ITÄMAINEN MATKA. TURKISSA JA KREIKASSA.
Reading edition
Oltuansa Rhodolla, Smyrnassa, Mythiléne'llä oli Fredrika Dardanellien ja Marmorameren yli saapunut Konstantinopeliin, josta hän, jonkun aikaa sen seutuvilla kuljettuaan, ohjaa matkansa "siihen maahan, jonka kansa ensin toteutti vapaan kansalaisen ja vapaan valtion aatteen, — ei korkeimmassa merkityksessään, mutta kuitenkin oikeaan päin — maahan, joka on synnyttänyt Solonin, Lykurgon, Sokrateen, Perikleen."
Oltuansa jonkun aikaa Athenassa ja maan saaristossa kirjoittaa hän:
"Vaikutus, jonka elämä ja esineet täällä herättävät minussa, peloittaa minua tänne pitemmältä jäämästä; pelkäänpä että tämän kirkkaan olympo-taivaan alla ja niissä herkullisissa nautinnoissa, joita täällä aisteille tarjotaan, voisin, jollen unhoittaa, kuitenkin heikommin tuntea sen tarkoituksen ja sen mielen elämästä, jonka eteen jumalihminen eli, kuoli ja kuolleista nousi. Jotka eivät kärsi väkeviä viinejä, heidän ei pidä niitä käyttää. Sen vuoksi Kreikan pian jätän ja palajan pohjoiseen kotiini, jonka pilvinen taivas ja pitkät talvet eivät viettele liiaksi hurmaavan kauniina pitämään tätä maallista elämää. "Ja vähä sen jälkeen: "Sinua kiitän taivaallinen isäni, tänä 58 syntymäpäivänäni, kun tunnen sieluni ja mieleni nuoremmaksi ja toiveellisemmaksi kuin nuoruuteni päivinä."
Mutta tuo Kreikan taivas ja luonto oli voimallisempi kuin kirjailijan aikomus. Jo syyskuun alussa piti hänen alkaa kotimatkaansa Ruotsiin, mutta hän viipyi Kreikassa — liki kaksi vuotta. Kuningattaren hovisaarnaajan Hansen'in ja hänen rouvansa tarjoomuksesta ja seurassa matkustaa Fredrika Naupliassa, samannimisen lahdekkeen perällä. Korinthossa, Arkadiassa ja muinaisessa Spartassa. Vanhat muistomerkit, luonto ja maan nykytila olivat matkueen tarkoituksena. Suurin osa tietä tehdään ratsastaen, usein vaivalla ja vaaralla, mutta hevosen seljässä istuminen on Fredrikalle aivan mieleen, ja hän sanoo itse nauraen, että siihenpä hän lieneekin luotu. Palattuaan takaisin Athenaan lähtee hän jonkun ajan perästä uudelle matkalle ja nyt Arkipelagin saarille: Eubea, Paros, Naxos, Delos, suuremmat ja pienemmät, muistoinensa, taruinensa. Taas Athenaan ja uudelleen ulos länteen ja etelään päin, mantereella. Kuningas Otto ja hänen kuningattarensa Amalia osottivat Fredrikalle suosiotansa monella tavalla: hän oli useampia kertoja kutsuttu hoviin, ja hänen matkaansa varten Arkipelagin saaristossa määräsi kuningas hänelle oman huvilaivansa, joka useamman viikon kuluessa vei häntä saarelta saarelle, hauskassa seurassa kaupungin etevimpien miesten ja naisten kanssa.
Muinainen ja nykyinen Kreikka oli hänen edessään. Muinainen Kreikka muistomerkkiensä, tarujensa ja historiansa kautta, nykyinen Kreikka kansansa tapojen, yhteiskunnallisen järjestyksensä ja laitostensa kautta. Kumpaiseenkin hän matkakertomuksissaan saattaa lukijan. Niinkuin hän koko sielullansa ja mielellänsä ottaa osaa tämän maan ja kansan elämään, sen muinaiseen kunniaan ja sen nykyiseen taisteluun, niin hän kuvauksessaankin panee koko sielunsa ja mielensä lukijan eteen. Ei mikään niin vähäpätöistä, ettei se hänen huomiotansa herätä, ei mikään niin korkeaa, ei mikään niin alhaista, ettei se hänen sydäntänsä koskisi. Ihmiselämä moninaisuudessaan, semmoisena kuin matkustaja sen on todellisuudessa käsittänyt, sen nousu ja lasku, sen myrskyt ja sen tyveneet tulee meitä hänen matkakertomuksissaan vastaan. Mutta niitä täytyy itse lukea, voidakseen niistä ottaa tyydyttävää tietoa ja vaikutusta. Ainoastaan muutamasta kohdasta tahdomme lainata kirjailijan sanoja ja ajatuksia.
Vaikkei Fredrika Bremer, niinkuin tiedämme, suosinut katholista kirkkoa sen opissa eikä voinut hyväksyä sen pintapuolisia menoja, kiittää hän usein tämän kirkon vaikutuksessa sitä puolta, jolla se on kääntynyt yhteiskunnan köyhien ja turvattomien avuksi. Kreikassakin niinkuin ennen Italiassa tapaa hän melkein kaikki armeliaisuuden laitokset: lasten ja vanhain hoitohuoneet, köyhäinhuoneet, sairashuoneet katholisuuden helmassa, sen varoilla perustettuina ja sen voimasta vaikuttavina. Ja hän siunaa tätä vaikutusta, huomauttaen kuinka paljon protestanttisilla kirkkokunnilla olisi tässä kohden katholisuudelta opittavaa.
Kreikan maa ja kansa muuten saavuttaa Fredrikan mieltymyksen, etenkin heidän jäntevä vapauden taistelunsa Turkkia vastaan. Hän kiittää heidän lujaa kansallistunnettaan, heidän kauppaneroansa, heidän kunnioitusta perhettä kohtaan ja maakansan ahkeruutta, josta jälkimäisestä hän sanoo, että se ei ole hädän pakosta syntynyttä, vaan luonnollista työhalua. Mutta vielä tärkeämpänä perustuksena kansalliselle hyveelle ja onnelle mainitsee hän Kreikassa perheen pyhyyden. "En ole tavannut yhtäkään Kreikassa pitemmän aikaa asunutta muukalaista, joka ei perhe-elämästä täällä antaisi sitä todistusta, että se on suuressa määrässä siveellistä ja paraimmassa merkityksessä patriarkallista. Vaikka lain mukaan aviopuolisolla on sangen helppo saada ero, tapaa Kreikassa ani harvoin eroitettuja puolisoja, taikka laittomia yhdistyksiä. Aviollinen yhteiselämä näkyy kansalle olevan luonnollinen tila, sen vuoksi harvassa löytyy vanhempia naimattomia naisia. Naimattomat pojat ja veljet sen sijaan pitävät kiitettävää huolta äideistänsä ja ala-ikäisistä siskoistansa, jos perheen-isä kuolee. Uskonnollinen ja kansallinen tapa häntä käskee siihen. Naineet miehet taas pitäisi oleman mitä parhaita aviopuolisoja."
Naisista uudessa Kreikassa arvelee kirjailija, että niillä olisi paljon oppimista saksalaisilta, englantilaisilta, ranskalaisilta sisariltaan, etenkin mitä koskee naisen kehitystä tyttärenä ja äitinä. Hänen asemansa on vielä ylehensä joutavan asema, ja kasvatus on laimiinlyöty. Suurin osa ylimysten, korkeain virkamiesten ja keskisäädyn tyttäristä viettävät aikansa työttömyydessä, ja laiskuudessa isänsä kodissa siihen asti kuin omaistensa toimesta joutuvat naimisiin. Siinä että tyytymättömyyttä on alkanut herätä ja kuulua julkisuudessakin, luulee Fredrika Bremer voivansa löytää takeita siitä että asiat parempaan päin käyvät. Julkiset opetus- ja kasvatuslaitokset kyllä olivat järjestetyt länsimaalaiseen malliin — ja me tiedämme, mimmoisia ne olivat. Että tyttöjen kasvatus ylipäänsä käsitetään kokonaan pintapuolisesti, on Fredrikalle selvä, mutta myös se, että "Kreikan miehet ja naiset yhä selvemmin alkavat käsittämään perusteellisemman ja vankemman naissivistyksen tarvetta".