SONETTEJA.
Reading edition
I.
Hiljaan rauhallisna tuulen henki Huokuu, hiljaa lehto hymäjää, Lammen tyyni kalvo levähtää, Kuikka uinuu, nukkuu perhonenki.
Hiljaan liristen soi puronenki, Lähde sille virttä synnyttää, Kyntörastas yksin ystävää Kutsuu; kaukaa kuuluu ääni senki.
Pohjoisessa välkkäväinen vyö Kaareen kääntyy pitkin taivaan rantaa. Päivän tuskin umpeen käydä antaa.
Oi jos aina oisi suvi-yö! Hetkisen se kestää vaan — ja kohta Aamun koitto koillisessa kohtaa.
II.
On yö ja kaikki lepää. Piilossansa Vaan yksin turman imp' ei rauhaa saa, Sen rintaa kateus jo paisuttaa — Hän hiipii hiljaa ulos uumeistansa.
Ja levitellen usmahulpeitansa Nyt viljapellon yli leijastaa Ja tuoden turmiota, kuolemaa Käy pitkin vainiota huokunansa.
Ja halme heilinänsä pudottain Nyt kastekyyneleitä itkee, turhaan Armoa, säälimystä pyytää vain.
Jo julman mieli piintynyt on murhaan — Voi! kyyneleet jo jäänä kimaltaa, Kun koitar kunnahalle kohoaa.