KOULUNKÄYMÄTTÖMÄN VALITUS.

Jos olis isä ennen muinoin Antanna aluksi mulle Kapan kauroja mukahan, Sitten minun selvittännä, Tuonne työntännä toella, Koulun korkian tyköhön, Opin oikian tiloille; Jossa oisin oppinunna Tietämähän, tuntemahan Monta hyötyä hyveä, Monta paikkoa paremmin, Muita kieliäi mukaillut Kaikin paikoin kallohoni: Kukas saattaisi sanoa, Kuka muuten muistutella, Ett'en minä, niinkuin muutki, Niinkuin muutki muutamaiset Koulun korkiat käviät, Lauleleisi, liirittäisi, Kantelettai kaikuttaisi, Että kuuluisi kumina Yli suurta Suomenmaata, Yli vuorten, vaaramaitten, Yli laaksojen laveihen, Niinkuin kaiku kankahilla Tahi synkissä saloissa Huuettaissa huikiasti Kauvas kuuluupi kuhunki.

Vaan nyt on kieleni kipiä, Ääneni minun äräkkä, Nyt on kalpa kanteleeni, Ett'ei ensinkään osoa, Saata kaikkia sanoja Saaha oikein sarjallensa, Kun en tieä, enkä tunne, Mitkä milloinkin pitäisi Sanat nuotille sanoa, Sovitella soittohoni. Niin ei oo lauluni lavea, Eikä soittoni sorea, Ei kumaja kanteleeni, Laske ei laatuista iloa; Vaikka kyllä koittelenki Laaiskella lauluani, Sovitella soittoani, Kanssa kielet kiinnitellä Yli kaiken kanteleeni.

No mitä koulusta kurisen, Mitä kielistä kitisen, Opistani ollenkana! — Onhan meillä oma kieli, Oma Suomemme sorea, Oman äitin antamainen, Oman isän istuttama. Täll' on itsellä iloa, Täll' on itsellä simoa, Täll' on mettä ja makeutta Kylliksi joka kylälle, Joka talon tarpeheksi. Kyll' on Suomella soreutta, Kyll' on Suomella sanoja, Ilman avun onkimatta, Velaksi vetelemättä; Et se tarvitse tapailla, Anella apusanoja, Muilta kieliltä kysellä, Neuvoksensa nouatella. Sill' ompi sanat soreita, Puhehensa puhtahia, Jos ne kuka juonteleepi, Laaullensa latjoaapi. Sit' on sitten kaunis kuulla, Kaunis kuulla ja katsella; Siinä rinta riemastuupi, Syän syttyypi ilohon Laulamahan, laatimahan Uuen virren veisattavan, Uuen laulun ja laveemman.

Olkohonpa tässä kyllä Tälle Suomelle sanottu — Muuten vielä muistuttelen, Ihmisille ilmoittelen Vanhemmistani vakaasti: Ei ne vitsoa vihanna, Säästänynnä selkeäni. Vielä mua vanhempani Ilmanki opettelivat, Vaativat, varoittelivat Ajan kaiken karttamahan Ilkeyksiä ilman alla, Sekä irstaista eloa Täällä maailman menoissa; Vaikk' ei mulla mies paralla Ole tullut täytetyksi Tämä vanhempain varoitus. Olen kyllä kurja raukka Elinkauteni elänyt Täällä synnin siitännässä, Irstaisuuessa isosti; Josta jo tosin tuliski Tehä kelpaava katumus.

Mutta soisin, Suomen lapset, Teille täyellä toella, Ollaksenne oikeasti Kiitolliset, kuuliaiset Vasten teiän vanhempia. Katsos kuin on vanhemmalla Hellä huoli lapsistansa, Suru niihen suuruksista, Syömäneuvoista sanoma, Ykinä ylöspiosta, Vaattehistaki valitus! Jos on toisia toella Vanhempia vaivaisia, Joill' on kyllä huono huoli Lapsistansa maailmassa. Laps kun kynnelle kykyypi, Jaloillensa jaksaneepi, Sen jo kohta selvittävät Pitkin tietä piirtämähän, Pitkin kaikkia kyliä, Almua anelemahan, Etsimähän einettänsä. Siellä lapset sitten saavat Monta kurjoa kokea, Monta nähä nälkeäki; Siellä oppivat ololta, Tien ohessa ollessansa, Monta pahoa puhetta. Isällä on itsellänsä Kyllä työtä tuumatessa, Mistä milloinki tapaisi Viinakupin kulkkuhunsa; Sinne mieheltä meneepi, Vaivannäkö vanhemmalta, Valuu kautta kaulavarren Viinan liemenä vihavan; Jota viinoa vihaista Tulis kaikkien kamoa, Niinkuin syntiä syvintä, Kaotusta kauhe'inta.