WALDO EMERSON.
Reading edition
Kaikista maan etevistä ja kuuluisista henkilöistä, joiden seuraan Fredrika tuli matkallansa, näkyy Waldo Emerson jättäneen häneen syvimmän ja pysyväisimmän vaikutuksen, voimatta kuitenkaan häntä lämmittää. Ensimäisessä hetkessä kun he tapasivat toisensa, huomasi Fredrika tässä miehessä aatteen sankarin, joka täydellisyyttä ja idealejansa tavoitellen ei milloinkaan opi, niinkuin tulisi, soveltamaan vaatimuksiansa mahdollisuuden ja luonnollisten olojen rajoihin. Harmistuu alinomaa ihmisten pahuutta, keksii virheitä, paheita ja puolinaisuutta ylt'ympärillään, ja on itse siksi suuri ja täydellinen, että voisi käsittää muiden heikkouksia ja kärsimyksiä. Jonkinmoinen kylmyys ja halveksiva sävy hänen puheessaan asioista ja ihmisistä, jotka Fredrikalle olivat kalliita, oudoksuttaa ja loukkaa tätä, mutta pitemmän aikaa vietettyään hänen luonansa katoaa osaksi se jäykkyys, joka ensin piti heitä loitommalla toisistaan. "Jos sukua ollaan, niin kyllä yhteen tullaan", oli Emerson sanonut hänelle ensi kerta kun hyvästi sanoivat, ja monet olivat ne hetket, jolloin sittemmin istuivat miettien ja keskustellen elämän suuria arvoituksia. Fredrika Bremer kirjoittaa sisarellensa: "Tälläinen kritillinen, kristallinkirkas, puhdas ja kylmä luonto voipi olla suuresti kunnioitettava, sangen terveellinen ja hyödyllinen sille, jonka se on, ja myöskin toisille, jotka tahtovat sen tarkastuksen alaisiksi ruveta, mutta — minulle Davidin sydän ja Davidin laulut". Myöhemmin sanoo hän: "Tosi nautinto se oli minulle tuo kotkanluonto, tuo luja henki, mutta niin erillaiset ovat kuitenkin luontomme ja mielipiteemme, että yhtymisemme jääpi vaillinaiseksi, ja minussa väliin suuren kunnioitukseni ohessa pääsee esille salainen vastustushaluni häntä kohtaan, ja silloin hänen alppiluontonsa kylmänä ja peloittavana karkaa pystyyn. Kuitenkaan ei tämä puoli hänen luonnossaan ole alkuperäisintä eikä hän itsekään siinä oikein viihdy, vaan heittää sen mielellään ja elää ennemmin vienommassa ilmassa, jossa olentonsa luonnollinen kauneus pääsee näyttäytymään ja vaikuttamaan."
Kantansa filosofina on panteismo; siveellisessä opissaan puhdas, jalo ja ankara, hän asettaa vaatimukset suuriksi itselleen ja muille, ei säästä kovuutta sanoissa eikä jyrkkyyttä arvostelussaan. Mielelläni vaihdan hänen kanssaan ajatuksia, usein vie hän minut mukaan, mutta usein vastamäkeenkin käännyn. En tiedä syytä, vaan en keskustelua hänen kanssaan koskaan etsinyt; kun se tuli, niin hyvä oli, mutta kun ei se tullut, oli hyvä kanssa? Vaikka Emerson oli lempeä perheoloissaan, kaipasi Fredrika kuitenkin aina hänessä suurempaa osanottoa ja enemmän hartautta yhteiskunnallsiin kysymyksiin ihmisten onnesta ja menestyksestä, surusta ja kärsimyksestä maan päällä. "Mutta", päättyy Fredrikan kertomus Emerson'ista, "mikä oikeus lähteen laineella, jota pieninkin tuulen henki liikuttaa, on riidellä kivikalliota vastaan, että se toisellaiseksi luotiin. Semmoisessa povessa lujia metallia kasvaa. Vaietkoon pieni lähde ja tyytyköön siihen, että saapi kalliota, kukkasia, taivaan kantta ja tähtösiä kuvastella, että saapi elää ja raittiutta itselleen ottaa samoista näkymättömistä lähteensuonista, joita korkeimmat vuorten ylänteetkin imevät. — Enpä tahtoisi tätä mahtavaa tähtien tulkitsijaa ollenkaan lähestyä, jollei olisi minulla mun oma taivaani aurinkoineen ja tähtineen, joiden ihannuutta hän tuskin taitaa aavistaa?