XXII.

Serkut.

Jim Ratcliffe oli parhaillaan Daisyn luona arkihuoneessa, kun he tulivat sisälle. Hän katsahti terävästi kumpaankin, mutta ei puhunut mitään ja lähti heti sen jälkeen kotiinsa.

Grange saattoi häntä eteiseen. Murielin valtasi äkkiä omituinen ujous, hän kumartui Daisyn puoleen sanoen hyvää yötä.

Daisy katsoi häneen ihmeissään.

"Oletko väsynyt, ystäväni?"

"Hiukan", myönsi Muriel.

Eteisessä tapasi hän Blaken.

"Mitä nyt?" sanoi hän hymyillen. "Joko aiot makuulle?"

Muriel nyökäytti päätään. Hänen poskensa kuumottivat. Hetkiseksi laski hän kätensä Blaken käteen.

"Kerro se Daisylle", kuiskasi hän ja kiiruhti samassa ylös portaita.

Grange katseli kauan hänen peräänsä. Kun hän sitten meni Daisyn luo, oli hymy kadonnut hänen huuliltaan.

Daisy katsahti häneen iloisesti naurahtaen.

"Mikä salaisuus Murielilla ja sinulla on keskenänne?" kysyi hän. "Minusta tuntuu, kuin olisi teillä sellainen."

Grange sulki hitaasti oven. Hänen kasvoillaan oli omituinen ilme, melkeinpä pelokas. Hän istuutui Daisyn viereen.

"Olet oikeassa, Daisy", sanoi hän. "Tätä asiaa emme voi sinulta salata."

Daisyn kasvojen ilme muuttui samassa. Hän hypähti kiivaasti ylös.

"Blake!" huudahti hän kummastuksen, tyytymättömyyden ja moitteen sekaisella äänellä.

Blake väisti hänen katsettaan.

"Etkö onnittele minua, Daisy", sanoi hän hiljaa.

Daisy oli sangen kalpea. Hän nojautui uuninreunustaan.

"Mutta, Blake", sanoi hän sitten, "se ei ole oikein. Hän kuului Nick'ille jo kauan ennen, kuin sinä häntä ajattelitkaan. En olisi uskonut, että sinä käyttäytyisit tällä tavoin ja asettuisit Nick'in tielle, juuri kun häntä odotetaan kotiin saapuvaksi. Miten se on mahdollista? Se ei suinkaan vielä ole päätetty asia, vai miten, Blake?"

Grange ei enää karttanut hänen katsettaan. Hän oli varman ja samalla suuttuneen näköinen.

"En ole tehnyt mitään sellaista, jota minun tulisi hävetä", sanoi hän lyhyesti. "Olen kosinut häntä ja hän on suostunut. Mitä Nick Ratcliffeen tulee, niin on hän mielestäni käyttänyt väärin asemaansa Murieliin nähden. Muriel vihaa ja inhoaa häntä. Nick on varmaan hänet pelottanut. Hänellä ei ole mitään sananvaltaa Murielin suhteen."

"Unohdat, että hän on pelastanut tytön elämän", sanoi Daisy.

"Täytyykö hänen sen johdosta olla Nick'in oma? Sitä minä en käsitä."

Blaken ääni kuulosti loukkaantuneelta. Kun Daisy kuuli sen, kääntyi hän Blaken puoleen ja laski hyväillen kätensä hänen käsivarrelleen.

"Ystäväni", sanoi hän, "älä ole minulle vihainen."

Blake lauhtui heti.

"Kerrohan minulle", jatkoi Daisy, "mistä johtui, että kosit häntä niin odottamatta? Rakastatko häntä paljonkin?"

Blake katsahti Daisyyn.

"En samalla tavoin, kuin me molemmat kerran rakastimme toisiamme. Tämä on jotakin aivan toista", vastasi hän vitkaan.

"Ah, sitä en tarkoittanut", sanoi Daisy kevyesti. "Mehän olimme sellaisia kiihkoilevia lapsia ja kiihkeyshän kuuluukin vain ensi nuoruudelle."

"Niinkö?" kysyi Blake luoden häneen pitkän, kaihoisan katseen.

"Entä Muriel?" sanoi Daisy taasen tavallisella äänellään. "Rakastaako hän sinua? Olenpa ollut sokea, koska en ole sitä huomannut. En tiedä, miten saatan katsoa Nick'ia suoraan silmiin tämän jälkeen."

Grange rypisti otsaansa.

"Minua hermostuttaa tuo alituinen Nick'in mainitseminen", sanoi hän ärtyneesti.

"Minun kuulteni et saa sanoa ainoatakaan pahaa sanaa Nickistä", puuskahti Daisy. "Sitä minä en suvaitse. Hän ei tosin ole niin kaunis kuin sinä, mutta hän on paras ihminen, jonka tunnen."

"Sepä oli paljon sanottu!"

"Ei rahtuakaan liikaa. Ja Nick rakastaa Murielia koko sydämestään. Et taida tietää, että he olisivat jo aikoja sitten naimisissa, ellei Muriel Simlassa olisi kuullut hänestä jonkunlaisia pahoja juoruja ja siksi purkanut kihlaustaan. En tiedä, miten hän voi suostuttaa Nick'in antamaan hänelle vapautensa takaisin, mutta sen tiedän, että se mursi Nick'in sydämen. Hän tuli luokseni heti sen jälkeen ja pyysi minun ottamaan Murielin mukaani kotiin ja pitämään huolta hänestä."

"On aivan selvää, ettei Muriel ole häntä koskaan rakastanut", vastasi Blake. "Hän suorastaan inhoaa Nick'ia."

Daisy huoahti kärsimättömästi.

"Sinä et hitustakaan ymmärrä naissydämiä, Blake. Siinä suhteessa olet ja tulet aina olemaan lapsi. Muriel on herttainen tyttö etkä sinä ole kyllin hyvä hänelle."

"Olet aivan oikeassa", vastasi Blake heti. "En ollut kyllin hyvä sinullekaan, mutta olipa sentään aika, jolloin sinulle kelpasin."

Daisy kohautti olkapäitään.

"Älkäämme puhuko siitä ajasta."

Blake ei vastannut, mutta katseli häntä herkeämättä. Katse oli kuin nöyrän, uskollisen orjan.

Daisy kohensi hiilusta.

Äkkiä heittäytyi Blake polvilleen hänen viereensä.

"Daisy", kuiskasi hän, "sano minulle, ettet ole minuun suuttunut! Koskeeko se sinuun, että menen naimisiin? Se… se ei merkitse samaa kuin…"

Hän keskeytti samassa, sillä Daisy loittoni hänestä kasvoillaan ilme, kuin olisi Blake koskettanut avoimeen haavaan. Hän katseli Blakea leimuavin katsein.

"Miten naurettavaa Blake!" sanoi hän terävästi. "Tiedäthän, että kaikki tuo on ohitse aikoja sitten. Kas niin", jatkoi hän sitten lempeämmin, "älähän nyt ole tyhmä."

Hän laski kätensä Blaken olalle ja töyttäsi häntä.

Blake nousi heti ylös, mutta ei näyttänyt lainkaan loukkaantuneelta. Silmissä oli yhä sama, ihaileva katse.

Hetken perästä sanoi Daisy kevyesti huoaten:

"Niin, tästä ei enää kannata puhua, vaikka toivonkin, että olisit valinnut itsellesi jonkun toisen tytön. Sinun täytyy siis kirjottaa kenraali Bassetille. Hän on Murielin holhooja, mutta hänen vaimollaan on oikeastaan määräämisvalta. Ehkä hän on tyytyväisempi sinuun kuin Nick'iin. En tiedä, miksi hän vihaa Nick'ia. Hän se varmaankin aiheutti kihlauksen purkautumisen. Saadaanpa nähdä, eikö Muriel joskus vastaisuudessa kadu tekoaan."

"Etkö usko, että minä sovin hänelle?" sanoi Grange.

"Ei, sitä en suoraan sanoen usko. Mutta voinhan erehtyä. Hyvää yötä. Minun täytyy jo mennä pienokaiseni luo."

Blake tarttui hänen ojennettuun käteensä ja suuteli sitä. Näytti siltä, kuin olisi hän aikonut sanoa jotakin. Daisy hymyili hieman halveksien. He näyttivät ymmärtävän toisensa sanoitta.