SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURALLE.

Soisin Suomeni hyväksi, Kaupunkini kaunihiksi, — Sananlasku sangen vanha, Mutta vielä muistettava. Kyll' on Helsingin kylässä Ajastaikoja asuttu Vissiinkin satoja viisi, Vaan onko vähän vajaalle Eli päälle pikkuruisen, Empä tuota tarkoin tieä. Vaan ei ennen Helsingissä Sija ollut oppineitten, Koti korkeasukuisten, Istunta isojen miesten; Oli Turku toimellansa, Koulun korkean kotina. Siinä oli oppihuone, Aikansa akatemia, Paikoille pari satoa, Kyllä kymmeniä vajaalle.

Vaan se Suomen suuri äiti Turku tuli turmiolle Tuimassa tulipalossa, Rikki rinnoilta repesi; Niin silloin nisätkin kuivi Äi'iltä imettävältä. Lapset laajalle hajoili, Isät kulki itkusilmin Kohen päivän koittamista, Auringon ylenemistä, Saivat sijan Helsingissä, Niinkuin Lothi muinoin löysi, Zoarissa sai sijansa, Tultuaan tulipalosta Sotomasta sorretusta.

Filosohvi, suuri viisas, Plato laittoi ensimmäisen Akatemian, aloitti Kreikanmaalla mainiolla; Osti maata maksun eistä, Akatemolta lunasti, Johon koulunsa kohensi, Alusti akatemian. Siitä saivat sitte muutkin, Alkunsa akatemiat. Saksan maill' on ennen saatu, Sitte Ruotsissa ruvettu, Viimein saatu Suomessakin Jo sija sille nimelle.

Suokohon Jumala suuri Aina kunnian asuvan, Herra'uen Helsingissä, Liiton arkin liikkumatta! Että oikeus olisi Varsin vahva ja totinen, Että oppi onnellinen Olis oppihuonehissa, Vielä muuta viisautta Mielimäärältä mitata; Koska se on pääksi pantu, Suomen ruunuksi ruvennut, Korotettu keisarilta.

Suuri kiitos, suuret herrat, Viisa'uen viljeliät, Toimen totiset jäsenet! Vaikka kielet korkeatkin Ymmärrätten, yhtä kaikki Suvaitsette Suomen kielen Kasvamista, karttumista, Annatten apusanoja, Valmistatte valkeutta Syänmaissa syntyneille Kaunihilla kirjoillanne, Että peittyisi pimeys, Sumu kansasta katoisi. Että valkeus vapaasti Leviäisi lentämällä Linnun siivillä sijahan. Se on kiitos kirjoitettu, Sanottu Savon kylistä, Annettu alamajoista, Miehiltä mitättömiltä, Osotettu oppineille, Jotka ratki rakkahasti Suvaitsevat Suomen kieltä, Ottavat opin tiloille Savon raakoja sanoja, Talonpoikaisten puheita.

Mont' on miestä maakylissä Sa'an yheksän ajalla Opin kasvoja katsellut, Toimen tietä tunnustellut, Ett' on kirjat kaikellaiset Oppineilta ohjattuna, Lahjoitettu lapsillemme; Siihen on sivulle vielä Annettu aviisikirjat, Saatu lehet lentämähän Talonpoikien tupihin, Että yksinkertaisetkin Saavat mieltänsä mitata, Järjen jousta jännitellä, Ulkomaankin uutisilla. Juuri on sitä jamoa Ajatellut Suomen seura, Kun on Kultalan asiat Suomen kielen kirjoittanut, Että kieli kirkastuisi, Sekä mieli virkistyisi Aivan uutehen elohon, Missä on vanha vaillinainen. Moni kirja kiitettävä Ompi aikojen kulussa Tullut ennenkin tutuksi, Tuskin toista tuon näköistä, Kuin on kirja Kultalasta. Mikäs paikka on pahasti Toivoselta toimitettu, Eli Elsalta enemmin? Kylläpä joka kylässä Aivan tälläkin ajalla Olis työtä Toivosellen, Ehkä vielä Elsallenkin. Sangen on sanat somasti Joka miehen mieltä myöten Siihen pantuna sisälle. Välistä lukian luonto Vesisilmäksi vetäypi, Toisin paikoin taivuttaapi, Liikuttaa lukian luonnon Hypätä hyville mielin. Se paras papin rukous Herättääpi harta'uen; Se Suomen paras pakina Syäntä sytytteleepi, Kaikki käypi kaunihisti: Jost' on kiitos kirjoitettu, Sanottu Savon ukoilta Teille, taitavat tekiät, Hyvät herrat Helsingissä! Empä tieä, enkä taia Tehä teille kumminkana Parempata palkintoa Laitetuista lahjoistanne.