XXXXVIII.

Jälleennäkeminen.

Lady Bassetin mielestä oli Murielin päätös liian äkkipikainen, mutta kaikki hänen vastaväitteensä kaikuivat kuuroille korville. Muriel iloitsi jo mielessään siitä, että entinen sydämellinen ystävyys Daisyn ja hänen välilleen jälleen palaisi.

Seuraavana aamuna varhain lähti hän matkalle. Ajaessaan veräjästä katseli hän ympärilleen, olisiko eilinen vanha kerjäläinen jälleen täällä. Häntä ei näkynyt siellä, mutta vähän matkan päässä huomasi Muriel hänen istua kyyköttävän. Kerjäläisukon ruma pää siistimättömine partoineen kohottautui häntä kohden ja käsi ojentui almua anoen. Vaistomaisesti tarttui Muriel lompakkoonsa ja heitti hänelle hopearahan.

Will Musgrave oli häntä vastassa ratojen yhtymäasemalla. Kuumuus oli rasittavaa, mutta Muriel kesti sen jotakuinkin hyvin. Vihdoin pääsivät he tasangon toiselle puolen ja juna kiidätti heitä kohti metsäisiä ja viileitä vuoristoseutuja.

Eräänä iltapäivänä saapuivat he määräpaikkaansa ja ennenkuin he astuivat pois junasta sanoi Nick:

"Daisy ei tiedä mitään tulostanne, miss Roscoe. Pelkäsin hänen tilansa pahenevan, jos hän olisi edeltäpäin sen tietänyt ja teitä jännittyneenä odottanut. Lupaattehan koettaa antaa hänelle takaisin tunnonrauhansa, jos suinkin voitte", jatkoi hän kiihkeästi.

Muriel ojensi hänelle liikutettuna kätensä.

"En tiedä vielä nytkään, mikä meidän välimme rikkoi, mr Musgrave, mutta lupaan teille, jos se suinkin minun vallassani on, että kaikki tulee jälleen hyväksi jo ennen iltaa."

"Jumala teitä siunatkoon", kuiskasi Will puristaen lujasti hänen kättään.

Muriel ei voinut milloinkaan elämässään unohtaa sitä hetkeä, jolloin hän näki Daisyn seisovan pienen, varjoisan bungalowin ovella, jonka Will oli vaimolleen vuokrannut.

Hänen sydäntään kouristi nähdessään nuo harmaat hiukset, vahankalpeat kasvot ja silmien epätoivoisen ilmeen. Sanaakaan sanomatta sulki hän Daisyn syliinsä ja painoi häntä hellästi rintaansa vasten.

Daisy katkaisi ensinnä hiljaisuuden.

"Tule sisälle, rakkaani. Olet varmaankin uupunut pitkän ja rasittavan matkasi jälkeen. Miten saattoikaan Will pyytää sinua tulemaan tähän vuodenaikaan?"

"Olisin ilolla tullut luoksesi vaikkapa maailman ääriltä, sen kyllä tiedät", vastasi Muriel syvällä, lämpimällä äänensävyllään.

Keskustelu ei sen pitemmälle jatkunut, sillä Will oli läsnä ja Daisy vei vieraansa sisälle.

Murielin sydäntä karmi yhä enemmän huomatessaan Daisyssä tapahtuneen muutoksen. He eivät olleet tavanneet toisiaan kymmeneen kuukauteen ja näytti siltä, kuin olisi yhtä monta vuotta painanut leimansa Daisyyn ja kun olisivat nuo vuodet kokonaan murtaneet hänet. Hänen luontainen vilkkautensa oli mennyttä. Hän puhui vähän ja kohteli Williä niin nöyrästi ja alistuvasti, että kyyneleet väkisinkin tulvahtivat Murielin poskille ajatellessaan, miten hilpeä ja vallaton Daisy ennen oli ollut.

Sanoessaan hyvää yötä Willille, huomasi Muriel tämän aikovan sanoa hänelle jotakin, mutta Daisy seisoi hänen vieressään ja Will voi vain puristaa hänen kättään.

Daisy saattoi Murielin vierashuoneeseen. Mutta muuri, joka oli heidän välilleen kohonnut, ei ollutkaan niin helposti alas revittävissä. Daisy näytti epäröivän, miten alkaa ja Muriel ei uskaltanut kysellä.

He puhuivat hetkisen keskenään ja erosivat sitten levolle mennäkseen. Muriel oli sangen alakuloinen siksi, ettei Daisy ollut keventänyt hänelle sydäntään.

Perin väsyneenä vaipui hän levottomaan, herkkään uneen. Ensi kerran monen kuukauden ajalla uneksi hän Nick'ista. Nauraen pilkkasi Nick häntä siitä, että hän oli muuttanut mielensä ja tahtoi nyt tulla hänen vaimokseen, vaikkakaan ei rohjennut sitä tunnustaa.