XXIX.

Kortin nurea puoli.

"Nyt täytyy minun jo mennä kotiin", sanoi. Nick loikoessaan veljensä työhuoneen sohvalla ja tuijottaessaan kattoon.

Jim, joka oli juuri tullut huoneeseen, veti tuolin lähemmä sohvaa ja istuutui sitten Nick'in viereen.

"Eipä suinkaan", vastasi hän lyhyesti. "Auto ajoi Redlandiin noin tunti sitten noutamaan vaatteitasi."

"No, olipas sekin temppu!" huudahti Nick heittäen syrjäsilmäyksen veljeensä.

"Niinpä niin, minä en välitä lainkaan siitä, vaikka tuo temppu ei olisikaan mieleesi. Älä luulekaan, että päästän sinut käsistäni nykyisessä tilassasi. Ei, ole sinä vain alallasi, sen sanon sinulle."

Nick oli jo laskenut jalkansa lattialle, mutta ei vielä noussut ylös.

"En voi jäädä luoksesi, Jim", sanoi hän. "Yöksi jään mielelläni, mutta en sen pitemmälti. Huomenna ajan kotiin. Minun on ikävä Redlandiin. Tule sinä sinne minun luokseni, mitä useammin, sen parempi. Ja laastaroi minun käden tynkääni siellä, niin paljon kuin tahdot. Mutta älä pyydä minua jäämään tänne, sillä siihen en voi suostua."

Jim rypisti otsaansa.

"Ellet hoida itseäsi, olet mennyttä miestä."

Nick purskahti nauramaan.

"Tuolla uhkauksella minut pakoitettiin kotiin Intiastakin", sanoi hän. "Minä alan jo tottua siihen. Mutta älä pelkää. Minä en kuole ainakaan tällä kertaa. Lupaan olla varovainen, mutta tänne en tosiaankaan voi jäädä. En voi, Jim. Mutta saanhan ottaa Olgan mukaani Redlandiin."

"Vai niin, vai ottaisit hänet", murahti tohtori. "Sinä hemmottelet hänet pilalle."

"Enpä niinkään. Minä opetan hänet kyllä tottelemaan. Kysyppäs Muriel Roscoelta, niin saat kuulla."

Jim katsahti häneen tutkivasti.

"Tiedätkö, että hän on kihloissa Grangen kanssa?"

Nick lojui taasen pitkänään sohvalla, silmät ummessa.

"Tiedän. Hän kertoi minulle sen heti ja minä onnittelin häntä."

"Minä en pidä hänen kihlauksestaan", sanoi tohtori vakavana.

"Mikäs Grangella on vikana?"

"Syy ei ole siinä. Mutta Muriel ei rakasta häntä."

Nick raotti silmiään.

"Sinäpä vasta hauska olet", sanoi hän lempeällä äänellä.

Jim ei vastannut, katsoi vain Nick'iin naurahtaen.

"Niin kyllä", sanoi Nick sulkien taasen silmänsä. "Mutta ethän vain kuvittele, että hän on rakastunut minuun, vai miten? Tiedätkö, minkälaisin katsein nainen katselee käärmettä, jonka päälle hän on miltei tietämättään astunut? Jotenkin sillä tavoin katseli Muriel minua tänään surkutellessaan minun onnettomuuttani."

"Sitä hän ei varmaankaan mistään hinnasta olisi tahtonut tehdä", sanoi Jim ankarasti.

"Ei, ei hän tahtonutkaan", myönsi Nick tyynesti.

"Miksi sinä siis sen aiheutit?" kysyi tohtori nuhtelevalla äänellä, sillä Muriel oli hänen erityinen suosikkinsa.

"Kysy paholaiselta", vastasi Nick, "minä en sitä tahdo selittää."

Jim ymmärsi Nick'in tahtovan vaihtaa puheenaiheitta eikä senvuoksi vastannut.

"Sanoppas", jatkoi Nick hetken perästä, "miten on mrs Musgraven laita? Minun pitäisi mennä huomenna häntä tervehtimään, ennenkuin lähden."

Tätä aikomustaan ei Nick kuitenkaan ehtinyt toteuttaa, sillä jo seuraavan päivän aamuna tuli Daisy hänen luokseen.

"Hyvä, että tulitte!" huudahti Nick ojentaen Daisylle kätensä.

"Ystävä-raukkani!" sanoi Daisy hiljaa ja kumartui suutelemaan häntä otsalle.

"Jumala teitä siunatkoon! Te teette minut heti paremmaksi. Istukaahan tänne luokseni, minulla on teille tuhat asiaa kerrottavana."

Daisyn surusta ei Nick puhunut sanaakaan, piti vain yhä hänen kättään omassaan.

"Tuon teille terveisiä Will-raukalta", sanoi Nick. "Olin hänen luonaan kotimatkallani. Hän ikävöi teitä niin äärettömästi. Kai matkustatte sinne talveksi?"

"Ehkäpä", vastasi Daisy.

"Will muuten tulee ikävästä aivan sairaaksi. Sanokaapas, miten kauan on Muriel ollut kihloissa Grangen kanssa?"

Daisyn vastaus viipyi hetkisen.

"Muutamia viikkoja, luullakseni."

Nick hymyili.

"Vai niin, siis siitä asti, jolloin kuuli minun tulevan kotiin. Miten omituista! Entä Grange? Onko hän kovinkin rakastunut?"

Daisy punastui ja yritti nauraa.

"Tietenkin on hän ihastunut Murieliin."

"Niinkö, vai on hän ihastunut Murieliin", sanoi Nick katsoen Daisyyn tiukasti. "Tiedän, ettei minun sopisi kysyä sellaista, mutta kysynpä sentään teiltä, voiko samaa sanantapaa käyttää minunkin tunteistani häneen?"

Daisy karttoi hänen katsettaan.

"Te olette kumpikin niin äärettömän erilaiset", vastasi hän. "Mutta on Blakellakin silti hyvät puolensa. Tosin on hän lapsi teihin verraten, mutta hän on hyvä ihminen. Hän ei milloinkaan tekisi väärin, ellei häntä kukaan sellaiseen viettelisi."

"Niinhän on usean ihmisen laita", sanoi Nick hymähtäen. "Toivokaamme siis, ettei meitä kerran liian ankarasti tuomittaisi."

"Olkaamme oikeudenmukaisia", sanoi Daisy. "Kaikki eivät ole syntyneet niin raudanlujiksi. Tiedän teistä tuntuvan katkeralta sen, ettette pidä häntä kyllin hyvänä Murielille. Mutta pitäisittekö te ketään tarpeeksi hyvänä? Älkää luulko, että se tapahtui minun suostumuksellani, sillä minä en siitä tosiaan iloinnut. Mutta minä… minun ajatukseni olivat siihen aikaan aivan toisaalla. Minä en sitä lainkaan huomannut."

Nick'in kasvojen ilme lauhtui.

"Annattehan minulle anteeksi", jatkoi Daisy. "Minustakin tuntuu tuo asia niin ikävältä teidän tähtenne, sillä minä kyllä tiedän, miten se teihin koskee."

Nick puristi lujasti Daisyn kättä ja sanoi tuijottaen eteensä:

"Muistakaa, mrs Musgrave, että minulla on aivan yliluonnollinen huomiokyky. Minä näen toisinaan kortin nureankin puolen."

Daisy veti äkkiä pois kätensä ja katsahti levottomana Nick'iin, mutta ei kysynyt, mitä tämä tarkotti.

"Kertokaa minulle hiukan Willista", sanoi hän, "Ajattelin tänään kirjottaa hänelle."

Ja niin alkoi Nick kuvata Willin elämää. Hän kertoi, kuinka Daisyn puoliso ahersi kuin orja päivät ja yöt sen naisen hyväksi, jota rakasti.