PÄÄT PYSTÖÖN!
Reading edition
Jos maass' on murheen, kärsimysten aika, Niin toiveko myös joutaa kuolemaan? Sen oppinutko oisi Väinön kansa Vuossatain vaiheist', entiselostaan?
Sen oppinutko oisi Väinön kansa Vuostuhantisest' oppi-ai'astaan? Sen oppinutko Volgan rannoilt' asti, Miss' asui muinen, kaitsi karjojaan?
Sen oppinutko olet, suomalainen? Sen oppinutko, kansa Kalevan? Jos opit sen, niin veisaa kuolinvirttäs Ja raukkana käy kuoloon kurjahan!
Mut opetust' et moista, kurjaa saanut Sa koskaan vaiheist' entisaikojen; Et sortuvan sä nähnyt Suomen kansan All' ajan aaltoin, kärsimyksien!
Ei! Vaiheet vuosisatain, — -tuhansien; Soi opetuksen sulle suuren sen, Ett' ihmisvoima kohtaloit' ei johda, Vaan oike'uden valta ikuinen.
Sä oppia sait — oppinut jos lienet! — Ett' oikeus vain yksin perii maan. Sä oppia sait, että, vaikka Herra Suo sujuja, — hylkää kuitenkaan.
Tää oike'uden voitto sorron yli Ja valon voitto yli yöhyen — Siit' eikö löydy vankat varmuustiedot Sivuilla Suomen aikakirjojen?
Vai eikö kauniina kuin kukkaranta Aalloista ajan noussut Suomenmaa? Ja sotaratsuin, sorron, ruton alta Se noussut, nähnyt aikaa armaampaa?
Ja eikö pakanuuden synkäst' yöstä, Jään, lunten keskeltä ja hengen yön, Se valoon noussut Luojan johdannasta Ja kautta oman tarmon, toimen, työn?
Miks sammuisi siis nytkään toivon tähti? Miks vapistais? Ei! Pystöhön taas päät! Päät pystöön, sankar'-mieli joka rintaan, Jos vaikka tulkoot mitkä turman säät!
Päät pystöön! Kyyneleist' ei Suomi hyödy, Vaan lemmestä, mi toimii, uhrajaa, Ja Herran pelvost', iki-ihanteista, — Ne on sun suojamuuris, synnyinmaa!
Ja vaikka muurit murtuvatkin toiset, Ja raunioiksi linnat raukeaa, Niin halki aikain seisoo moinen muuri, — Ei löydy, ken sen murretuksi saa!
Päät pystöön siis! Ja niinkuin ikivanha Soi sana tuo: "vie Roomaan kaikki tiet", Niin työhön onneks Suomen, suomalainen, Ties kaikki viekööt — kunnon mies jos liet!
1900.