VII. ITÄMAINEN MATKA. BRÜSSEL'IN KONGRESSI.

Totuuden tuntemisen palava halu se oli, joka nytkin käski kirjailijan vaihtamaan rauhallisen kotinsa tuntemattomiin asuntoihin vieraissa maissa ja kansoissa kaukana isänmaastansa. Aleksander Vinet'n uskontoa käsittelevät teokset ja viimeiseksi hänen: "Discours Evangeliques", jonka Vinet'n' leski oli lähettänyt Fredrikalle, suuntasivat hänen matkansa alkua Schweiziin, päästäksensä elämässä tutustumaan niihin vapaa-oppisempiin liikkeihin, joissa tämä suuri opettaja oli vaikuttanut. "Vinet'n suuri henki kutsui minut Schweiz'iin", kirjoittaa hän siitä itse.

Sateessa ja rumassa ilmassa matkusti hän alkukesästä 1856 Tukholmasta meritse, "mutta ystäväin sydämellisyys oli pannut niin paljon kukkasia sydämeeni ja käsiini, ettei paha ilma minua ensinkään häirinnyt, ja minä sain elää rauhassa sisällisen kukkaistarhani päiväpaisteessa", kirjoittaa hän yksityisessä kirjeessä. Heti tultuansa Schweiz'iin rupeaa hän tekemään matkaltansa muistiinpanoja, jotka sitten nimellä "Lifvet i gamla verlden" (Elämää vanhassa maailmassa) kotimaassa annettiin painosta kolmessa osassa, sitä myöten kuin ne tekijänsä kädestä valmistuivat. Tässä kirjassa avataan lukijalle suuri osa Europaa: luonnonkuvauksia, kertomuksia maiden ja paikkakuntain sekä kansain silloisista ja sen edellisistä oloista, elämäntavoista, henkisistä liikkeistä eri aloilla.

Saamme näissä kuvauksissa ensin seurata kirjailijaa hänen matkallansa Schweiz'issä. Bern'istä ja sen seutuvilta, hiljaisista laaksoista korkeine vuorikukkuloilleen ja siintävine järviselkineen Lausanne'n kaupunkiin ja eteenpäin vuorelta vuorelle, toisesta alppilaaksosta toiseen saamme kertojan kanssa siirtyä, käydä hänen kanssansa täällä niinkuin Amerikassakin monissa yhteiskunnallisissa laitoksissa, kirkoissa, kokouksissa, kansanjuhlissa. Schwüz'in kantonassa matkaellessaan kuulustelee kirjailija siellä otaksutun ruotsalaisen asutuksen jälkijä, ja luuleekin semmoisia tapaavansa. Muistoista Wilhelm Tell'in ajoilta ja monellaisia taruja vapautussodasta kerrotaan lukijalle. Schwüz'in kaupungista matka johtaa Lucern'een ja Rhigivuorelle, josta tekijä viehättävällä tavallaan opastaa meitä ihantelemaan suuremmoista luonnon näytelmää; ja sieltä taas Zürich'iin, jossa käydään useissa armeliaisuuden laitoksissa ja eräässä munkkiluostarissa pakinoimassa pyhäin veljien kanssa heidän uskonnollisesta tunnustuksestaan.

Mutta kun syyspuoleksi valmistettiin kansainvälistä kokousta Brüssel'iin, jonka kokouksen tarkoituksena oli keskusteleminen apukeinoista yhä lisääntyvän köyhyyden estämiseksi ja torjumiseksi, ja johon Fredrika Bremer jo aikaisemmin oli saanut kutsumuksen saapua, palasi hän jälleen takaisin pohjoiseen, kutsumusta ja omaa haluansa noudattaen. 300:sta kokouksen osanottajasta on hän ainoa nainen, eikä siis ole ihmeellistä, jos häntä kohdellaan erityisellä kunnioituksella jo senkin vuoksi; mutta se asianlaita että hän oli saanut sinne kutsumuksen, todistaa kuinka arvossa hänen nimeänsä ja merkitystänsä pidettiin.

Erityisestä pyynnöstä kirjoitti hän esitelmän, jossa hän huomauttaa kokousta miten tarpeellista olisi vaikuttaa siihen suuntaan, että köyhempien kansankerrosten tyttärille valmistettaisiin parempi opetus, etupäässä ammatillinen, sillä senkautta työväen perheelle karttuisi suuri aineellinen apuvoima, jota paitsi ei se voi tulla toimeen. Näemme siis ettei Fredrika Bremerin vapautus-aatteet suinkaan supistuneet säätyläisnaisiin, vaan että hän piti silmällä koko sukupuolta, eikä tehnyt sitä vaan naissuvun, vaan koko sukukunnan tilan kohoittamiseksi. Tämä esitelmä luettiin kokouksessa ja voitti suurta kannatusta.

"Aftonbladet'iin" lähetti Fredrika Brüssel'istä useampia kirjoituksia, joissa hän kertoo kongressin istunnoista, sen toimitushallinnosta, sen näyttelystä ja viimein sen etevimmistä jäsenistä, etenkin niistä, jotka ilmaisivat tiedonantoja asiain kehkeymisestä heidän isänmaassaan. Luonnollista oli että Fredrika Bremer, joka oli käyttänyt suuren osan elämästään lähimmäisensä palveluksessa, tahtoi koko sydämellänsä osallistua siihen työhön, jota varten kokous oli toimitettu. Olihan tämä kirjailija jo kymmenen vuotta sitten romanissa "Syskonlif" ihanteena kuvaillut semmoista yhteiskuntaa, josta köyhyyden kärsimykset ovat poistetut yhteisen huolenpidon avulla. Sanalla ja työllä hän oli, niinkuin olemme nähneet, isänmaassaan kehoittanut kansalaisiaan ja erittäin omaa sukupuoltaan ryhtymään toimenpiteihin puutetta vastaan, ja viimeksi oli hän tehnyt sitä "Herthassa". Täytyihän hänen siis iloita, kun nyt näki koossa nerollisia tiede- ja valtiomiehiä melkein kaikista Europan maista, joiden mieli ja aikomus oli etsiä ratkaistusta kysymyksille, jotka enin painavat Europan kansoja ja uhkaavat sen tulevaisuutta, kysymykset köyhyyden vastustamisesta ja poistamisesta.

"Kiitän Jumalaa kaikesta, mitä olen täällä nähnyt ja kuullut ja siitä tulevaisuuden toivosta, jonka tämä kokous on antanut minulle ja monelle", päättää hän kirjoituksensa kongressista.

Käytyänsä kirjailijan kera kutsutussa keskustelussa kuningas Leopold:in luona siirretään lukija Genfiin tutustumaan pitsivalmistuksiin ja sieltä Antverpen'in kautta lyhemmäksi aikaa Paris'in kirjavaan elämään, josta Fredrika tekee sen muistutuksen, että sen suurin kurjuus nyt on korjattu pois näkyvistä paremmin kuin kolmekymmentä vuotta sitä ennen, jolloin Fredrika asui siellä vanhempainsa kanssa, jättäen kuitenkin päättämättä, oliko muutos parempaan päin vai ei. Lontoossa oli Fredrika nähnyt kuinka koetettiin kaupungin halvempia osia kuntoon panna ja sen asukkaille toimittaa raitista ilmaa ja tilavuutta, mutta Parisissa näki hän vaan sen keskus-osia, jossa rikkaat ja mahtavat asuivat, kaunistettavan, mutta köyhäin ja onnettomain asuntopiirit kaupungin perällä saivat vartoa, kunnes heidän vuoronsa tulisi.