LYSTILLINEN RUNOLAULU KUMMASTA KALAKUKOSTA.

Jop' on laulu laitettuna, Sanat somat solmittuna Rytsin[10] ruuasta rumasta, Kummasta kalakukosta, Johonk' ol' pantu Paltamossa Katti karvainen sisähän, Isossa Itäkylässä Paltamossa mainiossa.

Kerran keskensä isännät, Rannin miehissä rupesit Pyhäiltana puhuhun, Julkisesti juttelehen, Kuin on Oulussa pahoja, Tullissakin turkasia; Syövät syökärit rahatta, Ilman työtä tullin miehet, Kun vievät välistä reestä Evähiä matkamiesten.[11]

Talon vaari taitavasti Kysyypi kylän väeltä: "Kusta nyt saisin kumppanita, Kusta matkallen toverit? Lähtisin minäkin kerran Köpäisemään kaupungissa; On mulla talia taasen, Vielä voitakin vähäisen, Vaikk' on huono heinävuosi, Mure muustakin ruuasta."

Miehet yksiäänisesti Siihen vastaten sanovat: "Meillä on miehillä samoilla Matka pitkä mielessämme; Lähteä sitä pitäisi Alamaahan marssimahan, Kohen Oulua kokehen."

Kohta yksi koiransilmä Sanoopi väen seassa: "Jopahan kotoa kyllä Joulun eellä souetahan; Olis mielessä minulla Lähtö poijes Pohjan maalle; Lähtisin minäkin muuten Köpäisehen kaupungissa, Vaan onpi vähän vikoa, Joka on kotona kauvan Mulla muistissa pysynyt, Poveani pureskellut: Vietihin minulta viimein Väkisin vasikan paisti. Kun näki olevan reessä, Sitä syökäri syleili, Sitä anoi ahkerasti, Pyysi pystössä käsinni. Minä mies sanoin hänelle, Puheskelin puolestani: 'En saata evästä panna Tyköäni, ystäväni, Poijes matkan pitkän päässä. Kylläpä täällä tarvitseepi Pureskella porvarissa'. Veipä sittekin väkisin, Sen kanssa meni sisälle, Vielä kiitti kinttujansa, Hyvin kosti kynsiänsä. Kuin ovat viekkahat viriät Omin mielin ottamahan Talonpoikien evästä! Sitte kun tulin kotia, Heti sai kylässä tietää Akkani saman asian, Josta akka aika lailla Minua torui tolvanaksi, Kun en mä kukkoa kätehen Sysännynnä syökärille, Antanunna lemmon lintuu Omalle tulli-nälkäiselle. Kuuluupi kylän puhuvan, Kielilakkarin latovan, Ett' on muutamat monasti Kotonaan nivuiset koiran Pannullansa paistanehet, Rasvan kanssa raskinehet; Voilla sieväksi silattu, Mennessäns' on antanehet Tullimiehelle kätehen, Sysännehet syökärille. Tuon konstin minä kotona Saatan vielä viisahammin Tehä toisehen tapahan."

Ottipa kissan kiiruhusti, Tarttuupi takajaloista, Siinä hirtti hiiren syöjän, Pani pirtin lämmitessä Leivän sisähän leviän. Rupes estähän emäntä, Ett'eipä isäntä saisi Kattia kakun sisähän Panna paljaan karvan kanssa. Emäntä isännällensä Sanoopi sanalla tällä: "Kosk' on herja herjennynnä, Naaraskissa naukumasta, Niin nyljen nahattomaksi, Siitäpä tulisit sievät, Turkin puuhkat pulskiammat."

Ukko uunilta puhuupi, Partavaari paukuttaapi: "Kylläpä sinä, siivo muori, Oike'in hyvä olisit Syökäreille syölähille; Kun nyt siitä kuoren poijes, Veisitkin nahan väkisin, Ke'en kesken paistumisen, Siitäpä syökärit rupeais Arvelehen aivoissansa, Että on tähän sisähän Jänes pantu Paltamossa; Siitä mielehen menisi Talonpoikien tavarat; Vastakin repis rekiä, Evähiä etsiskelis. Ann' olla katti karvoinensa, Että tulee tuntemahan, Mit' on pantu Paltamossa, Koottu kuorien sisähän, Taherrettu taikinahan".

Isäntä ihasteleepi, Lie'en vierehen lipuupi, Pani kissan paistumahan, Katin karvat kärtymähän. Sitte kuin kuori päälle kuivi, Taikina tuli somaksi, Katin päälle kankiaksi, Ulos uunista nykäisi, Paneepi säkin sisähän. Sitte lähteepi kotoa Maanantaina marssimahan, Astuhun alusta viikon, Kohen Oulua kokehen.

Kun tuli tykö Muhoksen, Löysi kohta kumppaninsa; Kumppanit heti kysyvät: Joko nyt jokea meemme, Linnan tullista livumme, Käymme kautta köyhän miehen? Juuruksen tykö tulivat, Kestikievarin keolle.

Siltavouti Simpermanni Oli juossut Juuruksehen Tukkihin haoilla siinä Tietä kiinni kiiruhusti, Ett'ei joutuisi joelle, Sieltä kulkisi kukana. Ne, jotka jokea aivoit Myllytullista tulehen, Simpermannin käskyn kautta Kangastullihin kävivät, Pistit ensin pienen leivän Tulliherralle kätehen; Tästäpä herra herjemmäksi, Kovin koiraksi rupesi, Sanoi herra hilpeästi: "Ketä sinä tällä kerjulaista Pilkkoat pila-isäntä, Ompa sulla suurempia, Kalakukkoja komeita? Anna mulle muutamainen Teiän maanne maistiksista."

Mies se mielellä hyvällä Sysäsi kukon kätehen, Jonk' oli sisähän kissa, Pantu katti karvoinensa. Hetipä läksi tulliherra, Tämän miehenpä tupahan Kutsui Rytsi ruukostille, Antoi kahvit, antoi punssit, Vielä viinatkin lisäksi. Kun oli sarikat saanut, Ryypyt suuhunsa suloiset, Mies heti meni ka'ulle, Sieltä poikkes porvariinsa.

Tämä on laulu laitettuna, Sanat väätty Väänäseltä; Sille palkasta tulisi, Tahtoisi jalan takaisen, Kun olis ollut saatavilla Silloin tullissa tykönä, Kun Rytsi ruualle rupesi, Iltaiselle ilkeälle. Haukkasi palasen päästä, Toukaiseepi toisen kerran, Jo sattui käpälä suuhun, Kynnet kielehen rupesit; Luuli hauin hampahiksi, Eli lahnan leukaluuksi, — Eipä usko ensinkänä. Kunpa viiltää veitsellähän, Näkeepi olevan siellä Karvaisen katin sisällä. Hetipä kirosi herra, Kesken syönnin synkeästi, Sanovi sanalla tällä: "Enpä tuota turkastakaan Luullut nyt minä poloinen Perkelettä petturiksi; Kun on ilkeä isäntä Pilannut parahan viljan, Tuolla lailla tuhrannunna. Ei sitä tieä ihmisrukka, Mitä syöä syntisparan Vasta vanhana pitääpi, Kun ei nuorra näitä nähty, Noita ruokia rumia."