ITÄMAALAINEN SIVISTYSKANTA. NAISEN TILA JA ASEMA.

Kaikkialla missä hän matkustaa, koettaa hän tutustua itämaalaisten kansain oloihin, heidän sivistyskantaansa ja käsityksiinsä, Palestinassa samaten kuin sitten matkallansa Vähässä Aasiassa ja toisella puolen salmea, europanpuolisessa Turkissa. Senvuoksi hän nytkin käypi kaikissa jumalanpalveluksissa, juhlamenoissa, julkisissa laitoksissa ja haremeissa. Suurimman esteen näiden kansain nousemiseen tapaa Fredrika Bremer heidän uskonnollisissa käsitteissään, vaimon alennustilassa ja pappien vaikutuksessa. Haremeissa puheli hän usein naisien kanssa heidän tilastaan, kysellen heidän mieltään siitä ja muista asioista. Syvästi kävi heidän tilansa Fredrika Bremeriä sydämelle, eikä voinutkaan muuta. Nähdä oma sukupuolensa, järjellä ja inhimillisillä tunteilla lahjoitettuja olennoita suljettuina häkkiin kuin luontokappaleet, ilman mahdollisuutta mihinkään oppiin, ilman mahdollisuutta pääsemään muun maailman yhteyteen, pidettyinä ainoastaan leikkikaluina ja ihmiskunnan lisäyttämisen välikappaleina, täytyi murtaa hänen mieltään. Hän sanoo itämaan naisesta:

"Jos heitä kasvatettaisiin vapauteen ja kristinuskoon, nousisivat he Europan sivistyneimpäin naisten rinnalle. Sitä suurempi synti kun heitä pakoitetaan koristeltuun alennukseen, häväistykseen ja henkiseen vankeuteen, ja sitä oikeampi ja paremmin ansaittu on se rangaistus, mikä kohtaa kansaa sellaista, joka ei ymmärrä kunnioittaa naista, ihmiskunnan äitiä. Ja mikä on rangaistus? Se on se, että sellainen kansa kokonaisuudessaan auttamatta alentuu häväistykseen ja tappioon. Sillä kuinka voisivat nämä vaimot, nämä ihmismadot, kasvattaa vapaata, itsetietoista, korkeampaan tarkoitukseen pyrkivää kansaa? Missä perhe taipuu väkivallan alle ja perheenisä yksinvaltiaana hallitsee, ja missä vaimo alentuu miehensä palvelijana hänen hyötyänsä ja huvitustansa ylläpitämään, siellä pian koko kansa saapi kumartua yksinvaltaisuuden alle ja siten orjuuteen ja kuolemaan — jollei se kykene kahlehtivaa koteloansa särkemään. Ja ensimäinen askel tälle tielle olisi naisen vapauttaminen ja perhe-elämän koroittaminen. Siinä kaikkien itämaalaisten kansojen hengen kysymys." Kaksikymmentä vuotta sen jälkeen kuin nämä sanat kirjoitettiin, saamme lukea saman ajatuksen alennetun vaimon kostosta Carl Snoilskyn runossa, "Österländskan", jossa hän antaa alennukseen pakotetun vaimon sanoa itämaan miehelle:

"Du dåre, som förbjöd oss Att också äga själar, Till straff vi frie männer Ej föda mer, men trälar."

"Mutta naisen oma sielukin elää vielä ummessa", jatkaa Fredrika toisessa paikassa, "ja jos kohta monet heistä, niinkuin etenkin Konstantinopolissa on laita, huokailevat pois haremista europalaisen naisen asemalle, niin on tuo heidän halunsa vielä lapsen mielen kaltainen, joka pyytää vedessä kimaltelevaa kuun kuvaa omakseen. He tahtovat kuulla soittoa ja seurustella europalaisten herrain kanssa, siinä kaikki, tunnustavat lapsellisesti monet heistä. Naisen vapautta jalommassa merkityksessä käsittävät he yhtä vähän kuin heidän isäntänsä. Ainoa keino naisen ja koko kansan nousemiseen on siinä, että he kääntyvät kristinuskoon. Monivaimoisuus tosin asiain pakosta vähentyy, ja yksi toinen ylimys panee myös tyttärensä oppimaan vähä ranskaa ja soittamaan pianoa, mutta siihen kaikki päättyy. Turkkilaisen uskon mukaan tulee naisen aina "jäädä peiton alle", tuntemattomaksi. Ainoastaan tietämättömyyden ja pakonalaisuuden turvissa naista pitäen luulee Turkin mies voivansa varjella häntä ja itseänsä häpeästä."

Palattuaan suurilta päivällisiltä, jotka korkeasukuinen, sivistynyt turkkilainen oli pannut toimeen haremissaan kuudellekymmenelle naiselle ja joissa Fredrika Bremer oli kutsuttuna vieraana, sanoo hän taas:

"Sitä seuraa, sitä virvoittavaa kumppania, sitä ystävää, jonka mies kotonaan tarvitsisi, sitä puolisoa, joka tekisi hänelle kotinsa rakkaimmaksi paikaksi maan päällä, joka voisi osallistua hänen yrityksiinsä ja vahvistaa häntä hänen lepohetkillään, sitä ei hänellä ole eikä hän milloinkaan saa, yhtä vähän kuin mikään mahometilainen. Kenen on syy? Hyviä taipumuksia ei näiltä vaimoilta puutu, sen tiedän. Mutta valoa, vapautta, kasvattavaa hoitoa, jalompia tarkoituksia kuin maalliset nautinnot ja Muhammedin paradisi — sitä he puuttuvat, siinä on syy."

Kirjailija muistuttaa sen ohessa kuinka juuri itämaiden suuret ja viisaat miehet, luokitusjärjestyksensä kautta, jota he kaikki harvoilla poikkeuksilla ovat ylläpitäneet, ovat estäneet vapauden ja itsenäisyyden aatteen kehittymisen, joten ei nainen itsekään huomaa kahleitansa. Kiinalla on ollut monta etevää ja mainiota naista, sanoo hän, mutta kuitenkin ovat tyttölasten murhat ja monivaimoisuus julkisia ja jokapäiväisiä tapoja. Osottaakseen kuinka ahdasmielisiä ja kaikkia korkeampia aatteita vailla eteväinkin naisten mietteet itämaan kansoissa ovat, kertoo Fredrika Bremer, mitä oppinut kiinalainen nainen sanoo eräässä teoksessaan, joka oli aiottu keisarin vastaiselle puolisolle:

"Meille kuuluu ihmiskunnassa kaikista äärimmäinen tila, määrätty nöyrimpiä askareita varten", sanotaan siinä. " Ennen muinoin kun syntyi tyttölapsi, pantiin se alas maahan ja sai maata niin siinä kolme vuorokautta ilman kenenkään siihen koskematta. Vasta kolmantena päivänä sai se hoitoa. Silloin otti isä sen käsivarsilleen ja piti sitä hiljaa ja ääneti esi-isäin kuvien alla, siten lapsensa heille omistaen. Sen vuoksi tulee nuorten tyttöjen muistaa, mihin he ovat luodut, eikä ylpeillä, vaan pysyä kuuliaisina asemallaan, vakuutettuina etteivät mihinkään kykene ilman apua, ja tehdä tehtävänsä pitämättä mitään niistä raskaana."

"Ainoastaan varjona ja kaikuna olkoon nainen taloudessa. Ja niinkuin ei varjolla ole mitään omaa muotoa eikä kaiulla omaa ääntä, ei pidä vaimollakaan oleman, ainoastaan sokea tottelevaisuus miestä ja hänen omaisiansa kohtaan voipi suojella häntä nuhteista." — Kumpiko sitten näistä kahdesta on surkuteltavampi, vaimoko, josta tehdään nolla, vai mies, joka sen nollan saapi? kysyy kirjailija, mutta sillä tavalla opetettiin idässä samaan aikaan, kuin kristinoppi lännessä levitti yhdenvertaisuuden uutta oppia ihmisille.