RAIVAAJAN HUOKAUS ERÄMAASSA.
Reading edition
Muut sivistyksen keskustoissa Suloista elää elämää, Lemua tieteen, taiteen kukkain Vapaasti saaden hengittää, Mun henken' ilmanvaihdon puuttehessa Tääll' erämaassa kuihtuu kaukaisessa.
Muut siell' on, missä innoin nuorin Mun maani nuori sydän lyö, Miss' suuret käyvät henkivirrat Ja hedelmöi jo hengen työ, — Mä erämaass' oon, miss' on kaikki hiljaa, Miss' yksin halla, tuoni niittää viljaa.
Vasarain kaikuu vankat iskut Mun korvihini muualta, — Hyv' onkin takoa, kun raudat Jo hehkuu tulikuumina! Tääll' erämaass' on kylmää vielä rauta. Jos taot, turhaa on se, — ei se auta!
Se turhaako? Se eikö auttais? Sen auttaa täytyy, täytyvi! Mut tuleen, ahjoon raudat ensin! Ja ahjot valmiiks' ensiksi! Siis: ahjoja! — ens' ehto on se sulle, Mun kansalleni, paljon vaivatulle!
Voin toivon silmin nähdä ai'an Sen sulle, kuollut erämaa, Jo koittavan mä, jolloin riennot Ihanat, uudet puhkeaa; Sen ai'an, jolloin loistat lailla puiston Ja erämaasta säilytät vain muiston.
Se aik' on tuleva, —- vaan vielä Laps'puolen elät elämää. Viel' ai'an suuret aatevirrat Sua ehtineet ei elvyttää. Sa vielä uinut unta sikeätä, — Mut ai'an uuden toivoa en jätä!
Oi, Herra, anna ääni mulle, Mi uinuvat vois herättää! Pois ikävöis' en, — työni kautta Jos elpyis erämaa vain tää! Oi, Herra, siunaa, siunaa heikon työtä Ja voimaa anna poistamahan yötä!