XXXI.

Redlandissa.

Jos Muriel olisi ollut toisessa mielentilassa, olisi hän varmaankin ollut varsin tyytyväinen ateriaan Redlandin vanhanaikuisessa, kauniissa ruokasalissa, jonka akkunoista oli sangen kaunis näköala merelle. Mutta tapa, jolla Nick oli käyttäytynyt häntä kohtaan hänen koettaessaan hieroa ystävyyttä, riisti häneltä kokonaan nautinnon kyvyn. Tähän asti oli hän pelännyt tuota miestä, mutta nyt vihasi hän häntä koko tahdonvoimallaan.

Nick ei, ainakaan näennäisesti, tietänyt mitään hänen tunteistaan, vaan käyttäytyi isäntänä erinomaisen kohteliaasti. Jo ennen aterian loppua unohti Grangekin tykkänään vastenmielisyytensä ja puheli Nick'in kanssa, kuten vanhan ystävän kera ainakin.

Nick'illa oli paljon puhuttavaa. Hän kertoi sairaudestaan ja sanoi nyt jo olevansa aivan entisellään.

"Sinä kai palaat rykmenttiin?" kysyi Blake.

"En ole vielä sitä päättänyt. Mihin neuvotte te minua, miss Roscoe?"

Kysymys tuli aivan odottamatta, mutta Muriel ei kadottanut malttiaan, vaan vastasi heti:

"Minä en ainakaan kehottaisi teitä jättämään virkaanne."

"Saanko kysyä miksi?"

Murielin valtasi vastustamaton halu loukata häntä, jos mahdollista, ja hän vastasi heti:

"Siksi, etten luule teidän voivan elää, ellei teillä ole tilaisuutta tappaa."

Nick'in nauru hermostutti häntä sangen kovin. Se kuulosti hänen mielestään niin julmalta.

"Taivaan vallat!" huudahti Nick. "Tehän tutkitte minua oikein mikroskoopilla. Mutta ettepä sentään voi nähdä minun lävitseni. Minussa on sentään toinenkin puoli. Ettekö tahtoisi kääntää minua ympäri ja katsoa sitäkin puolta? Kukapa tietää, vaikka sieltäkin löytäisitte noituutta ja ilkeitä juonia!"

"Paljon mahdollista", ajatteli Muriel, mutta vastasi halveksiva sävy äänessään:

"Se ei minua lainkaan huvita. Minä tiedän jo tarpeeksi asti."

"Hyvin osattu!" sanoi Nick nauraen. "Minä antaudun. Olgaseni, menepäs tuomaan minulle savukkeita."

Olga meni heti noutamaan savukelaatikkoa ja tarjottuaan niitä Grangelle meni hän Nick'in luo ja sytytti hänelle savukkeen.

Nick kietoi kätensä Olgan vyötäisille ja punastuen suuteli tämä sankariaan hiusrajaan.

"Mene nyt näyttämään puutarhaamme miss Roscoelle", sanoi Nick sitten.

Muriel nousi ylös.

"Meidän kai täytynee jo lähteä", sanoi hän Blakelle ja seurasi sitten Olgaa puutarhaan.

"Osaako Nick lyödä tennistä?" kysyi hän heidän kulkeissaan tenniskentän ohi.

"Hän osaa kaikkea", vastasi Olga ylpeänä. "Hän ratsastikin aamulla ja se kävikin aivan mainiosti. Me lyömme tennistä aina iltapäivisin. Koko maailmassa ei löytyne toista ihmistä, joka olisi kaikessa niin taitava kuin Nick."

Olga pujotti kätensä Murielin kainaloon ja katsahti häneen vakavan ja lempeän näköisenä.

"Muriel", kuiskasi hän, "pidätkö sinä Nick'istä?"

Muriel punastui korviaan myöten.

"Pidätkö sinä sitten hänestä?" änkytti hän. "Miksi sinä sellaista kysyt?"

"Siksi, että äsken pahoitit hänen mielensä. Ethän suutu minuun kun näin sanon, mutta sinä loukkasit häntä niin syvästi."

"Minäkö?" sanoi Muriel nauraen hermostuneesti. "Älä usko sitä, rakas lapsi. Vaikkapa tahtoisinkin niin tehdä, en kuitenkaan siinä onnistuisi."

"Kyllä, sinä onnistuit äsken varsin hyvin", väitti Olga nuhdellen. "Sinä et tunne Nick'ia. Hän on niin äärettömän herkkä, vaikkakaan sitä ei aina hänestä huomaa. Mutta minä tiedän, milloin hän on loukkaantunut. Kuulen sen hänen naurustaan."

Hän oli niin varma asiastaan, että Murielkin alkoi tuntea hieman tunnonvaivoja. Mitenkähän syvästi Nick olikaan mahtanut loukkaantua!

Jos hän olisi voinut kuulla Nick'in ja Blake Grangen välisen keskustelun, olisi hän saanut sen tietää, mutta Nick oli huolehtinut siitä, ettei kukaan kolmas tätä keskustelua kuullut.

Heti Grangen juotua kahvinsa, ehdotti Nick, että he lähtisivät kirjastoon, joka oli aivan rakennuksen toisessa päässä ja josta oli aukea ja laaja näköala kolmelle puolen.

Nick asetti vieraansa mukavaan nojatuoliin ja asettui itse häntä vastapäätä.

"Vietetäänkö häät ennenkuin palaat takaisin Intiaan?" kysyi hän.

"Enpä luule", vastasi Grange epäröiden.

"Miksikä ei?"

"Muriel ei tahdo mennä naimisiin, ennenkuin suruvuosi on lopussa."

"Ehkä hänen suruvuotensa kestää kautta elämän?" sanoi Nick. "Oletko ajatellut sitä mahdollisuutta?"

Näissä sanoissa oli jotakin ärsyttävää, siksi vastasikin Grange kylmästi:

"Odotan mielelläni ja sen Murielkin tietää."

"Oletpa sinä vähällä tyydytetty", vastasi Nick. "Ja suonet minun huomauttaa, ettei koko maailmassa löydy ainoatakaan naista, joka olisi kiitollinen tuollaisesta kärsivällisyydestä."

Grange ei vastannut tähän. Hänen mielestään ei Nick sitä asiaa ollenkaan ymmärtänyt.

Nick huomasi hänen ilmeensä ja räjähti nauramaan.

"Sano vain, mitä aioit. Oletpa tavallaan oikeassa. Mutta ajattelehan vain, mitä vastuksia minulla oli alun pitäen. Muistatko, että minä otin tehdäkseni sen, mistä sinä kieltäydyit? Tahi oletko sinä kukaties kuvaillut asian kauniimmassa valossa itsellesi — ja toisille?"

Nick katsahti Grangeen, mutta tämä jatkoi vain tupakoimistaan katse alas luotuna.

Äkkiä alkoi Nick puhua aivan toisessa äänilajissa. Hänen äänensä vapisi pidätetystä liikutuksesta.

"On samantekevää, miten sinä olet kuvaillut asian, mutta totta on, ettet sinä silloin rakastanut häntä. Jos olisit sen tehnyt, olisit varmaan, kuten minäkin, ollut valmis uhraamaan mitä tahansa. Mutta sitä et tehnyt. Sinä kieltäydyit. Minä hänet pelastin. Ja aina siitä asti olen ajatellut kaikessa vain hänen onneansa. Sinä et ehkä usko sitä, mutta niin asia nyt kuitenkin on. Ja huomaa tarkoin, minä en aio antaa häntä sellaiselle miehelle, joka ei tee häntä onnelliseksi. Kerran toivoin itse saavani omakseni hänet. Et kai luulottele, että pelastin hänet vain sen vuoksi, jotta hän menisi naimisiin jonkun toisen kanssa? Mutta nyt on yhdentekevää, mikä tarkotus minulla silloin oli. Minä olen jo poissa leikistä."

Hänen kasvonsa värähtelivät kuin olisi näkymätön käsi häntä lyönyt.

"Miten välimme purkautui, ei kuulu tähän. Mutta ei se ainakaan ollut siksi, että hän olisi rakastanut jotakin toista. Sinua hän ei silloin ajatellutkaan. Annoin hänelle vapautensa takaisin, syytä en sano. Mutta niin kauan kun hän ei vielä ole toisen miehen vaimo — vieläpä senkin jälkeen — seuraan minä hänen kohtaloaan, pidä siis varasi! Nai hänet, jos häntä rakastat. Mutta ellet sitä tee, niin pura kihlauksesi. Vannon pyhästi, ettei hän koskaan joudu sellaisen miehen vaimoksi, joka ei pidä häntä elämänsä kalleimpana aarteena."

Hän vaikeni äkkiä. Kasvot saivat jälleen entisen ilmeensä, hymyily peitti taasen kaiken sen, mikä äsken niin kiihkeänä purkautui esiin. Ojentaen kätensä Grangelle sanoi hän:

"Vanno minulle, että aina asetat hänen onneansa ensi sijalle. Tämän jälkeen en enää milloinkaan puhu sinulle tästä asiasta. Olen nyt puhunut kaiken. Lupaatko sen minulle?"

Blake istui hetkisen vaiti. Sitten kumartui hän eteenpäin ja pani kuin sisäisen voiman pakottamana kätensä Nick'in käteen. Näytti siltä, kuin olisi hän tahtonut sanoa jotakin, mutta sitä ei tullutkaan.

Nick odotti.

"Niin, vannon sen", sanoi Blake vihdoin hiljaa, katsomatta Nick'ia, mutta hän näkyi tarkottavan totta sanoillaan.

Nick oli tyytyväinen. Kun lupaus nyt oli annettu, laukesi jännitys. Mutta Blaken muistissa säilyi tämä keskustelu kauan. Hän tunsi itsessään, että tuo mies, jolta Muriel oli pyytänyt häntä suojelemaan itseään, oli enemmän kuin hän, tytön rakkauden arvoinen. Ja tämä tietoisuus hävetti häntä.

Hetken perästä he menivät ulos Murielin ja Olgan luo.

Kulettuaan suuren puutarhan läpi tulivat he pienelle kalliolle pystytetylle huvimajalle. Meri lepäsi heidän edessään peilikirkkaana auringonpaisteessa. Olga ja Muriel istuivat rannalla vierekkäin.

Olga oli juuri nyppinyt terälehdet päivänkakkaroista. Hän heitti ne pois nähdessään Nick'in ja juoksi häntä vastaan.

"Onpa tämä tosiaankin kiusallista", selitti hän. "Olen jo neljästi koettanut ennustaa Murielille päivänkakkaroilla, mutta vastaus on aina 'ei'. Koetappas sinä, Nick!"

"Pidä sinä kukkaa", sanoi Nick.

Terälehdet putosivat peräkkäin maahan. Hän oli hyvin innostunut ja kiintynyt tähän leikkiin ja miltei vasten tahtoaan seurasi Muriel hänen kätensä liikkeitä. Tytön katse seurasi jokaisen pienen terälehden putoamista toinen toisensa jälkeen.

Nick katsoi häneen.

"Kyllä, mies rakastaa neitoa", selitti hän.

"Mutta Nick, tuohan oli petosta", huudahti Olga paheksuen. "Sinä nyhtäsit kaksi lehteä kerrallaan. Se ei ollut rehellistä peliä."

"Rehellinen peli ei olekaan ominaista hänelle", sanoa Muriel hypistellen käsissään oljenkortta.

"Eikä teille", vastasi Nick odottamatta.

"Minulleko?" kysyi Muriel katsoen hermostuneena häneen. "Mitä tarkotatte?"

"Sitä en sano", vastasi Nick, "siksi, että te sen kyllä tiedätte, tai ainakin teidän tulisi tietää, jos vaan viitsitte vaivautua sitä ajattelemaan."

Muriel kääntyi selin häneen.

"Menkäämme nyt sisälle juomaan teetä", sanoi Nick reippaasti. "Miss Roscoen on varmaankin kylmä."

Seurue meni sisälle ja Nick oli taasen mitä rakastettavin isäntä.

Kun vieraat sitten poistuivat, seisoi hän kauan aikaa portailla heiluttaen kättään jäähyväisiksi. Hän näytti olevan mitä loistavimmalla tuulella.

Blaken ja Murielin ollessa puolitiehen kotimatkalla, kääntyi Muriel äkkiä ja aivan odottamatta ritarinsa puoleen ja sanoi aivan tyynesti.

"Blake, häät voimme viettää niin pian kun sinulle vain sopii."