LV.

Yhdistyneet.

"Eikö ollutkin hupaista?" sanoi Nick poimien taskustaan rahan toisensa jälkeen. "Tämähän on jo varsin hyvä saalis! En aavistanut sinun harjoittavan hyväntekeväisyyttä näin suuressa määrin."

Muriel tarttui hänen käteensä.

"Sinulla ei ole oikeutta pitää niistä ainoatakaan. Sinä olet keinotellut minulta rahojani. Miten saattoikaan johtua mieleesi näytellä sellaista komediaa?"

"Se ajatus kai lähetettiin minulle taivaasta", selitti Nick. "Kerronko sinulle miten se johtui mieleeni? Se tapahtui eräänä myrskyisenä yönä aavalla merellä matkustaessani tänne Daisyn kanssa. Loikoilin kannella tähtien kirkkaasti kimmeltäessä ja ajattelin sinua. Silloin tuli tuo tuuma mieleeni kuin itsestään. Ikävöin kovin nähdä sinua ja tiesin, että siten et sinä koskaan minua huomaisi. Etkä olisi sitä tehnytkään, ellen olisi saanut sinun terveisiäsi Daisyltä. Olin juuri aikeissa kadota taasen, kun sen sain, mutta sitten muutin päätökseni ja jäin. Bobby Fraser oli osallinen salaisuudestani. Hän tietää kaikkien ihmisten salaisuudet. Heti kun sain kuulla lady Bassetin hyvin keksityn tarun buddalaisluostarista, varustauduin taisteluun! Mutta sinä et näyttäytynyt, kuten muistat. Minun täytyi odottaa, kunnes sinä tulit ulos. Mutta silloin tapahtuikin tuo eilisiltainen murhayritys ja minun täytyi paeta. Enhän voinut antautua vaaraan tulla paljastetuksi. Eikä se olisi ollut sinuun nähdenkään erikoisen hauskaa. Kas siinä koko liikuttava kertomukseni ja minun mielestäni ei sinun tarvitseisi kadehtia minua näistä rahoistani, jotka siis saanen pitää palkintona uskollisuudestani."

Muriel nauroi kyynelten kimallellessa silmäkulmissa.

"Olisin antanut sinulle jotakin paljon parempaa, jos olisin tietänyt, että se olit sinä."

"Se ei ole vieläkään liian myöhäistä", vakuutti Nick. "Voithan alottaa heti, jos tahdot. Annahan tänne kätesi, oma tyttöseni. Ethän enää kieltäytyne pitämästä sormessasi minun sormustani, vai miten?"

"Ilolla sen teen", vastasi Muriel Nickin pujottaessa sormuksen hänen vasemman käden nimettömäänsä. Hänen silmänsä olivat aivan kyyneleiset, mutta Nick ei sitä huomannut, niin kokonaan oli hän kiintynyt tehtäväänsä.

"Olga raukka!" sanoi hän. "Hän oli niin epätoivoinen antaessaan sen minulle takaisin. Tuumin, että hänelle olisi lähetettävä sähkösanoma. Miten sen kerron hänelle? Omnia vincit amor? Hän on jo kyllin vanha ymmärtääkseen, mitä se merkitsee. Ja jos vielä lisään: Muriel ja Nick, niin ymmärtää hän kaikki tyyni. Onpa vahinko, ettei hän voi tulla häihimme. Olisi tosiaan hauskaa nähdä hänen pienet, iloiset kasvonsa lady Bassetin viekkaasti hymyilevien kasvojen sijasta", jatkoi hän merkitsevästi nauraen.

"Nick, miksi lady Basset vihaa sinua?"

"Sitä en ymmärrä", vastasi Nick hymyillen. "Niinhän tekevät monet muutkin. Ehkäpä hänkin lopulta rakastuu minuun. Sitähän ei voi näin edeltäkäsin sanoa."

"Älä jaarittele, Nick. Miksi et sano sitä minulle?"

Muriel pani kätensä hänen käsivarrelleen.

"En voi sanoa sitä sinulle, rakkaani, siksi, että hän on nainen. Hänellä sattui kerran sangen epämiellyttävä seikkailu ja minä olin siihen puolittain syypää. Ja siitä saakka on hän vihannut minua koko sydämestään."

Muriel alkoi vähitellen ymmärtää.

"Tapahtuiko se eräässä laivassa?" kysyi hän.

Nick loi häneen terävän katseen.

"Kuka sen kertoi sinulle?"

Muriel punastui hieman.

"Bobby Fraser. Hän ei maininnut naisen nimeä. Me… me puhuimme kerran sinusta."

Nick nauroi iloisesti.

"Kerranko vain?"

Muriel punastui yhä enemmän.

"Sinä olet hupsu, Nick. Mutta toivon, ettei tuo nainen olisi ollut lady Basset. Minusta on niin ikävätä, että hän niin kovin vihaa sinua."

"Minusta se ei ole lainkaan ikävää", vakuutti Nick. "Mutta hänhän kostikin myrkyttämällä sinun mielesi minua kohtaan. Olen aina tietänyt, että häntä minun on kiittäminen siitä, mitä tapahtui Simlassa."

"Ei yksin häntä", sanoi Muriel rehellisesti. "Olin täynnä ennakkoluuloja sinua vastaan… toisista syistä."

"Tiedän senkin", sanoi Nick pyöritellen hänen kättään edestakaisin nähdäkseen, miten rubiinit välähtelivät auringon paisteessa. "Sinä olit kuin pieni arka kaniini, joka pakenee hirveätä petoeläintä. Alotit pakosi jo tuona viimeisenä iltana Warassa, kuin minä pakoitin sinut juomaan unijuoman eikä pelkosi vieläkään taida olla tyysten poissa. Sinun mieleesikään ei liene milloinkaan juolahtanut, että minä olisin alistunut mihin kidutukseen tahansa jottei minun olisi tarvinnut sitä tehdä. Mutta sinun ei tarvitse pelätä, että se koskaan enää uudistuisi", sanoi hän nauraen äkkiä ääneensä. "Minä en saane mitään pahaa aikaan yhdellä kädelläni, vai mitä arvelet? Näithän itse, miten minun oli vähällä käydä eilen illalla. Voihan sitä pitää jonkinlaisena lohdutuksena, eikö totta, rakkahin?"

"Vaiti, Nick, vaiti! Et tiedä, miten onnettomaksi teet minut tuollaisella puheellasi."

"Rakas lapsi, mitä sanotkaan? Minähän koetin vain esiintuoda hyviä puoliani sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat."

"Vaiti", sanoi Muriel taasen tuskin kuuluvalla äänellä. "En voi kestää sitä. Ellei minua olisi, et sinä olisi menettänyt kättäsi."

"Joutavia" sanoi Nick vetäen hänet syliinsä. "Kuka sen on sinulle sanonut?"

"Tohtori Jim."

"Jim on aasi ja sen aion sanoa hänelle itselleenkin. Älähän nyt itke, rakkaani. Sen arvoinen ei asia todellakaan ole. Sinun tähtesi toivon, ettei se olisi tapahtunut, mutta, itse tähteni en siitä lainkaan välitä."

"Älä siis sitä ajattele minunkaan tähteni", kuiskasi Muriel. "Minä rakastan sinua siitä syystä vielä enemmän."

"Sittenhän se onkin vain onneksi minulle", sanoi Nick iloisesti. "Tiedätkö, mitä teemme heti kun olemme mies ja vaimo? Me nousemme maailman korkeimman vuoren huipulle katselemaan auringonnousua ja kiittämään Jumalaa."

Muriel katsoi häneen ja naurahti hämillään.

"Nick, sen täytyy tapahtua pian?"

"Aivan heti", vastasi Nick hyväillen hänen tuuheaa tummaa tukkaansa. "Menkäämme siis puhumaan asiasta sir Reginaldin kanssa. Hän kai lienee jo noussut ylös ja ellei hän ole, niin olemme mielestäni asian tärkeyden vuoksi oikeutetut herättämään hänet."

* * * * *

Lähestyessään kuistia näkivät he sir Reginaldin istuvan siellä juomassa aamukahviaan, mutta Murielin kauhistukseksi ei hän ollutkaan yksin. Aika oli kulunut nopeammin kuin hän luulikaan ja sekä eversti Cathard että Bobby Fraser olivat tulleet sir Reginaldin luo puhumaan eilisillan näytelmästä.

Murielin ja Nick'in ollessa jo aivan kuistin luona ilmestyi lady Basset äkkiä eteisen ovelle.

Nick'ia nauratti. Kohtaus oli hänestä perin huvittava.

"Mitä aiot tehdä?" kysyi Nick.

"En tiedä", vastasi Muriel. "Mieluummin juoksisin tieheni."

"Etpä suinkaan", sanoi Nick tarttuen hänen käteensä. "Tule nyt vain kanssani ja ole rohkea."

Muriel myöntyi nauraen hermostuneesti ja Nick saattoi hänet juhlallisesti portaita ylös.

Hänen ei kuitenkaan olisi ollut syytä tuntea itseään noin noloksi, sillä kaikki kuistilla olijat, Bobby Fraseria lukuunottamatta, tuijottivat vain Nick'iin, kuin olisivat he nähneet edessään jonkin kuolleista ylösnousseen.

Nick oli siitä huolimatta aivan tyyni. Hän pysähtyi aamiaispöydän eteen, kumarsi syvään lady Bassetille ja kääntyi sitten sir Reginaldin puoleen.

"Kaksivuotisen vakavan harkinnan jälkeen", selitti hän, "olemme nyt päättäneet tehdä välimme selväksi menemällä naimisiin ja toivomme, että te, sir Reginald annatte meille siunauksenne."

"Sepä oli tosiaan yllätys", änkytti sir Reginald.

"Niin, sen kyllä ymmärrän", sanoi Nick. "Yllätys se on minullekin. Mutta vaikkakin olen täysin selvillä omasta mitättömyydestäni, koetan parastani ansaitakseni tämän osakseni tulevan kunnian. Ja toivon, että saamme luottaa teidän suostumukseenne ja apuunne."

Taasen kumarsi hän lady Bassetille, katseessaan hieman ivallinen ilme.

Lady Basset ojensi hänelle kätensä, poskillaan tavallista heleämpi puna.

"Tämä oli tosiaan aivan odottamatonta, kapteeni Ratcliffe", sanoi hän. "Mitä teille kuuluu? Ymmärtänette hämmästyksemme. Vasta muutama päivä sitten kertoi joku, että te olitte mennyt buddalaisluostariin."

"Se samainen henkilö puhui siis sulaa valhetta, parahin lady", sanoi Nick. "Toivon, ettei tuo sanoma teitä kovin huolestuttanut. Ja vakuutan, etten milloinkaan ottaisi niin tärkeää askelta ensin ilmottamatta siitä teille. Harras toivoni on, että tuleva avioliittoni aiheuttaisi teille vähemmän mielipahaa."

Lady Basset hymyili teeskennellysti.

"Ah, minun ei tarvinne olla huolissani. Te kyllä tulette toimeen mainiosti", sanoi hän.

"Niin minäkin uskon, lady Basset", sanoi eversti Cathard. "Ratcliffe ei hevin antaudu. Se oli aina minun ajatukseni hänestä hänen vielä ollessaan virassaan."

"Miss Roscoe", keskeytti hänet Bobby Fraser, "lähettäkää minulle sana, jos teidän joskus on vaikea käsitellä häntä."

Muriel katsoi häneen rohkeasti.

"Kiitän, mutta sitä en ollenkaan pelkää."

"On paljon luultavampaa, että hän aina tulee olemaan minun puolellani", huomautti Nick tyytyväisenä, "koska en itse enää ole taistelukelvollinen."

"Entä mitä olette tehneet koko tämän ajan?" kysyi sir Reginald äkkiä. "Tehän olette olleet aivan näkymättömissä."

Nick näytti ylenmäärin ihastuneelta.

"Olen vain antanut ajan kulua", kuului hänen arvoituksellinen vastineensa. "Se oli kyllä yhdelle ja toiselle hieman yksitoikkoista, mutta olipa sillä sentään toivottu vaikutuksensa."

Sir Reginald mutisi jotakin ja katsoi kysyvästi puolisoonsa, jonka hymy teki hänet hieman epävarmaksi.

"Ja nyt aiotte naida miss Roscoen?" sanoi hän.

"Niinpä niin, heti paikalla."

"Vai niin", sanoi sir Reginald hymyillen itsekseen. "No niin, kun loppu on hyvä, on kaikki hyvin, ja Muriel on jo kyllin vanha ymmärtääkseen, mitä tahtoo. Onneksi olkoon molemmille!"

"Siihen yhdyn minäkin", sanoi Bobby Fraser lämpimästi. "Sydämellisimmät onnitteluni."