AMERIKASSA. SIVEELLISET PERIKUVAT.
Reading edition
Mitä on Fredrika Bremer uudella mantereella nähnyt? Onko hän löytänyt sitä uutta ihmistä, niitä enteitä uuden sukukunnan tulevaisuudesta, joita hän etsi? Tahdomme kuulla, mitä hän siitä puhuu.
Ne siveelliset perikuvat, joiden toteuttamista kohti kaikki kehitys Amerikan kansassa kulki, käsitti Fredrika monin tavoin eroaviksi siitä, mitä hän Europassa oli nähnyt ja kokenut. Vapauden kunnioitus sanassa ja työssä oli se perusohje, jonka amerikalainen tunnusti kansan oikeaksi johtajaksi kaikissa sen elämänmuodoissa, yksityisen ihmisen oikeus ja onni oli pyhänä pidettävä ja loukkaamaton. Jokaisen inhimillisen individin tulee suorastaan esiintyä omituisuudessaan, yksin Jumalan kasvojen edessä seisoa ja tältä sisimmältä kohdaltaan vaikuttaa ulospäin oman vakuutuksensa mukaan. Oikeus on oleva yksi kaikilla. Korkeimpaan luonnonlaatuiseen kehitykseen pitää kaikilla olla samallaiset tilaisuudet, onnen saavuttamiseen ei saa yhdeltäkään tietä sulkea. Sama vapaus, sama oikeus on oleva naisella kuin miehellä. Oikeus sanoo: etsi onneasi kaikkialla; se on ainoastaan väkivaltaa, joka sanoo: tuolla alalla saat sinä onnea etsiä, mutta tuolle toiselle alalle et saa astua.
Ja työn kunnia sekä työn kunniallinen palkka on tuleva jokaiselle rehelliselle työntekijälle. Kaikellainen työ on itsessään kunniallinen ja semmoisena arvosteltava. Yhteiskunnassa pitää vallitseman tasa-arvonliike, joka tasaa yläältä. Jokainen ihminen on tuleva oikeutta tekeväksi ja hyväksi, oikeutta tekevän ja hyvän kohtelun kautta. Hyvä henki kutsuu hyvän hengen esille. — Kaikkea kaikille on yhteiskunnan todellinen päämäärä. Sen mukaan kuin kukin kykenee vastaanottamaan, pitää hänen saada tulla osalliseksi kaikesta, aineellisesta ja henkisestä hyvästä maan päällä. Kukaan ei ole siitä suljettava, joka ei itse sulje itseään. Ja jokaisella pitää myös tilaisuutta oleman astua uudestaan sisään; senvuoksi on vankeus oleva parannuslaitos ja toinen koulu niille, jotka sitä tarvitsevat. Yhteiskunnan tulee niin järjestyä, että kaikille on tie auki kaikkea saavuttamaan, että kaikki voi tulla kaikille.
Onko Amerikan kansa nämä periaatteet toteuttanut? kysyy Fredrika Bremer, ja vastaa: ei, mutta se likenee sitä. Ei Amerikakaan taida ihmiskunnalle uutta paradisia luoda, sitä emme enää saa tämän maan päällä, mutta sen kansassa elää enemmän toivoa, enemmän uskallusta kuin vanhan mantereen asujamissa. Ja vaikka kovin paljon puuttuu, vaikka suuria ja vaarallisia epäkohtia on päässyt valtaan, näkyy kuitenkin läpitseensä jälkiä näistä korkeista periaatteista siinä järjestelmässä, joka uuden maailman valtiollista ja yhteiskunnallista elämää kannattaa.