KEISARIN ARMOTEOISTA.

Vielä vanha vaivoissani, Ikävässä istuissani Kihnuttelen kirjoitusta, — Ilovirttä vierettelen, Hyräilen hyvillä mielin Armo keisarin avuista, Jonka syämmen Jumala Valaisi hengen valolla, Sinne vuoatti sisähän Raittihimman rakkau'en, Aivan suosion suloisen, Vielä lämpimän lähetti, Teki korvat kuulevaksi Kurjain suurta surkeutta, Orpoin itkua isoista, Vajavaisten valitusta. Tuli surku surkioita Vanhan Davidin tavalla, Joka suri sukuansa, Että Israel eläisi Alla kuuluisan kuninkaan.

Tällä lailla lapsukaiset Kiitettävän keisarimme Syän paljon on palava, Huoli suuri Suomenmaasta. Pilven laittoi Pietarista, Hyvän kuuron sen korian Suomenmaallen surkiallen, Josta kaste kaunihisti, Armopisarat aleni Kuivuneillen kukkasillen, Virvoitti viinamäkensä, Että Herrallen he'elmän Istutukset tuottaisivat, Mantelpuissa marjat oisi. Tuli isäks itkevillen, Otti orvot omiksensa, Tempas tuolta riikin tieltä, Ulos kyläin kynnyksiltä, Parkumasta tain palaista, Kylän vaarin vastuksista, Tarkan emännän taloista.

Ei nyt tarvitse enemmän Kurjain lasten kuljeskella Riikin reissä renttuumassa, Talvisella taipalella, Pakkasella paukkaavalla, Itkein vilussa vikistä, Kiitettävä keisarimme Orvot toimitti tupahan, Ruoan, vaattehen varusti, Vielä korjuhun korian, Opetuksen oivallisen, Isäntäin siunattuin sivulla. Totta lapset toisten vielä Mahtaa kiittää keisaria, Sitä isäänsä isoista, Joka tuli tuskan alla, Häilähti siihen hätähän, Laittoi peipposet pesähän, Ett'ei kurjat tiellen kuollut, Viluun nälkä näännyttänyt, Tuulottaissa turvatoinna Murhein mustassa metsässä.

Eipä ole ennen nähty Suruisella Suomenmaalla, Ett' olisi esivalta, Ruhtinaamme ruoan tuonut, Osoittanut orpoloillen; Tuolla mierolla menivät, Siellä eli ihmiseksi, Kuuli monta murausta, Paljon sanoja pahoja, Eikä ollut opetusta, Oli paha koiran koulu, Lavialla lauvaistessa. Eipä kuunnellut kuningas Orpoin itkua isoista, Huolta pienistä pitänyt. Toinen tunto keisarilla, Syän rakas ruhtinaalla, Suosittelee Suomenmaata, Laittelee elämän etuja Taiten monella tavalla, Soisi ihmisten elävän Kaikin puolin kaunihisti, Ett'ei puutteista puhuisi, Vajautta valittaisi Suomen saaren suuri joukko. Soita, korpia kokeepi Visuun tehä viljamaiksi Talonpoikain tarpeheksi, Sekä kosket kuohuvaiset, Purot, joet juoksevaiset Saimaa aivan avaraksi, Että vesi vihmaiseepi, Rannat kuivaksi kuroopi; Niihin saapi niittylöitä Että muita viljamaita, Leipätaikinat leviät.

Entäs kuin tämä isämme Soisi meiän Suomenmaalla Lapsilaumansa olevan Suloisella suosiolla, Rakkahasti, raittihisti, Kukin viriä virassa, Ahkeroia ammatissa, Että kaikki katseleisi Pienen muuraisen mukahan, Miten se työssänsä meneepi, työt ja päivät yrittääpi.

Näin on ruhtinas ruvennut Suloiseksi Suomenmaallen, Laupiaaksi lapsillensa, Eikä ole ennen vielä Suomenmaasta mahotointa, Verosummia vetänyt, Eikä ole ollenkana Sotamiestä Suomenmaasta Väkivetohon vetänyt. Sillä tulisi toella Joka sääyn Jumalalta Sille toivoo siunausta, Että vielä e'espäinkin Sillä suurella sijalla Rakkau'en, rauhan kanssa Eläisi pitkällen ijällen, Olis vahva vartiamme, Muuri tuimillen tulillen, Että aina armon käsi Olis lapsillen ojettu, Hätähuuon huomaitseisi Istuimella isoisella.