KEVÄTSATEEN VIHMOESSA.
Reading edition
Oi, terve, terve, kevään vihma hieno, Miljoonin pienin helmin pisaroiva! Kas, umpuns' aukaisee jo kukka vieno Ja niityn nukka nousee vihannoiva!
Oi, terve, Luojan lahja! Synkät mielet Ja luonto siunaten sua tervehtiipi! Soi kohta leivot, Pohjan satakielet, Ja ilmass' suihkaa pääsky, sirosiipi!
Viel' äsken luonto uinui lumen alla, Jää-arkussansa järven aalto nukkui; Ja kylmät kuurot kulki taivahalla, Ja käki lapsill' etelän vain kukkui.
Ja kolkolta, oi, kaikki, kaikki näytti, Maa kulonurmin, kurjan alastonna, Ja aavistukset synkät mielen täytti, Ja rinta huokas syvään, rauhatonna.
Ja värjyvin jo huulin kansa huusi: "Oi Luoja! Touvot tokko ehtinevät, Ja hallavuos kai ovell' on jo uusi, Kun lunt' on maassa, eikä koita kevät."
Näin värjyvin se huulin huusi — mutta Nyt riemurinnoin toimii pellollansa, Ja Herran hyvyyttä ja viisa'utta Se ylistää ja tekee toukojansa.
Ja luonto, äsken kuollut, kuni innoin Nyt kutoo, neuloo kukkahamoistansa, Ja sinijärvi siintää peilipinnoin, Ja pilvet vuotaa kultasadettansa.
Oi, terve, terve, kevään vihma hieno! Oi, terve, kalliit, pienet pisaraiset! Teill' avaa silmänsä, kas, kukka vieno Ja teitä siunaa oraat hentokaiset!
Oi, hienosti noin vain nyt vihmoellen Te kastelkaa maan multaa päivä, kaksi! Ja silloin kasvaa vilja karskahdellen Ja mieli synkinkin käy valoisaksi!