KIITOS LUOJALLE HYVÄSTÄ VUODEN TULOSTA.

Laulan riemusta runoja, Ihanan ajan ilosta Tahon muille muistutella. Mutta kuinka sulle, suuri Luojani, Isä ihana, Minä taian mitätöinnä, Minä suuri synnin orja Sanat uhriksi sanella, Kiitosvirttä veisaella Tästä vuoesta hyvästä, Kesän kaunihin tulosta, Jonk' on suonut suuri Luoja Meiän ihmisten iloksi, Meiän vaivaisten varaksi Jot' ei nähnyt nuori kansa, Eikä varsin vanhat vielä Muista näitä nähnehensä. Kerran kun kesäksi lähti, Taittui talvelta purimet, Pakkaselta paksut niskat. Itse ilmakin ihastui, Lämmin läikkyi taivahasta, Aurinko varisti paistoi; Lumet lähti, maat sulivat, Virrat aukesi äkisti. Eipä viikon viipynynnä, Tuskin viipyi viikkokautta, Metsä kun puki pukunsa, Veti verkavaattehensa, Silkkimanttelin sivalsi. Niitty oli neito nuori Kaunistettu kukkasilla. Kaikki karja laitumella Iloitsevi itseksensä, Että hyvä Herra auttoi, Heitä vankia vapahti Elämälle entiselle, Ihanalle, iloiselle. Kaikki karjakin ve'estä, Kalat nousi katsomahan Kesän kaunista tuloa. Tetret kuusissa kukersi, Kotkat katsoi kalliolta; Pienet linnut pensahilla Kaikki istuvat ilossa, Visertävät virsiänsä Luojallensa kunniaksi.

Itsekin talon isäntä, Talonpoika taitavainen Arveleepi aikojansa, Kyseleepi kyntömiestä, Alkajaapi aatrojansa, Kyntövärkkiä kyhätä. Ollut ei sitä oritta, Tamman varjoa talossa, Jot' ei viety vainiolle. Itse niin talon isäntä Kylvi sitten siemenensä, Ahot ensin, maat perästä. Itsekin Isä Jumala Siihen antoipa apua, Kauneimman kastehensa, Että lämpimen lähetti. Itse aurinko ilosta Paistoi paljo lämpimemmin, Kuin on muinoin monna vuonna, Että kasvoi kaikki paikat, Kaikki kuivat kankahatkin, Kaikki kallion kolotkin, Vuoren rotkot ruohokkaiksi. Kaikki kukkaset keolla, Kaikki niityt notkomailla, Laihot laaksoissa iloitsit Kasvantoa kaunihinta. Ei nyt halla haaskannunna, Eikä ruoste raiskannunna. Vaan kun kaikki kasvanunna Täysinäisnä tähkäpäänä, Antoi Herra taas apunsa, Itse ilmansa asetti, Että ihmiset ilolla Niitä kyllä niittelevät, Että kykkyjä kylillä On ja aumoja ahoilla, Pieleksiä pellon päässä. Sitä ei ole sisarta, Ei sitä emosen lasta, Joka saattaisi sanoa Ruokapuolen puuttehesta, Vaikka niit' on varsin harvat, Joilla tapana talossa Kiitosvirttä veisaella. Kaikki kukkaset keolla, Kaikki päänsä kallistavat Luojallensa kunniaksi; Miks ei mekin ihmisraukat Saata suullamme sanoa, Luojan töitä tutkistella, Kosk' on Luoja meitä luonut, Luonut luontokappaleita Vielä muita viisaammaksi, Kielen antanut puhua Että järjen ymmärrellä!