RUNOELMA OULUN SUOMAL. YKSITYISLYSEON 25-VUOTISEN MUISTOJUHLAN JOHDOSTA.
Reading edition
I.
Työs heitä hetkeksi, pohjolainen, Työs huolten hetkeksi hälvetä suo! Kaikk' unhoita murhees, ja tutkivainen Nyt katse sä taaksesi suuntaa, luo!
Tää unhoita hetkeksi himmeä aika Ja kuivaa silmäsi kyyneleet! Ja muistele, mik' oli kevään taika, Ja kuinka ne kuohusi kevään veet!
Veet kuinka ne kuohusi, sulkujenki Läpi vyöryi vaahdoten uomiaan, Ja kuinka se heräävä kevään henki Jäät järkytti, valveutti Pohjanmaan!
Ja kuinka jo kallehin kansankielin Valo virtasi, vaikkakin estettiin, Ja kuinka se sitkein miehen mielin Yön auvoton aika niin poistettiin!
Työs heitä hetkeksi, pohjolainen, Ja muistojen kantelon soida suo! Taapäin viiskolmatta vuotta vainen Nyt katseesi kanssani siirrä, luo!
II.
Kansan kieli, kallis kieli, kieli kuninkaallinen, Halveksittu silloin vielä, — vaan nyt vapaa, julkinen! Kansan riemut, kansan surut kertomaan se kelpas vain, Kelvannut ei kerroksihin yhteiskunnan kukkulain.
Kansan kieli, kallis kieli, kieli kuninkaallinen, Silloin kaino korven neito — nyt jo ruhtinaallinen! Silloin vieras kodissansa — vieraall' oli isännuus. Mutta vääryys väistyi vihdoin, — oikeutt' antoi aika uus.
Kansan kieli, kallis kieli, kieli kuninkaallinen, Äsken vielä virastoista torjuttu pois hylkien, Mutta nyt on valta sulla, sulle kuuluu Pohjanmaa! Nyt saat soida vapahasti, julkisesti kajahtaa!
Kansan kieli, kallis kieli, kieli kuninkaallinen, Oike'utes hetki löi jo, valtakirjan sait jo sen, Joka suo sun helkähdellä Pohjan valtakielenä, — Kauvan ennen sivistyksen kylvit sä jo siementä!
Kansan kieli, kallis kieli, kieli kuninkaallinen, Soi'os, sorja, kai'u, kaunis, korkealle kohoten! Soi'os, sorja, kai'u, kaunis, yhä korkeammin vaan! Älköön enää orjan-aikas uudistuko konsanaan!
III.
On viisikolmatta vierryt vuotta, Kun Pohjaan aukesi ahjo uus. Se aikaa sammui jo, vaan ei suotta: Työ heelmän kantoi ja pontevuus.
Sen ahjon Pohjolan kansa laati Ja pystössä pysytti lemmellään, Tuo kansa, jok' kerran korvet raati Ja miekoin suojeli liesiään.
Tuo kansa, jok' ennen urheasti Sodat surkeat oli kestänyt, Ja sitke'yttähän kuoloon asti Oli nälissänsäkin näyttänyt, —
Tuo kansa se vieläkin uhrata tiesi Ja sitkeä olla, kun tarvittiin. Oi, ponteva kansa, oi, Pohjan miesi, Ain' ollos sa vastakin sitkeä niin! —
On viisikolmatta vierryt vuotta, Kun tänne aukesi ahjo uus. Se aikaa sammui jo, vaan ei suotta: Työ heelmän kantoi ja pontevuus.
Työ heelmän kantoi: Tuoll' ahjo toinen On syntynyt, valoa heijastaa. Valon, tiedon valtava aurinkoinen Jo vapaasti Pohjolaan paistaa saa!
Oi, loista, aurinko tiedon, loista Ja sytytä syömmihin elo uus! Jo mailta Pohjolan synkkyys poista Ja valaise Suomeni vastaisuus!
IV.
Työ Yksityisen lyseon ei ollut se heelmää vailla, Ei ollut sen elämä turhaa, ei, vaikk' eli se orvon lailla. Se kansan taimia kasvatti ja kansan toivoja täytti, Ja valoa, lämpöä leimusi, ja tien se tikkasi, näytti.
Vaikk' ei sitä vallat vaalineet ja suosinut suurten mahti, Ei kuollut se kesken kumminkaan, — oli kansa sen turva ja vahti. Ei kaatunut tiedon temppeli tuo, kunis aika jo uusi koitti. Väkivallat vaipui, ja oike'us sai äänenvuoron ja — voitti!
Noin kansan lempi ja rakka'us se palveli Pohjolaamme, — Oi, älköhön moista rakkautta ikipäivinä puuttuko maamme! Nyt, nyt, jos konsana, kallis on joka hetki ja tarpeen työmme. Ylös siis joka kynsi! Valtavat — niin vanno! — nyt iskut lyömme!
V.
Me valta-iskut tahdomme nyt lyödä, Ja kaikki, kaikki voimat ponnistaa. Viel' uusi päivä pilvet synkät poistaa, Kun Herra auttaa, työmme onnistaa. Ja Herra auttaa, työ ja tarmo voittaa, Kun kansa työllään Herraa kunnioittaa!
Nimessä Herran työhön, pohjolainen! Taas tarmos, intos ilmi tulla suo! Ei puolin voimin tehty työ nyt kelpaa, Nyt täydet voimas työhösi sä tuo! Nyt ollos pelkkää pontta sekä tulta! Nyt saakoon Suomi täyden lemmen sulta!
Nyt muurein aukot ehjiks muuratkaatte! Nyt valon temppeleitä varjelkaa! Nyt seiskoon joka miesi paikallansa, Ei lippuansa pettää kukaan saa! Näin parhaiten voi kansa esteet voittaa, Näin entismuistojaan se kunnioittaa!
1/7 1899.