THEODOR PARKER.

Toisellaisen muiston painoi Fredrikaan Theodor Parker, "mies joka jättiläisen tavoin rohkeasti tahtoo filosofiasta laatia uskonnon ja kirkon", joka pelkäämättä kaikissa paikoissa suoraan ja uskalluksella lausuu ajatuksensa ja vakuutuksensa, mutta jonka puheesta ja olennosta veljellinen sääliväisyys, rakastava sydän ja anteeksi antava mieli lähimmäistä tervehtii. Mitä Waldo Emerson'ilta puuttui, sen löysi Fredrika siis Parker'issa ja myöskin samalla tuon ylevän, puhtaan ja vakaan siveellisen mielen, joka Emerson'inkin hänen arvostelussaan niin korkealle kohoitti. Aikaisemmassa nuoruudessaan oli Fredrika Bremerkin omannut unitarien oppia, senvuoksi Parker'in esitelmät enemmän kuin muiden puoleensa veti hänen huomionsa, ja liikutettuna ojensi hän hänelle kätensä, kiittäen tosisydämestä häntä hänen vakavasta ja suorasta esitelmästään; mutta monessa kohdassa hän Parker'ia vastusti ja etenkin tämän epäilykset ihmeitten suhteen antoi Fredrikalle syytä muistutuksiin. "Ystävällinen ja miellyttävä kuin hän oli puhuessaan", kirjoittaa Fredrika heidän keskusteluistaan, "kuunteli hän aina lempeänä ja totisena, mitä toinen sanoi, ja teki myönnytyksiä muutamissa kohdissa. Vastustuksessaan kivettynyttä orthodoksiaa ja sen ruhtinasta, kirkkoa, vastaan on hän tosi ja vakuuttava, mutta usein heikko oman jumaluusoppinsa järjestelmässä, ja tahtoisin", lisää hän, "sovittaa Parker'iin, mitä joskus on sanottu Luther'ista: 'Il a bien critiqué, mais pauvrement doctriné.'" — "Minä pidin siitä miehestä kuuluu hänen viimeiset sanansa hänestä.