PIENEN VELJEN HAUDALLA.
Reading edition
Ol' onni se, että niin vaivuit varhain Pois murheista sylihin synnyinmaan. On onni suurin, on onni parhain Puhtoisna päästä jo uinumaan.
Ol' onni se, että, kun maani taivas Sees viel' oli, silmämme vielä sees, Sun henkesi lennähti pois, ja vaivas Pian päättyi ja pienet kyynelees!
Ol' onni se, — maass' oli silloin huomen, Sen murheit' ei tarvinnut itkeä. Nyt uinut sä tyynnä alla tuomen, Min juuret on onnemme päiviltä.
Ol' onni se, — tuomi sun hautas päällä Viel' onnemme keväästä kuiskajaa, Ja kevähän maass' olet itse, — vaan täällä On himmeä taivas ja synkkä maa.
Ol' onni se — onniko? Ken sen tiesi? Se toisinkin olla, veljeni, vois: Jos kypsynyt ois sinust' oikea miesi, Sun kuolosi maalleni vaurio ois.
Jos sydämes täys' olis ollut tulta, jos tahtosi terästä, neroa pääs, Niin valitan, että ties päättyi sulta Jo keskellä kaunihin kevätsääs.
1900.