TYYTYMÄTTÖMÄT.

Kuulin kerran kulkiessa Tämän maailman majassa Napisevan naisen nuoren, Valittavan varpu raukan: "Miks ei suonut suuri Luoja, Ukko ylhäinen osannut Panna naista parrakkaaksi, Tehnyt leukaa leuvakkaaksi?" Tuohon sattui saaren Matti Kujerrusta kuulemahan, Valitusta varpu raiskan. Se tuohon selon selitti, Lohutusta lainaeli: "Älä sä Helena huoli, Äläkä valita varpu Luojan lystin laitoksia! Jos ois Luoja sulle suonut Pannut parran palkinnoksi, Sä oisit parran palmikoinut, Paljon partoa lisännyt, Siihen kampoja kahellut, Käkkyröitä käämöitellyt, Sekä silkkiä sitonut, Kukkia kutonut paljon. Siint' ois suu selälle jäänyt Sekä leuvat longallensa." Mikko muistutti Matille: "Älä naapuri narise, Eipä miehetkään monesti Piä paljon parrastansa, Lahjastansa suuren Luojan, Sakset sen supuksi saapi, Partaveitsi paljastaapi Parahankin partavastan, Miehuuen jaloimman merkin". Jaakko tuohon jatkoi vielä, Loruja lisäksi laati: "Ilkiät on ihmisraukat, Ei tunne tekoja Luojan, Voimallisen vaikutusta. Laaullensa Luoja laittoi, Järjellensä järjesteli, Sorjat luomansa sovitti. Parta ei paranna naista, Vaikk' olis parahin parta; Tuoll' on paljon parjausta, Naapurista nauramista, Leuvan liikettä lujasti, Ei ois aikoa ajella — Leukansa ne leikkajaisi", Lauri laatiipi lopuksi: "Kummallinen kuivakassa, Tahtoopi tavata aina, Mahotointa maanitella. Silmät suurena näkeepi Kolatsun[37] ka'essä toisen, Pulkan[38] toisen peukalossa, Vähäiseltä vilkuttaapi, Jos se itselle osuupi; Ihminen ikänsä aina Tyytymätöin tyhmä raukka."