat ihmiset tunsivat Nick Ratcliffen niin hyvin kuin hän. Heidän välillään vallitsi syvä myötätuntoisuus.

"Voitteko ajatella jonkun nuoren tytön rakastuvan minuun?" kysyi Nick.

"Kyllä vainen. Te olette niin erikoinen. Koko maailmassa ei löydy ainoatakaan miestä, johon ei joku nainen kaikessa mielettömyydessään rakastuisi."

"Tuhannet kiitokset", vastasi Nick. "Voin siis luottaa teidän apuunne? Tiedän lady Bassetin vastustavan tuumiani, mutta minulla on kenraalin suostumus. Hän on, kuten tiedätte, Murielin holhooja. Murielin isä-vainajan suostumus on minulla myöskin. Ja sen täytyy tapahtua pian. Lady Bassetin luona tuntee hän varmaan itsensä sangen onnettomaksi."

Daisy oli vakavan näköinen.

"En tiedä, voinko auttaa teitä", sanoi hän verkalleen. "Mielelläni teen kuitenkin voitavani vanhan ystävyytemme nimessä. Mutta hän on niin lapsekas, ja ellei hän rakasta teitä, niin ette saa pyytää minua häntä suostuttamaan."

Nick hypähti seisoalleen.

"Voitte luottaa siihen, että teen hänet onnelliseksi", huudahti hän. "Minä… minä tulen olemaan hänelle oikein hyvä."

Daisy kääntyi pois kuullessaan Nick'in äänen vapisevan.

"Sen tiedän", sanoi hän vakavasti. "Te voisitte tehdä naisen, joka teitä rakastaa, äärettömän onnelliseksi. Mutta kenkään ei aavista, miten onneton sellainen avioliitto on, jossa ei rakkaus ole molemminpuolista. Ei kukaan muu kuin se, joka on kokenut sitä."

Viimeiset sanat purkausivat kiihkeinä esiin, mutta heti hän hymyillen sanoi:

"Tulkaa katsomaan poikaani. Hän itki jättäessäni hänet äsken, mutta nähdessään minut hymyilee hän taasen tyytyväisenä."

"Kukapa ei sitä tekisi", vastasi Nick kohteliaasti seuraten häntä.