LAULUJA SELMALLE.

(Hafis'in mukaan.)

I.

Huonehessa vieras sua Painaa vasten poveaan — Kynnyksellä ryömin raukka, Tunnen tuulen viimaa vaan.

Poies käskee järki mua, Poies neuvoo maailma, Poies oma itsekkäisyys — Pois en lähde kuitenkaan.

Maailma on laaja kyllä; Siin' en sentään sijaa saa, Ainoastaan tässä — tästä Tieni kulkee hautaan vaan.

II.

Armas, mekin tavallamme Lemmen taivaan koristamme, Koristamme tosiaan: Niinkuin kirkas kuu, sun loistaa Sulos taivaan kartanoista — Kyyneleiset silmäin ovat Tummat seulatähdet vaan.

III.

Valkeus tulkoon! Jumalan Soi ääni yöhön tummahan, Ja kas! jo tuli valkeus: Sun silmäs alkoi loistamahan!

IV.

Jos öisin tyyni lampinen, Sä päivyt oisit peilatani! Jos öisin kirkas puronen, Sä niityn kukka partaallani!

Jos öisin orjantappura, Sä ruusunnuppu oksallani! Jos öisin jyvä makea, Mun nokkisit sä lintunani!

V.

Mun rinnassani sykky Se mitä tietää siellä? Hei, Hafis äijä lempii, Kuin muinoin, nytkin vielä!

Ja Selman sulo silmä Se loistaa millä miellä? Hän lempii sua vanhus, Kuin muinoin nytkin vielä.

»Sä kalman olet kohta, Jo käyt sä haudan tiellä!» Vaan sydän lämmin sykkää, Kuin muinoin, nytkin vielä.

»Jo kuolon kellot soivat —» Sit'en mä suinkaan kiellä: Mä laulan, juon ja lemmin, Kuin muinoin, nytkin vielä.

VI.

Siks' on mulla silmä, että Loistos siitä heijastais; Siks on sydän, että siinä Kuvas asumuksen sais.