KIRJALLINEN VAIKUTUS. TENDENSSI. ARVOSTELUJA.
Reading edition
Niinkuin näemme, oli Fredrika Bremerin tähänastisissa kirjateoksissa jo alkanut näyttäytyä tarkoitus eli tendenssi, jota lukeva yleisö ensi alussa ei ollut huomannut. Tiedämme että taide ja sen viralliset harrastajat usein ovat otaksuneet, että tarkoitus eli tendenssi jollakin tavalla hämmentää ja estää taidetta sen omatakeisessa kehityksessä. Siitä syystä nytkin moni kirjantarkastaja ravisti levottomana päätään. Tosin vaadittiin taiteelta, ettei se saanut loukata siveyttä, mutta siveyden tyydyttämiseksi kysyttiin ainoastaan, että hyväksytty yleinen tapa tuli noudatetuksi. Jos joku alkaa uudella tavalla silmäillä asioita ja yrittää julkituoda toisia tuumia, kuin mitä ennalta on vahvistettu, huudetaan pian että "tendenssikirjoitusta" tehdään ja että siten tahdotaan puhdas taide karkoittaa valta-istuimeltaan. Tosilaita on kuitenkin usein se, että mikä tarkastuksessa vastamieltä ja harmia herättää, ei ole tendenssi semmoisenaan, vaan kirjailijan rohkea keksimys panna vanhojen ihanteiden sijaan uusia. Niinkauan kuin kirjailija ujosti pysyy kaikkien heräävien aatteiden ulkopuolella, käy enimmäkseen kirjainsa kaupitus hyvin joka taholla, mutta niin pian kuin hän rupeaa kääntämään älyänsä ja kykyänsä uusien aatteiden puoleen, joutuu suuri osa yleisöä epäilykseen. Yleisö ylipäänsä ei suosi sitä että kirjailija osottaa järin paljon tarkastelevansa oman aikansa ihmisiä ja tuntevansa niitä.
Syynä siihen, ettei Fredrika Bremerin kirjoitelmissa ilmaantuva tendenssi aluksi nostanut kapinaa eikä edes tullut yleisesti huomatuksikaan oli, paitsi tuota miellyttävää tasapainoa ja toiveellista mielisävyä, se, että se ylimalkain luonnokkaasti liittyi itse kertomuksen kutoukseen ja samaten sulautui varsinaiseen luonteenkuvaan. Kirjailija oli harvoilla poikkeuksilla tähän asti osannut hienolla aistilla kuvauksistaan pois karsia kaiken karkean, runottoman oppimuodon. Eikä voinut kuitenkaan kukaan olla tietämättä hänen kirjatuotelmainsa merkityksestä, niin avomielisesti, niin hartaasti tämä uusi kirjailija piti todellisen sivistyksen, totuuden ja vapauden puolta. Niin tosi-olojen mukaisena, niin täydellisesti omaperäisenä ja rakastettavana ei ollut ruotsalainen mieliala ja luonne vielä kenenkään kynästä puhjennut, ja paremmin kuin hänen teoksissaan ei oltu vielä ruotsalaisessa kirjallisuudessa osattu henkisen ja siveellisen edistyksen aatetta kannattaa, todistivat hänen arvostelijansa. Fredrika Bremer oli käsittänyt ja muotoon pukenut mitä aikakautensa hengessä liikkui ja eleille pyrki. Samalla kuin hän "kuvauksissaan" paljasti kaiken todellisesti huonon ja hyljättävän, ylensi hän ansaitulle asemallensa mitä väärät oikeudenkäsitteet ja ennakkoluulot olivat sysänneet syrjälle. Ja vaikka ei yleisön suuriluku kohta alkamalta tuota aprikoinut, tunsi se vaistomaisesti että tässä oli jotain, joka nosti ihmistä ylemmäksi kehityksen tiellä ja johon kesti syvemmälle katsoa. Ja se mikä ensin näyttäytyi vaan aavistavana ja epämääräisenä tunteena, selviytyi monessa pian vakavaksi käsitteeksi.
Tätä vaikutusta edistämään oli omiansa sekin, että Fredrika Bremer enemmän kuin kukaan muu aikansa kirjailijoista oli koko personansa ja luonteensa antanut kuvastua teoksissaan. Samassa kuin hän piirteli ihmiselämän moninaisuutta, astui hänen oma sielunsa kehitys selvänä lukijan eteen. Fredrika Bremeristä ei ole voinut kukaan sanoa, että hänen personansa ja luonteensa olisi ollut jotain muuta kuin hänen teoksensa, tämä pahentava, mutta tosilaitaan perustettu muistutus, joka on kohdannut niin monta etevää kirjailijaa ja vahingoittanut heidän runotuotelmainsa arvoa ja merkitystä varsinkin nousevien sukupolvien tarkastuksessa. Mutta Fredrika Bremer, aina sama henkilö elämässänsä ja teoissansa, kuin kirjallisissa tuotelmissansa, enensi ja vahvisti niinmuodoin näiden arvoa ja siveellistä vaikutusta yleisössä.
* * * * *
Useimmat Fredrika Bremerin kirjoista olivat jo levinneet ulkomaihin ja toiselle puolelle Atlantia: ne käännettiin englannin, saksan ja ranskan kieliin [suomalaiseen pukuun on tähän saakka toimitettu ainoastaan yksi: "Familjen H.", nimellä "Perhe", rouva Hahnsson'in suomentama] ja valmistivat tekijällensä maineen, jonka vertaa tuskin oli tullut monen ruotsalaisen kirjailijan osaksi, samalla kuin edistivät Ruotsin kirjallisuuden merkitystä vieraissa maissa. Luonnollista oli, että tämä menestys taas vaikutti takaisin kirjailijan isänmaahan. Vuosijuhlassaan 1844 osotti Ruotsin Akademia toisen kerran Fredrika Bremerille julkisen kunnioituksensa, antamalla hänelle Yhdistyksen suuremman kultametaljin — För snille och smak — korkein palkinto, minkä se jakaa. Julkisessa puheessa lausuttiin samassa tilaisuudessa yleinen arvostelu Fr. Bremerin siihenastisesta kirjallisesta vaikutuksesta. 13 vuotta oli kulunut siitä, huomautti puhuja, kuin Akademia ensikerran oli osottanut julkisen kunnioituksensa nuorelle nerolle, jonka ensimäiset kokeet ennustivat harvinaista luonnon kykyä ja taitoa eräällä kaunokirjallisuuden alalla, jolla Ruotsissa vielä puututtiin kaavaa. Fredrika Bremerin kirjatuotelmissa oli sitten yhä kehittyneemmässä muodossa esiintynyt neron ja sydämen suuret ominaisuudet, kauneus kuvauksessa ja puhtaus ajatustavassa, ja tällä omituisella kyvyllänsä oli hän piirtänyt kaikki nuo harvinaisen viehättävät kuvansa perhe- ja yhteiskuntaelämän hienoimmista vaiheista, jotka suuren yleisön silmältä enimmäkseen jäävät kätköön. "Ruotsin Akademia tahtoi", lausuttiin lopuksi, "antamansa kunniamerkin kautta panna julki kiitollisuutensa etevälle kirjailijalle, joka niin ansiollisesti oli ylentänyt ruotsalaisen kaunokirjallisuuden mainetta vieraissa maissa".