AMERIKASSA. VASTAANOTTO JA KOHTELU SIELLÄ.

Hänen nimensä oli ennättänyt valtameren yli ennen häntä, ja astuessaan maalle New Yorkissa, oli häntä uusi manner tervehtimässä etevimpien miestensä ja naistensa kautta, jotka olivat odottamassa hänen tuloansa. Monta kymmentä kättä ojennettiin hänelle tervetuliaisiksi ja kilvassa pyydettiin häntä kesteilemään kodeissa ja perheissä. Mihin hän meni ja matkusti, otettiin hän kuin kutsuttu vieras vastaan maan parhaimmissa hotelleissa; laivoilla ja rautateillä osotettiin hänelle ensimäiset paikat, ja kun hänen piti pilettinsä lunastaa, olivat ne aina ennakolta lunastetut, sanottiin hänelle. Kaikki tahtoivat nähdä ja osottaa kunnioitustansa tuolle nerolliselle naiselle, jonka viehättävät kirjaluomat olivat heille, valmistaneet niin monta herttaista hetkeä ja joka nyt oli tullut katsomaan heidän maatansa. Arveltiin ehkä myös että tämän kaukaisen vieraan käynnistä saattaisi vielä kirjateos syntyä Yhdysvalloista; niinpä ei ollutkaan muuta kuin luonnollista, jos tahdottiin esiintyä vieraanvaraisina isäntinä ja emäntinä. Aamusta iltaan piti hänen ottaa vastaan tervehtijöitä, kutsumuksia, kukkaisvihkoja ja seisoa vastaamassa tietohaluisten lukemattomiin kysymyksiin: miten vanhassa maailmassa elettiin ja jaksettiin, miten onnistui matka tänne, miltä tuntuu meidän maamme? j.n.e., jonka johdosta kirjailija kotiintultuansa sanoi, kun häneltä kysyttiin kuinka häntä uuden mantereen asukkaat miellyttivät: "Paljon heistä pidin, oikein paljon, mutta heidän loppumattomia kysymyksiänsä ei jaksa kukaan kestää."

Monta kertaa täytyi hänen antaa ja useammasti vielä kieltää käsialansa sanomalehtiin pantavaksi; kirjoituksia pyydettiin häneltä — ja kerrotaanpa Longfellow'in tahtoneen kipsiin muodostaa hänen kätensä muistoksi. Vähemmän tai pitemmän aikaa täytyi hänen asua ystäväinsä omissa kodeissa. Emerson'in, Washington Irwing'in, Longfellow'in, Lowel'in ja useampain naiskirjailijain luona vieraili hän useampia kertoja ja monta päivää yhtä mittaa. Catherine Sedgewick, "Reedwood" ja "Hope Leslie" kirjain maineekas tekijä voitti täydellisesti hänen sydämensä. Sekä kirjoituksiensa kautta että suusanallisesti tutustuttivat nämä ja muut etevät henkilöt vieraansa Amerikan valtiollisiin ja yhteiskunnallisiin oloihin, sen rientoihin ja toivoihin. Kaikkialla hänen tuttavansa saattoivat häntä semmoisiin paikkoihin ja laitoksiin, jotka jollain tavoin olivat omiansa vieraalle käsitystä luomaan uuden valtion rakennuksesta. Missä oli juhla vietettävä, yleinen kokous pidettävä, tultiin häntä sinne kutsumaan. Täten taisi Fredrika Bremer paremmin kuin moni muu matkustaja tutustua vieraan maan omituisuuksiin ja elämän muotoihin; hänen ei milloinkaan tarvinnut tuntea yksinäisyyden ikävyyttä eikä outona olla katselemassa outoja oloja ja ihmisiä, tuo mikä matkustajalle ventovieraassa maassa saattaa tuntua niin perin kolkolta. Hän kirjoittaa siitä: "En ole täällä vieraana ollut, vaan niinkuin sisar veljiensä ja sisartensa kesken olen elänyt puhellen arvelematta heidän kanssansa kaikesta, juuri kuin luulen taivaassa voitavan puhella." Näin ollen hänen vierailemisensa Amerikassa suuntautui kokonaan toisin kuin matkustajain yleensä; sen vuoksi hänen kertomuksensa sieltä voittivatkin puoleensa tavallista suuremman huomion.

Niinä kahtena vuonna, joina Fredrika Amerikassa oleskeli, matkusti hän läpi koko Yhdysvaltain, idästä länteen, pohjasta etelään, kooten havaannoita kaikilta yhteiskunnan asteilta. Oltuansa syyspuolen New York'issa ja useammilla käynneillä ulompana maaseuduilla, tuli hän talveksi Boston'iin, jossa hän asui ruotsalaisen konsulin Benzon'in luona, ja käytyänsä jälleen keväällä New York'issa, kääntyi hän eteläänpäin ja asettui Charleston'iin Etelä-Karolinassa. Oleskeltuaan pitemmän aikaa myös Virginiassa ja Georgiassa — orjalaitokseen tutustuaksensa — (josta edempänä tulee kerrottavaksi), siirtyi hän takaisin pohjoiseen, Pennsylvaniaan kvääkarein luoksi ja sieltä länteen Illinois'iin ja Wiscons'iin, asuen Chicago'ssa ja Millwaukie'ssä jonkun aikaa. Vielä edempänä lännessä käytyänsä, laski hän jättiläisvirtaa alaspäin Mississippi-tasankojen läpi New Orleans'iin ja sieltä yli Kuban saarelle. Sinne tuli Fredrika ainoastaan muukalaisena, tuntemattomana naisena, mutta pian täälläkin kasvoi hänen ympärilleen piiri hyväntahtoisia ihmisiä, joita hän oppi rakastamaan ja joista hän erosi ystävän kaipauksella.

"Olen ihminen, eikä mikään, mikä inhimillistä on, taida olla minulle arvotonta", oli nytkin Fredrikan ohjelauseena, ja tämä häntä opasti kaikkialle, aina indianin ja vaatimattoman uudisasukkaan yksinkertaisesta töllistä mahtavain suurkaupunkien komeihin palatseihin saakka. Ei ollut mitään, joka olisi jäänyt hänen intoilevan mielensä harrastusta ja osanottoa vaille. Hän tahtoo nähdä kaikkea, tutkia kaikkea. Tosin tuommoinen odottamattoman suuri vieraanvaraisuus, kestitseminen ja hyvänä pitäminen, jolla hän kaikkialla vastaanotettiin ja kohdeltiin, olisi pian saattanut vietellä ja estää häntä huomaamasta yhteiskunnassa sen pimeitä puolia, mutta Fredrika Bremerillä oli siksi avara silmä ja tarkka huomiokyky, että hän olisi antanut sellaisten ulkonaisten vaikutusten salata häneltä todellisuuden, ja siksi syvä mieli, että hän olisi matkansa tarkoituksen unohtanut huolettomain päiväin nautintoon. Olla alinomaisen kunnianosotuksen ja huomion esineenä, voisihan se, jos mikään, pian saattaa viehätykseen ja erehdyksiin arvosteluissa, mutta Fredrika Bremerille ei niin käynyt. Se ei taitanut hurmauttaa häntä eikä hänelle mieleenkään ollut. Päinvastoin valittaa hän sisarellensa, kuinka rasittavaksi ja vastenmieliseksi käypi, kun pakoitetaan olemaan aamusta iltaan suurissa seuroissa ja itseänsä joka paikassa näyttelemään. Hän vertaa itseänsä leijonaparkaan, jonka kesyttäjänsä orjana täytyy lyödä käpälää ja hännällänsä huiskia niin kauan kuin henki ruumiissa pysyy, ja kirjoittaa sitten: "Meni mieleni kateelliseksi, kun äsken näin tienvieressä kanan tyytyväisenä makaavan auringonpaisteessa: ajattelinpa että parempi olisi olla kanana kuin leijonana."

Mutta tällainen vastaanotto, joka johti matkustajan suoraan uuden maailman kansan koteihin ja perheelliseen elämään ja avasi hänelle tien kaikkiin yhteiskunnallisiin ja valtiollisiin oloihin, valmisti sen sijaan kirjailijalle runsaita ja arvokkaita aineksia kuvauksiksi. Hänen matkakertomuksissaan esitelläänkin silloisen Amerikan yhteiskunnallista, valtiollista ja uskonnollista elämää eri muodoissaan; maan korkeimman intelligenssin, sen kirjailijat, sen tiede- ja valtiomiehet, joiden hengentuotteita ja nimiä jo kauan oli kunnioituksella mainittu Europassakin, saat niissä tavata. Se henkinen elämä, joka "Uuden mantereen kodeissa" on kuvattuna, todistaa kyllin ettei Yhdysvaltain nopea edistyminen suinkaan perustu pelkältään aineellisiin syihin, vaan että sen juuret ovat etsittävät yhtä paljon ja likinnä virkeässä ja mahtavassa kehityksessä henkisellä alalla.

Me näemme näistä kertomuksista, joita hän itse vertaa muutamiin silmänkantamattomalta vainiolta noukittuihin tähkäpäihin, kuinka hän kaikilla aloilla tahtoo tungeta asiain syvänteelle. Kaikessa etsii hän elon korkeinta tarkoitusperää, ja pienintäkin olokohtaa arvostelee hän sen mukaan, missä määrässä siinä elää ja ilmitulee pyrkimystä täydellisyyteen. Hän oli lähtenyt Amerikaan hakemaan uusia toiveita ihmiskunnan jalostumiseen; hän "tahtoi nähdä uuden ihmisen ja hänen maailmansa, uuden ihmiskunnan ja enteet sen tulevaisuudesta uudella mantereella", ja tämä tarkoitus silmämääränä hän matkallansa kokoo havaannoitansa.