SURULAULU 1850 VUODEN KIELLOSTA.
Reading edition
Ei ole vielä lintu raukat Mitannunna mieltään Pitämähän pienempänä Liian suurta kieltään.
Eikö liene asetusta Ensinkänä tienneet, Kun on aina rallatusta Ennellähän pienneet.
Vaan jos vanhat pitkäparrat Rähinänne kuulee, Niin he meitä laulamahan Opettavan luulee.
Sitten teidän rähinänne Pian kohta puuttuu; Kaikki koirankuonolaiset Meidän päälle suuttuu.
Minä neuvon lempeästi Asetusten mukaan: Nyt ei ole laulannolle Julkinaista lupaa.
Minun raukan laulantoni Esivalta kielti, Koska minä iloisesti Joutohetket vietin.
Niin nyt soisin että vielä Saisi linnut laulaa, Eikä pantais milloinkana Heille paulaa kaulaan.
Sitten riemurallatusta Saisin vielä kuulla, Vaikka kohta laulun mahti Unehtuupi multa.
Koska pääsky enemmältä Laulamahan yltyy, Silloin vesi silmistäni Yhtenähän hyrkyy.
Vaan kun rastas lauleleepi Lehdikossa salaa, Sitten luonto laulamahan Minullakin halaa.
Sitten laulan hiljaisesti Siellä hänen mukaan: Lillin, lallin, tillin, tallin, Ett'ei kuule kukaan.
Käköseni kultarinta Elä kuku mäellä, Siitä saapi paha huuto Väkivallan väellä.
Mene tuonne kukkumahan Lehtovaaran rotkoon, Minä tulen kuulemahan Illoin, aamuin notkoon.
Ja jos siellä laulavani Jonkun kerran kuulet, Elä toki ilmoita, kun Venäjälle tullet!