TYÖN ARVOSTA.
Reading edition
Miehet mieleltä iloiset, Poiat Pohjan puuhioita, Jotka jaksavat jalosti Kyllä korpia kumoa, Kaiket päivät kallistella, Aina aamusta varahin, Iltahetket herkeemättä, Kaikki kuusikot kumohon, Petäjiköt pyllyllensä, Koivikotkin kallellensa. Lehossa on leivän juuri Savon maassa mainittava, Savon synkeillä saloilla, Poloisilla Pohjanmailla, Vaikka on vaikia elatus.
Kyntömiehellä kynänä Aatrankurki kämmenpaässä, Samoin kirves kourassansa Kaiket päivät kapsuttaapi Monta työtä tehtäessä, Joita en muista muistutella, Monta työtä tyystillistä; Vaan ei auta valitella Eikä muuta muistutella, Vaan olla sääyssä sopiva, Työssä aina tyytyväinen, Talonpoian tarpehissa. Niinpä neuvoi isät ennen, Piennä poikia opetti, Vanhat vaarit varoitteli, Neuvoi näitä nuoremmillen: "Tiepä käskee lentämähän, Virsut vireät piteä Kaiken aian kopsavaiset, Sekä kesän että talven; Olla vireä virassa, Ahkerana ammatissa, Riihet puia puhtehella, Siellä silmänsä pilata. Annas sitten aamun tulla, Päivän valkian valeta, Lähe tuiskuhun tuvasta, Poiat nietosta polkemahan; Lapioilla leuhut ensin, Sillä tiesi tasoittelet, Että pääseepi perillen Syänmaille synkiöillen. Sieltä tuovat tullessansa Hevosella heinähäkin, Puukuormat kuljettavat, Havukuormatkin hakevat Pellon pinnan pehmitteeksi. Vanhat vaarit ne tuvassa Muorin kanssa katselevat, Kuinka poiat pakkasesta Tuolla tuiskusta tulevat, Pakkasesta paukuttavat, Ruumis raukka raukiana, Kovin vaivoista väsynnä."
Kuules kun mie sanelen, Talonpoika taitavainen: Älä suutu säätyhysi Vaikka on vaikia vaellus, Vaikka vaivalla kovalla Maasi mahtihin rakennat, Piät huolta huomisesta, Syömisestä, siemenestä, Vaikka vanhana valitat Jäykäksi jäseniäsi. Piisaa pitkämielisyyttä: Aina meitä auttamassa Kaikkina katovuosinakin, Aina on suonna suuri Luoja, Antanut Isä ihana Hätäaikana apunsa; Luojan lahjat laupiaimmat, Luojan annot armolliset, Vaikka kansa kiittämätöin Pilkkasanoilla pahoilla Maksaapi niitä monia Armaan Isän armotöitä. Piisaapi pilkkasanoja Kansan suusta suruttoman; Vaan on niitä varsin harvan Ihmisparoissa pahoissa, Jotka Luojallen lukevat Rukousta ruoan eestä, Vaikk' on aika aivan kallis, Vuoet kovat on käsissä Meillä eessä mentävänä. Vaan itse tietääpi Isämme, Jos Hän armon antaneepi Meiän vaivaisten varaksi, Meiän ihmisten iloksi: Jos Hän vielä armon suopi, E'espäinkin eineen tuopi.