KENPÄ TUON ON KAIKEN TEHNYT.

Ei ole aikoja isoja Eikä vuosikymmeniä, Jolloin Paavali pakisi Korhonenkin kummasteli, Surkutellen Suomen kieltä: "Kuin tuo suora Suomen kieli Kapaloiss' on kauvan ollut Lapsen tautisen tavalla." Oi, jos nyt kaonnut kansa, Ennen ollut ja elänyt, Havajaisi hauastansa, Saisi kuulla kummempia, Ennen uskomattomia, Mitä on suotu Suomellemme, Mitä uutta uskottuna, Kun on suotu Suomen kieli, Korotettu korkealle. Tämä ihme innon tuopi Ja sanoja suuhun suopi, Kun on sorea Suomen kieli Kruunuhun sijansa saanut, Kun on markkoihin mahuttu, Hopeahan hohtavahan, Sekä vaskehen valettu. Vielä paljon monta muuta Onpi Suomelle suvaittu, Kun on karttoihin kyhätty Ruotsin kanssa rinnatusten, Sekä osiks on osattu Panna papinkirjoihinkin, Sekä on sijansa saanut Höyryhevon harjahankin. Kuinka paljon monta muuta: Koulukirjoihin ko'ottu, Näytelmiä näytettynä, Myös on koulut kaikenlaiset, Seminarit sijoitettuna, Sekä lukiot luvattu.

Kenpä tuon on kaiken tehnyt, Kuka varsin vaivan nähnyt, Kellen kiitos kerkiääpi? Sen on joukko jou'uttanut, Yksin voimin vaikuttanut, Kaunihiksi kaunistanut, Jollen muisto merkillinen, Ylistys ijän-ikuinen Niiltä kaikilta tuleepi, Jotka suomea suloovat.

Agricola ensin alkoi Mainitella maiollansa, Vakanaista viihytellä. Porthan portahat asetti, Ojan yli tien osoitti. Kastreni kapalot katkoi; Lönnrot ukko löysytteti Pussin kanssa pitkin tietä, Sekä rohtoja keräsi Pojan tauin tarpeheksi. Gottlundi koettik kanssak, Vuoaikk ruat tullit tummempiak.[29] Sitten Oksanen aloitti Hakea halun perästä Kaikenlaista kaunistusta Tuon poloisen pojan selälle. Hannikainen hanskat hankki, Poleni tuo poimet laittoi, Tikkanenkin tikkaeli, Koskinen kokosi paljon Noutuloita nuoremmalle, Salmelainen vanhat solmi, Kivi loi kirkkaita kiviä. Kymäläinen pellot kylvi, Korhonen kaloja hankki, Lyytinen lohea pyyti; Saivat runsahan ravinnon. Kuka kaikin kerkiäisi Tieustella, tunnustella Pojan nuoren neuvojia, Kapineitten katsojia. Yksi kenkiä keräsi, Toinen kintaita kätehen, Kolmas pälsyjä paneepi, Neljäs vyöllä vyötteleepi, Viies viitan viskoaapi, Kuues se hatunkin hankki. Kun oli varsin valmihina Nuori miesi nuttuloissa, Vietiinpä tuo viimeiseksi, Sekä saatettiin salihin Isännällen itsellensä. Aleksander, jalo isä, Rehellinen ruhtinaamme, Katsoi pojan kaunihiksi, Päätä siivolla silitti, Tieusteli tohtoreita, Tuo'un pojan terveyttä. Tohtorit totiset miehet Ajan tulleen arvelivat, Miehen olla mieltyneenä, Vaanpa myös vakuuttelivat Ajan viel' ei tulleheksi Poikaa laskea poluille, Jott' ei tuo poloinen tuhma Kinttujansa katkaisisi Tahi taittais niskojansa, Kun ei oo isänsä käynyt Kauvemmaksi kirkkoansa, Eikä yötänsä levännyt Etempänä äitiänsä. Otto-isä oivallinen, Ruotsin valtavanhempamme, Se tahtoi talutusrihmat Vielä vuosikymmeniksi, Jott' ei kurja horjahtaisi, Tuhma joutuisi tuholle. Siitä kiitos, kierosilmä, Kost' Jumala, luppakorva, Suuri kiitos, suurnenäinen, Paljon kiitos, partasuinen, Kärhätukkainen, kumarrus, Ruotsille rehelliselle!