KETUNPOIKAIN ELÄTTÄMISESTÄ.
Reading edition
Kerran kettu miestä neuvoi, Metsän otsina opetti: "Minä luojani luvalla, Tekiäni tuomiolla, Laitoin pienoisen pesäni, Majani matalanlaisen, Kaivoin tuonne kankahasen, Vaaran rintahan varustin.
Siinä siittelin sukuni, Kasvattelin kaltaiseni, Siinä vatsani vajensin, Sokiana synnyttelin Ruskiat revon näköiset, Metsän piskat pikkuruiset. Sinä kannoit silmitönnä Minun poikani poloisen Näkemähän nälkäpäivät, Kituviikot viettämähän Kaukana emon ko'ista, Pesän pienoisen periltä.
Kuuleppa kylän isäntä, Oot suvussasi omassa Monta nälkäistä näkevä, Onnetonta orpolasta. Ota niitä orjiksesi, Kanna niille maitokauha, Keitä niille keuhkovelli; Kyllä kettu kerkiääpi, Emäraukka ennättääpi Imetellä itse niitä, Kasvatella kasvavansa, Metsän ruu'illa ravita, Syötteä salon paloilla,
Kun ne kasvavat katalat. Emon koolle ennättävät, Meneviksi metsän päälle, Pyytömiesten pyyöksille, Paa silloin salolle langat, Auki rauat rannikolle, Kankaalle käpäläkanto, Niihin nirhoja nimeksi, Pyyä pyssyllä metsästä Jalan neljän juoksevia, Siiven kahen kiitäviä. Siihen on lupa sinulla; Sitte saalis saatuasi Ota korvista kopeikat, Selkärangasta siniköt, Kaksinkin koko ketusta. — Sit'ei kielletä sinulta; Kuolla kumminkin pitääpi."