TOINEN KIITOSSANA SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURALLE.

Kapalovaatteet ovat huonot räpäleet, vaan nöyryys ja rehellisyys tässä sisällä makaa.

Olis mielessä minulla, Ajatuksissa asuupi Suomen Seurallen sanoa Asiasta arvoisesta Kahella kiitossanalla, Eli kohta kolmellakin, Vaan on kieleni kipiä, Ymmärrys ylettämätöin Saaha suuria sanoja Asiallen arvoisellen. Kuin tulis tupahan ukko, Vanha vaari vaikuttaisi Ymmärryksessä ytimen, Kielessä kiverän konstin Saaha sanoja somasti Sattumahan säntillensä, Kiitoksia kiiätellä Lingolla liki hovia, Seuran suuria saleja, Ruhtinoitten ruunun luokse; Jospa vanha Väinämöinen Lainoaisi lapsillensa Lahjan laitella sanoja, Sormet soittamaan panisi! Vaka vanha Väinämöinen Anna armosta minullen Ymmärrys ylettäväinen, Kieli kirkasta koreeksi, Jolla saattaisin sanoa Asioita arvoisia, Vielä soitella somasti Kaunihilla kanteleilla Kiitosvirttäni visusti Herroillemme herttaisillen. Jospa vielä viitakkeella Välkkyvällä Väinämöisen Ohakkeet otettaisihin Perin pohjin pellostamme, Sekä kielestä kipiät, Että puutokset puheesta.

Jospa Suomikin samota Saisi sankarin tavalla, Kerran käyä kestingissä Herrain herttaisten hovissa, Kun saisi salissa olla, Lyöä kättä kämmenellen, Siitä syttyisi syänkin Kiivahaksi kiitoksihin. Jos köyhä kohotetahan Vielä rinnalle rikasten, Se se sitten siunaukset Toivoopi toen perästä Siltä Herralta hyvältä, Joll' on malmissa varoja. Koska lapsi lahjan saapi, Vaikka varsin vierahalta, Rakkaus rakennetahan Syämmessä syttyväinen, Hyppelee hyvällä mielin, Nauru suuhun naksahtaapi, Ei ou lakista lukua, Vaikka laskee lattiallen, Nöyryyttänsä näytteleepi, Vaikka paljo puuttuvaista; Vielä itkeepi ilosta Salaisissa saunoissansa.

Niin on lyhyt Lyytinenkin Kyllä kastellut kynänsä, Kyyneleillä kylvön tehnyt, Itkun kanssa istuttanut Näitä nöyriä sanoja, Puuttuvaisia puheita, Aivan lapsen lausunnoita. Jospa arvonkin asia Vielä pääsis päätöksehen, Että onnesta osansa Saisi, itkusta iloja. Surullinen Suomen kieli Muilta anoopi apua, Niinkuin köyhä kynnyksillä Rukoilee ja ruikuttaapi, Latinasta lainan saaha, Eli ruotsista rukiita, Saksasta samalla lailla, Veljiltänsä vehnäisiä, Että saisi särpimeksi Makiampia muruja, Joilla pehmittäis petäisen, Virvoittais vihavan leivän. Oravalta on otettu Aunuksessa aamiainen, Vaan se leipä ei lihoita Aivan kyllin kyntömiestä. Kyllä aatra ansaitseepi Kovat kourat kurkehensa, Joka soissa Suomalaisen Tarvitsee tanakka olla, Kun se reunasta repiipi, Suurenteleepi muruja.

Asia on arvoisempi Kuin me saatamme sanoa: Tuskin vanha Väinämöinen Saisi kylliksi sanoja, Sitä vähemmän vähäinen, Pieni Pentti piirustelee. Suomen Seura se näkeepi, Katseleepi kauvemmaksi Seuran suurennuslasilla, Kiiltävällä kiikarilla, Ylemmäksi ymmärtääpi Viroissansa viisahasti, Aina uusia etuja Valmistaapi valtakunnan. Jos kieli kerättäisihin, Paraat pantaisiin pakinat Suomen kielestä kerällen, Viisahimmallen vihollen; Vaikka alun Aunuksesta, Kaikin puolin Karjalasta, Sitten Savosta sanoja, Kaikki tyynni Kainuhusta, Ei saaha sanoja kyllin Kirjoitella kiitoksia Seuran suurillen suvuillen, Panna aika arviota. Kaukana sanat Savosta, Kauvempana Karjalasta, Liekö paljon Pohjan puolla, Kajahtanut Kainuhussa.

Kullalla pitäis kuvata Kaikki Seuran seinähirret, Panna muurit marmorista, Valvit vuojoista valoa. Olkoon siunaus sisällä, Vielä onni ulkopuolla, Aivan joka askelessa, Onnen ohjat olkapäillä! Siunattu olkoon sijanne, Onnellinen myös unenne, Armo auki noustuanne! Olis ainetta enemmän, Vaan ei aika myöten anna Tällä kerralla kerätä, Eikä puheita punoa. Jos saisin sanoja toiste, Panna pankossa puheita, Kiiruhusti kirjoittaisin Kohta kolmannen sanani Punaisilla puustaveilla, Kultaisilla kumppaleilla, Selityksen selvän toisin Vähäisistä värssyistäni.