VIIME SODASTA.
Reading edition
Rakastettu Rautalampi! Siitä mä sinua kiitän, Että tässä täyellisen, Opin oikian tapaapi, Yhyttääpi ymmärryksen; Tässä löytääpi läheltä Sekä herkut hengelliset, Että maalliset makeuet, Mitä mielesi tekeepi.
En ole etäällä käynyt Hakemassa harjoitusta, Piisaapi kotoinen koulu Talonpojan tarpeheksi Isä ennen sitä neuvoi, Tätä äitini opetti, Siihen sain enemmin sitte Opetella itse vielä, Jotta jo kykenen kyllä, Ja panen paperin päälle Kansan kasvavan etehen, Tulevaisten tunnustella, Tämänaikaiset asiat, Kuinka oli kumma aika, Suomen kansalle kamala, Vallan vaihtuissa Venääksi.
Talon vaarit ne vapisi, Talon muoriset murehti, Kavahteli nuori kansa, Kun ne kuulivat sanomat Maaliskuussa mainittavat, Sitte silmällä näkivät Pitkin Suomea sujuvan, Pitkin maanteitä matavan Tutkimattomat tuhannet Vierasta sotaväkeä, Kauheilla sotakaluilla. Saivat sitte huhtikuulla Olla seurassa samassa, Vetämässä vaikiasti Ransporttia perässä, Eikä miehillä evästä, Eikä heiniä hevoilla; Sapelia miehet saivat, Hevosilla hengen vaara.
Sitte lankesi sisälle Toukokuu se toivottava, Pahemmin pelotteleva, Kun sai kuunnella kotona Ampumista ankarata, Piettävän Pieksämällä. Sotaväki suuri kanssa Otti oikian asunnon, Esipää Istunmäellä, Toinen pää Toholahessa.
Siit'ei käyty kirkon luona Kahen kuukauen sisällä, Eikä pappia pahaana — Venäläiset veivät toisen, Toisen pelko vei pakohon. Silloin kuollehet kotona Selän saarissa mätäni, Ett'ei voinut vieä niitä Kirkkomäelle kaukaiselle, Eikä myöskään ennättänyt, Kun oli kuolo kummallinen, Asui tauti ankarampi.
Se oli työnä tervehillä Että korjata kalua, Toiset ne toen perästä, Toiset tyhjästä pelosta, Vaikka surkia vahinko Korjatullenkin kalulle Tuli maantiellä mahotoin, Paikoitellen poskissakin.
Saipahan nähä sitäkin Sunnuntaina surkiata Aivan aamulla varahin, Ilmi tulta Istunmäeltä, Savua sakeavaista, Joka kuohui kartanoista, Ala taivahan tasauntui. Silloin siell' on paljon nähty Kekäleitä kelpo lailla, Kivisalmen kartonoista Aino asti Hintikkahan, Kestikievarin talohon.
Katso nyt, tuleva kansa, Koskas lähet kirkon luota, Lasket Loukahan rajahan, Etkö kylmiä kyliä, Koske kuolleita metsissä, Näe korkeita kojuja Tällä matkalla makaavan. Istu ja itke vähäisen, Tätä muutosta murehi, Anna alainen rukous Jumalalle julkisesti, Että rauhassa eläisit, Kunnialla kuolla saisit.
Teille on tuleva kansa, Tämä kirja kirjoitettu, Tämä muisto mainittuna. Tämä ei kauvaksi käyne Paitsi pitäjän sisälle.