ENTISISTÄ RAUTALAMMIN RUNONIEKOISTA.

"Ei puheet puhuen lopu, Virret veisaten vähene", Sanoo Suomen sananlasku; Kyllä piisaapi puheita Lukioillen, laulajoillen, Vielä virren tekiöitten, Kun on miestä miettimähän, Läksiätä laulamahan, Kansan kuulten kiskomahan. Vaan on kaikki kaonnehet Vanhat laulun laitteliat, Vanhat runon rustailiat Menneet Tuonelan tuville, Nyt on jäänynnä jälellen Kaikki nuotit nuoremmilta, Virret varsinkin vähässä, Kaikki laulut on lamassa, Virren nuotit vässällänsä.

Voi, jos oisi Väinämöinen, Ukko entinen elossa, Kyllä sitten kuulisitten, Saisitte kyllältä sanoja, Suomalaisen Suomen kieltä, Sekä soiton että laulun, Joka luonnon liikuttaapi, Kaikki veessäkin kalatkin, Kaikki metsän kiipiätkin, Yksin ilman lintusetkin. Vaan on mennynnä mukaansa Kaikki hänen kantelensa; Vaan on vähäisen jälellä, Kaunis kirja Kalevala, Miesten muinoisten olosta Suloisella Suomenmaalla.

Olipa nytkin oivallinen, Kuuluisampi kunnioista, Nykyajan laulajoista, Runsahin runontekiä, Viisas miesi Vihta-Paavo: Siltä kulki siivo lailla Runonteko rohkiasti, Ei sen tarvinnut tapailla, Sanojansa synnytellä Lapsen tautisen tavalla Asiata arvellessa. Olipa vielä oivallinen, Oli toinen toverina Paavon kanssa puhumassa, Asioita ajamassa, Ihalainen itse kanssa, Yhen pitäjän uroita, Nykyajan laulajoita. Nepä laulut laittelivat, Runot meiningin mukaiset, Silloin kansa kyllin lauloi, Kaikki lapset kasvavatkin, Kun ne ukkoset elivät. Vaan on kuollut kumpainenkin, Runomiehet runoinensa, Laulumiehet lauluinensa. Vielä veisaa pieni Pentti, Lyytinen vain lystiksensä, Laitteleepi laulujansa Toimen miesi Toholahessa.

Vaan nyt toivoisin toella Nuorempia astuvaksi, Runotyöllen tottuvaksi, Ett'ei laulut loppuneisi, Runot varsin vanheneisi. Onpa Optatus alulla, Lyytinenkin jo lähellä Laulamahan kansan kuullen, Vaan on varsinkin vähäistä, Vasta taimella tavara, Kun ei pauhanne paremmin, Että kuuluis kauvemmaksi Tuonne pitäjän perille, Kahen kappelin rajalle. Vai joko lopun loppunevat, Laulumiehet lauhtunevat Rautalammin rannikoilta?