JULKISIA KUNNIANOSOITUKSIA. YKSITYINEN ELÄMÄ.
Reading edition
Syksyllä 1841 oli Fredrika jälleen palannut Årstaan ja asui sen jälkeen omaistensa kanssa milloin maalla, milloin Tukholmassa. Mutta kun hän vuonna 1845 odottamatta sai sanoman entisen emäntänsä sairastumisesta Tomb'issa, matkusti hän sinne ja palasi vasta vuoden perästä, saatettuaan uskollisen ystävänsä hautaan. Fredrika Bremerin nimi oli nyt levinnyt laajoihin piireihin, Tukholman kirjallinen maailma olisi tahtonut omistaa hänen kokonaan, ja kirjevaihtonsa kasvoi kasvamistaan. Mutta yhtä vähän kuin Fredrika Bremerin vaikutus supistui pelkkään kirjalliseen toimeen, taisi häntä paljot seurustelemiset tyydyttää. Elämässänsä niinkuin kirjoituksessansakin etsi hän käytännöllisen elämän moninaisuudessaan ja otti sen kehitykseen tehokkaasti osaa. Lapsuutensa ja ensi nuoruutensa hartaileva mieli ja auttamisen halu, jonka kehoituksesta hän oli kirjoittanut ja myynyt ensimäisen kertomuksensa, ei ollut hänessä muuttunut. Yhden vuosikymmenen ajalla oli totta kirjailija nyt supistanut työnsä omiin opinnoihinsa ja kirjoittamiseen ja elänyt miltei kokonaan syrjällä ulkonaisen elämän riennoista, ja tämmöinen kehityskausi oli ollut hänelle tarpeellinen, mutta sen päätyttyä hän sydämensä käskystä ojentaa kätensä ja voimansa neuvoksi ja avuksi tarvitsevaisille lähimmäisilleen.
Kirjapalkkioistaan pani hän usein enemmän taikka vähemmän jonkun puutetta kärsivän käteen, monasti oli hän jo ennen teoksen valmistuttua luvannut määrätyitä summia poisannettavaksi, milloin yksityiselle henkilölle, milloin johonkuhun laitokseen taikka muuhun hyvää työtä tarkoittavaan yritykseen. Niinpä kun "Hemmet" oli tekeillä, lainasi hän, kirjastansa saatavan palkkion varalla, 300 riksiä, voidaksensa siten ottaa osaa erään perheenisän taloudelliseen pelastukseen, ja toiset 300 hän lupaa kannatukseksi nuoren varattoman tytön terveyden hoitoon, jota varten häneltä oli apua pyydetty, ja kirjoittaa samassa kuin rahat lähettää: "Kiitoksia, kun käännyitte tässä asiassa minun puoleeni." Samaten hän usein, lähettäessään kirjoituksia sanomalehtiin, antoi jonkun tuttavan periä toimitukselta palkkion ja jakaa sen varattomille.
Itse hän tarvitsi aivan vähän. Sekä omassa puvussaan että huoneensa sisustuksessa oli hän niin vaatimaton, että hän hylkäsi kaikki mukavuudet ja koristukset, niin että kun perheen muista huoneista astui sisään Fredrikan kammariin, oli eroitus silmiin nähtävä. Mutta valoa ja auringon paistetta hän rakasti, sentähden hän ei pitänyt verhojakaan akkunoissaan, joissa hän usein pitkät hetket seisoi katsellen kauas ulos luonnon ja ihmisten yhteistä elämää. Kaikki mikä ei ollut välttämättömän tarpeellista hänelle, saattoi hän iloisella sydämellä painaa lähimmäisensä käteen. Kerta kun yksi hänen läheisimpiä ystäviään, kirjallisuuden ja taiteen suosija ja kokeilija paroni von Brinkman oli kehoittanut Fredrika Bremeriä lausumaan ajatuksensa taiteen asemasta yksityisen ihmisen jokapäiväiseen elämään nähden, vastaa tämä muun muassa, että vaikka hän halusta tunnustaa ja tuntee tuon ylentävän vaikutuksen, minkä käynti Brinkman'in taidekokoelmassa herättää mielessä, ei hänestä kuitenkaan koskaan voisi taidekokeilijaa tulla. "Sanon suoraan", kuuluu hänen kirjeessään, "ettei minun huostassani tule kauan viihtymään mitään, millä vaan rahan arvo on — ei vainen Ruotsin Akademiasta kotoinen kultametaljikaan. Tarjokaa minulle 50 riksiä mistä hyvään, paitsi lämpöisestä päällysnutustani, niin päästän sen paikalla menemään."