XXVI.

Heikkona hetkenä.

Seuraavana päivänä kehotti Daisy taasen Murielia menemään hockey-kentälle Blaken kanssa.

Mutta Murielin kertoessa tämän Blakelle selitti tämä, ettei hänellä ollut siihen vähääkään halua.

Hiukan myöhemmin meni Muriel ulos puutarhasta Blaken jäädessä sinne.

Äkkiä kuuli Blake akkunaa avattavan ja katsahti ylös. Avoimen akkunan luona seisoi Daisy häntä katsellen.

"Saanko tulla hetkeksi luoksesi?"

"Saat, mutta sitten täytyykin sinun olla oikein tyyni", sanoi Daisy. "Olen niin väsynyt, näetkös. Et saa puhua mitään sellaista, joka minua rasittaisi."

Blaken astuessa sisälle huoneeseen istui Daisy selin oveen. Blake näki hänen käsiensä vapisevan, mutta ei ollut sitä huomaavinaan.

"Etkö luule, että olisi hyvä, jos muuttaisit pois täältä?"

"Enpä tiedä", vastasi Daisy. "Jim sanoo niin. Hän tahtoo, että menisin Brethaveen. Mutta minä en usko siitä olevan mitään hyötyä. En ole koskaan pitänyt merestä."

"Nick Batcliffen maatilahan on juuri Brethavessa, eikö totta?"

"Niin on. Maatilan nimi on Redlands. Olen ollut siellä kerran Willin kanssa, siellä on hyvin kaunista. Asuinrakennus on korkealla kukkulalla, josta on mitä kaunein näköala. Ikävä vain, ettei Nick'illa ole mitään iloa tästä kauneudesta, hän kun ei mene naimisiin, eikä siis asetu sinne asumaan."

Grange näytti epäröivältä.

"Se ei ole minun syyni", sanoi hän lyhyesti.

"Eipä niinkään, tiedän sen", vastasi Daisy yrittäen nauraa entiseen tapaansa. "Ei mikään ole eikä ole koskaan ollut sinun syysi, rakas Blake. Sinulla vain on väliin niin huono onni."

Blake rypisti hieman otsaansa, mutta ei vastannut.

Daisy ei milloinkaan häntä imarrellut. Muiden naisten mielestä oli hän muhkea ritari, mutta Daisy tunsi hänet perinpohjin monine heikkouksineen, joista hän kuitenkin tavallaan pitikin?

"Minun täytyisi kirjottaa Willille", sanoi Daisy hetken hiljaisuuden jälkeen. "En ole kirjottanut hänelle sittenkun… sittenkun… Pyysin Murielin tekemään sen. Mutta Will kirjottaa joka kerta, kun postilaiva sieltä lähtee. Jospa hän sentään ei sitä tekisi!"

Grange nauroi ja meni akkunan luo.

"Milloin aiot matkustaa hänen luokseen?" kysyi hän.

"En tiedä", vastasi Daisy hermostuneesti. "Mitäpä minun hyödyttää matkustaa sinne, kun en kuitenkaan voi oleskella siellä pitemmälti kuin neljä kuukautta vuodessa. Muutoin…"

Hänen kalpeat kasvonsa värähtelivät ja hän kääntyi poispäin.

Sitten jatkoi hän vapisevalla äänellä:

"Muutoin en voisikaan kestää siellä oleskelua. En ole vielä kyllin vahva. Ja sitä hän ei ymmärtäisi, poika parka. Suoraan sanoen luulen, että hänellekin olisi parempi, etten nyt menisi hänen luokseen."

Blake katsahti häneen ja heidän katseensa yhtyivät. Daisyn silmissä oli jotakin, jota Blake ei saattanut olla huomaamatta. Karahtaen punaiseksi kääntyi Daisy selin häneen, mutta se oli jo myöhäistä. Blake oli hänen katseestaan lukevinaan salaisuuden, jota Daisy vuosikausia oli salannut kaikilta.

Samassa heittäytyi Blake polvilleen hänen eteensä ja kietoen kätensä hänen ympärilleen syleili häntä kiihkeästi.

"Daisy!" kuiskasi hän murtunein äänin. "Daisy!"

Ja syvään huoaten kumartui Daisy hänen puoleensa.