MAA VIHELJÄINEN, MITÄ ANNAT MULLE?

Maa viheljäinen, mitä annat mulle, Jos kaikkikin mä voiman' uhraan sulle? Mit' annoit, annat uhrin hinnaksi, Jos sulle toin tai tuon ma kaikkeni?

— Ehk' annan kunniaa ja rikka'utta. Ehk' annan hetken hurmaa, rakka'utta. Ma maljast' annan maistaa nautinnon. — Tuhannet hurmannut se malja on.

Maa viheljäinen, vähän annat, vähän: En tyytyä voi hintahan mä tähän. Kun kaikken' annan, vaadin paljoa. Siis ehtos lausu, hintaas korota!

Viel' antaa voin mä hengen hienostusta, Voin tietein, taitein tuottaa jalostusta. Ja valtaa, viisautta, muiston myös, Kautt' aikain elävän, — jos suurt' ois työs.

Maa viheljäinen, — jotain annat, myönnän. Mut epäröi en: luotan' ehtos työnnän! Miks' et sa lausu, mitä kuolemaa Ja ijäisyyttä varten sulta saa?

Miks' et sä lausu? Miksi unhoon peittää Pääasian sa tahdot, pois sen heittää? Jo arvaan syys! Jos tuosta muistutat, Niin sankarisi säikkyy rohkeat.

Ei! Petturi sä olet: hylkäät kerran! Sun parhaimpas saan lahjana myös Herran. Siks sopimust' en allekirjoita. Ma etsin ääretöntä, ikuista.

Ma etsin, kaipaan jotain korkeampaa Ja jotain suurempaa ja ihanampaa. Ma kaipaan kuollotonta elämää Ja rauhaa, rauhaa ikikestävää.

Niit' et, maa, mulle luvata voi, näyttää. Jos lupaatkin, et lupaustas voi täyttää. Siis ehtos torjun, torjun, torjun pois, — Näät toisin tehty väärin tehty ois!

Maa ylhäinen! Sun puolehes siis käännyn! Maa ikuinen! Sua ilman sorrun, näännyn! Sua tervehdin siis, toivon kaukomaa, — Sua suurta, ikuisata, ihanaa!