XXXIX.

Silmä silmää vasten.

Määräajalla saapui Grange ja Nick oli häntä vastassa alaeteisessä.

Grange ei juuri ollut tyytyväisen näköinen ja seurasi Nick'iä ruokasaliin vastahakoisesti.

"Luulin sinun olevan kaupungissa", sanoi hän istuen nojatuoliin.

"Tulin jo eilen kotiin. Milloin sinä aiot matkustaa?"

"Ensi perjantaina. Tulin tänne jäähyväisille."

"Muriel on Weirissa", sanoi Nick.

"Tiedän sen. Menen sinne huomenna. Daisy viipyy täällä parisen päivää järjestämässä tavaroitaan."

"Entä sitten?"

Grange nolostui silminnähtävästi.

"Enpä tiedä, mitä hän sitten tehnee. Hän tekee aina päätöksensä vasta viime tingassa."

Nick nauroi.

"Hän ei varmaankaan ole kertonut sinulle aikeitaan. Talveksi aikoo hän matkustaa Intiaan."

Grange katsoi häneen.

"Sitä en usko."

"Mutta totta se on joka tapauksessa", sanoi Nick hymyillen ja alkoi sitten puhua muista asioista.

Päivällistä syödessä kohteli Nick vierastaan niin ystävällisesti, että tämä tuli sangen hyvälle tuulelle. Aterioituaan menivät he kirjastoon tupakoimaan.

Grange meni suoraan uunin eteen lainkaan huomaamatta, että Nick lukitsi oven ja pani avaimen taskuunsa.

Muutaman minuutin olivat he kumpikin aivan vaiti. Nick loikoi mukavasti nojatuolissaan pää nojaten tuolinselustaan ja silmät ummessa.

Grangen valtasi äkkiä omituinen tietoisuus siitä, että jotakin epämiellyttävää oli tulossa.

Samassa sanoi Nick kääntämättä päätään:

"Päästäksemme asiaan tahdoin vain sanoa, että näin sinut ja mrs Musgraven tänään rannalla."

Grange säpsähti ja tarttui lujasti tuolinsa käsipuuhun.

"Näitkö?" sanoi hän sitten koettaen hillitä ääntään.

"Mitä aiot nyt tehdä?" kysyi Nick.

Grange teki väsyneen eleen.

"Tehdäkö? En mitään."

"Etkö mitään?" puuskahti Nick kiivaasti.

"En", vastasi Blake tuijottaen lattiaan. "Se on jo vanha asia ja mitä vähemmin puhumme siitä, sen parempi."

"Muistatko erästä puheluamme muutama kuukausi sitten tässä samassa huoneessa?" kysyi Nick. "Se koski sinun kihlaustasi miss Roscoen kanssa. Oletko kenties unohtanut sen?"

Grange nousi hitaasti ylös.

"En", sanoi hän, "en ole sitä unohtanut."

"Siispä kysyn sinulta taasen, mitä aiot tehdä?"

Grangen muoto muuttui. Veri kohosi hänen kasvoihinsa, mutta hän ponnisti kaiken voimansa pysyäkseen tyynenä.

"En ole koskaan ennenkään pettänyt naiselle antamaani lupausta, enkä aio sitä nytkään tehdä."

"Tarkotatko totta?" kysyi Nick luoden häneen syrjäsilmäyksen.

"Kyllä, sen teen. Ja tahdon myös sanoa sinulle, etten aio sietää kenenkään penkovan tätä asiaa."

"Ihminen!" huudahti Nick hypähtäen ylös tuoliltaan. "Luuletko voivasi pelottaa minua? Kuuntele nyt mitä sanon ja paina mieleesi, etten minä rahtuakaan välitä siitä, miten suvaitset käsittää sanani. Ja minulle on aivan samantekevää, miten sinä olet itsellesi kaunistellut ja kieräillyt tätä asiaa. Ainoa, joka on minulle jonkin arvoista, on se, että Muriel Roscoe estyy antautumasta onnettomaan avioliittoon. Ja minä aion sen estää. Sanoin sinulle jo kesällä, että hänen onnensa on asetettava etusijalle, ja niin on myös käyvä. Epäilin sinua jo silloin. Nyt on minulla todisteita. Ja minä vannon pyhästi, että ennen kuolet kuin tulet hänen miehekseen."

Hän pysähtyi hetkeksi kuin hillitäkseen liiallista kiivauttaan.

Ennenkuin Grange ennätti sanoa mitään, jatkoi Nick tyynemmällä, mutta varmalla äänellä:

"Jos olisitte rakastaneet toisianne, olisi asian laita toinen, mutta sitä ette ole koskaan tehneet, sen tiedän. Minua ei ole huvittanut ottaa selvää siitä, miksi sinä kosit häntä. Mutta syyn, miksi hän otti sinut, olen koko tämän ajan tiennyt. Tiesitkö sinä sen?"

"Tiesin", vastasi Grange kiihkeänä ja ärtyneenä. "Hän tahtoi suojaa sinua vastaan."

Säihkyvin katsein ja ääneen nauraen vastasi Nick:

"Niin juuri saadakseen suojelijan minua vastaan. Ja nyt on minun asiani vapauttaa hänet ritarillisesta suojelijastaan."

Grange astui pitkin askelin ovea kohti, hän pelkäsi muuten voivansa vastustaa haluaan kurittaa Nick'iä, joka seisoi tuossa niin uhmaavan tyynenä.

Mutta ovi ei auennut ja kun Blake oli pari kertaa turhaan koettanut, kääntyi hän kiivaasti takaisin.

"Ratcliffe", huudahti hän, "neuvon sinua oman itsesi vuoksi päästämään minut pois täältä."

Mutta Nick ei hievahtanut, hän ei edes katsonut Grangeen.

"En ole vielä lopettanut", sanoi hän kylmästi. "Minulla on vielä jotakin puhuttavaa."

Grange pysähtyi tahtomattaan.

"Mitä sitten?" kysyi hän.

"Sen saat kyllä heti kuulla. Huomaat kai nyt, että minä voin estää sinut menemästä naimisiin Muriel Roscoen kanssa, ja sen aionkin tehdä, ellet sinä vapaaehtoisesti luovu hänestä. Ymmärrät kyllä, että jos minun täytyy käyttää tuota pakotuskeinoani sinua vastaan, merkitsee se häpeää ei ainoastaan sinulle, vaan eräälle toisellekin."

"Katala heittiö!" huudahti Grange vavisten raivosta.

Nick jatkoi aivan tyynesti.

"Mutta jos heti kirjotat Murielille peruuttavasi kihlauksesi — syyksi saat sanoa mitä tahdot — vannon minä puolestani, etten milloinkaan kirjota hänelle tai millään tavoin koeta vaikuttaa hänen elämäänsä, ellei hän selvästi osota minulle sitä haluavansa."

Hän vaikeni ja kotvaan ei kuulunut muuta kuin tuulen vinkuna ja sateen rapina akkunaruutuja vasten. Näytti siltä, kuin olisi Nick kuunnellut myrskyn pauhua, mutta itse asiassa ei hän kuullut mitään. Hän oli nyt kadottanut kaiken toivonsa rakastamaansa naiseen nähden. Säästääkseen hänen onnellisuuttaan ja tunnonrauhaansa oli hän luopunut hänestä. Hän oli valmis katoamaan Murielin elämästä ja viettämään lopun elämäänsä yksinäisenä ja hyljättynä raajarikkona.

Grangesta tuntui, kuin olisi hän kadottanut tasapainonsa ja vierinyt alaspäin jyrkkää rinnettä.

"Lupaan antaa Murielille takaisin vapautensa", sanoi hän vihdoin.

"Tänä iltana?" sanoi Nick.

"Niin."

Taasen oli hetkisen hiljaisuus. Sitten Nick astui ovea kohti ja avasi sen.

"Hyvä on", sanoi hän. "Asia on siis päätetty."

Grangen mentyä lukitsi hän uudelleen oven ja meni hitain askelin takan ääreen. Tuuli vinkui yhä nurkissa ja rankkasade valui virtanaan. Mutta Nick ei näkynyt sitä huomaavan. Hän istui aivan liikkumattomana ja tuijotti eteensä kuumeisin katsein.