YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTUS.
Reading edition
Ja sitä mielipidettä toteutti hän koko elämässään. Hän antoi ja auttoi itse ja herätti muitakin samoin tekemään. Vuonna 1843 hän julkaisi kirjoituksen "Aftonbladet'issa", jossa hän, viitaten kaikkien kansalaisten velvollisuuteen yhteiskuntaa ja kaikkia sen jäseniä kohtaan, kehoitti yleisöä ryhtymään toimiin laimiinlyötyjen lapsien ja turvattomien orpojen pelastukseksi aineellisesta ja siveellisestä perikadosta, joka uhkasi monia tuhansia. Tässä kirjoituksessa hän myöskin opastaa omaa sukupuoltansa näkemään, kuinka sekin on osallinen yhteisessä edesvastauksessa ja kuinka väärin ja vahingollista on, että se välinpitämättömänä sysää luotaan velvollisuutensa. Kehoitus nosti useampia vastakirjoituksia ja kauan aikaa kesti sekä julkista että yksityistä keskustelua, mutta loppui kuitenkin niin, että Fredrika Bremerin ehdoitus turvakodin perustamisesta toteutettiin. Myöskin se suunnitelma, jonka hän asian järjestämiseksi oli esitellyt, mutta joka ensin hyljättiin, katsottiin vuosikymmenessä saadun kokemuksen perästä sopivimmaksi ja pantiin käytäntöön.
Vuonna 1853 kun Tukholmassa kävi kolera, oli Fredrika Bremer taas ensimäisiä ajattelemaan turvaa orvoksi jääneille lapsille ja apua köyhille perheille, joista tauti oli tempaissut toisen vanhemmista. Naisyhdistys, jonka toimesta saatiinkin turvakoti ja apua aikaan, syntyi hänen vaikutuksestaan, ja hänen valpas, ihmisen parhaimpia tunteita puhutteleva kynänsä sai matkaan yleisen rahakeräyksen, joka tuotti yli 26,000 riksiä yrityksen ylläpitämiseksi. Tällä tavalla kulkutaudin kovimmat seuraukset alhaisemmassa kansassa osaksi poistettiin; orvoiksi jääneet lapset piti yhdistys suojassaan, siksi kuin olivat ripillä käyneet ja pääsivät palvelukseen. Muutamia vuosia myöhemmin kolkutti Fredrika vankihuoneidenkin oville ja alkoi, paitsi että hän kävi tervehtimässä vangituita, ottamaan selkoa, miten valtio hoiti näitä onnettomia jäseniänsä. Köyhä ja alhainen kansa ja etenkin vangit olivat tästä kiitolliset, mutta hallituspiireissä se herätti ankaraa moitetta ja hänelle lähetettiin varoituskirjeitä, joissa ilmoitettiin hänelle, ettei se ollut hänen asiansa käydä nuuskimassa sellaisissa paikoissa.
Väsymättä kävi hän tervehtimässä köyhäin ja kipeiden luona. Vanhempana nähtiin hän usein kaupungin syrjäosissa kävelevän mökistä mökkiin, nahkalaukku käsivarrella, — ohitsemenijät tiesivät hyvin että tuosta yksinkertaisesta lähteestä moni köyhä ja onneton oli saanut tervetulleen rahalahjan, moni sairas ravitsevan kaakun taikka virvoittavan hedelmän, ja lasten kalpeat kätyläiset olivat sen piilosta monta herkkupalaa suuhunsa noukkineet. Kaikille siitä riitti, ja syystä sovitettiin sen omistajaan kertomus Sarpatin leskivaimosta, jolta ei loppunut jauhot vakkasesta eikä öljy astiasta.
Tämä puoli Fredrika Bremerin vaikutuksessa se oli, joka, samassa kuin se ylensi hänen merkitystänsä ihmisenä ja yhteiskuntajäsenenä yleensä, kantoi hänen nimensä niihinkin kansankerroksiin, joiden tietoon ylimalkain ei suoranaisesti tulekkaan sivistyneiden luokkain mainekkaat. Tämä puoli se myöskin oli, joka käski loppuarvostelun todistamaan Fredrika Bremeristä, "että niinkuin hänen julkinen elämänsä oli uhraus aatteelle, oli hänen yksityinen elämänsä uhraus muille ihmisille". Ja kun hän viimein kirjansa "Lifvet i gamla verlden" (1860) alkulehdelle panee johtolauseeksi: "Olen ihminen eikä mikään, mikä inhimillistä on, taida olla minulle arvotonta" [Terentius'en mukaan], niin hän siinä itse tietämättänsä ainoastaan sanoilla toistaa, mitä koko hänen elämänsä jo oli työssä toteuttanut.
Mutta tässä tulee meidän lykätä tuonnemmaksi kertominen hänen yksityisen elämänsä vaiheista ja jatkuvista töistä ja palata takaisin hänen kirjalliseen toimeensa.