LAULAJA.

(Goethe.)

»Mi soi nyt portill ulkona, Nyt sillalla mi kaikuu? Vaan mielestämme salissa, Tääll' laulu parhain raikuu!» Näin kuningas, ja riennähtäin Käy käskyt; taas hän virkkaa näin: »Tuokaapa vanhus tänne!»

»Teit' uljaat herrat tervehdin Ja teitä, sorjat naiset! Oi, taivas tääll' on loistavin Ja tähdet tuikkavaiset! Kuin ihanaa tää loisto on! — Vaan silmät ummistukohon; Nyt aik' ei ihmetellä.»

Hän silmät sulkee — kaikuvi Jo äänet hurmaavaiset; Ritarit katsoo karkeesti, Vaan helmaan kainot naiset Ja kuningasta miellytti Tää laulu, palkaks' tarjosi. Hän kultaketjut siitä.

»Mull' älkää niitä antako. Vaan jollein ritareista, Joidenka pelkkä katsanto Jo murtaa vieraan peistä; Ne kanslerilles suo — hän kai, Mi muutkin raskaat kuormas sai, Kullankin kuorman kantaa.

Mä laulan niinkuin lintujen Parv' oksain siimehessä; On palkkaa kyllin laulunen, Mi syntyy sydämessä, Vaan pyytää saanko, ainoa On pyyntöin: kultamaljassa Mull' oivaa viinaa tuokaa!»

Hän maljan saa, sen tyhjentää: »Oi, oivaa virvoitusta! Oi, onnen koti, miks' on tää Vain halpaa tarjousta! Jos hyvin käy, mua muistakaa, Niin hartaast' kiittäin Jumalaa, Kuin teitä nyt mä kiitän.»