SEKÖ KOHTALON OIKKU OLLA VOI?
Reading edition
Peninkulmien kymmenten päästä Mikä, impeni, meidät yhteen toi? Sekö sattumusta on pelkkää? Sekö kohtalon oikkua olla voi?
Minä kaukana, kaukana tuolla Sinijärvien rannalla aamuni näin. Satavirstojen päässä, armas, Sinun kehtosi keinui pohjassa päin.
Savon laps' olen, Savossa synnyin, Tytär tyyni sä taas olet Pohjolan. Minä lampeja lapsena soudin, Meren näit sinä valkeena vaahtoovan.
Näin, impeni, toisistamme Me kaukana, kaukana kasvettiin, Satavirstojen pitkien päässä Laps'-aikamme vieraina vietettiin.
Satavirstojen päästä sitten Mikä, impeni, meidät yhteen toi? Sekö sattumusta on pelkkää? Sekö kohtalon oikkua olla voi?
Ei, ei ole sattumusta, Ei kohtalon oikku se olla voi. Se on Taaton, sen taivaisen, sormi, Joka meidät yhtehen yhdytti, toi.
Se on Hän, jonka sormi johtaa Elon vaiheita, kaikkea maailmaa. Oi, Hänetkö onnessamme Siis voisimme unhoittaa?