HALLAN KERSKAUS.
Reading edition
Mie olen mahtaja maan, terä sirppin' on tenhosa vallan: Kun minä niittelen, niin jäljet se jättävi työ. Yhtenä yönäkin pyyhkäsen pois tuhansilta mä viljat, Kukkaset pois kumoan, metsihin merkkini lyön. Yhtenä yönäkin, niikseen jos on, panen turhiksi toivot, Vuosien työt tuhoan, voittaja-askelin käyn. Mie olen mahtaja maan, mua peljätä täytyvi, täytyy, Pelkoa vaadin mä vain, sääliä tunne mä en. Sääliä tunne mä en, inehmoisten mä lemmest' en huoli, Huutoja miljoonien korviini en ota, en. Huutakohot, välitelkohot vaan, — minä kuulla en kehtaa. Mun perussääntöni on: tottele, pelkeä vain! Oikein mi on, mikä väärin — se vallan on sama mulle. Luonko mä vai kumoan, — siitä mä veisoan viis. Voiman on oike'us, voimani eessä kun maat vapiseepi, Siinä mun kunnian' on, siinä mun maineeni myös. Siinä mun maineeni, siitäpä kerskata voin minä myöskin, Ett' erilaisuutt' ei niittoni jälkehen näy: Silmän siintämihin sama loistavi merkki ja leima, Näin saman-muotoisuus — aate se suur' — tote'uu. — Mie olen mahtaja maan, terä sirppin' on tenhosa vallan: Kun minä niittelen, niin jäljet se jättävi työ!
MlELEISENI SIVISTYS.
Sivistyksen siuna'usta, Valon valtaa, valistusta Ylistä mun, lauluni! Ylistä muun yli työtä, Joka poistaa hengen yötä. Kansaa nuorta nostavi!
Mut vain valistusta moista, Jok' ei kuorelta vain loista, Pinnalta vain pilkoita; Valistusta, joka rintaa Rikastuttaa, — ei vain pintaa Sydämiin lyö leimansa!
Valistusta, minkä henki Muuttaa mielen, sydämenki. Nostaa, vaan myös nöyryyttää; Valistusta, jok' ei anna Leikiks lyödä, pilkaks panna Ikuisimpaa, pyhimpää.
Valistusta, jok' ei Luojaa Kammo niinkuin turman tuojaa, Vaan vie luodun Luojan luo; Valistusta, jok' ain' uutta Voimaa, uutta, ihanuutta Lähteist' ikuisuuden juo.
Valistusta moista suosi, Kansani, — niin onnen vuosi Sulle kerran koittavi! Moisen valon lipun alla Taistele, niin kunnialla Kruunataan sun taistosi!
Mutta sivistyksen kuona Suojaa älköhön sun luona Konsaan saako, kansani! Virast' ajan kultajyvät Poimi vain, sen aatteet hyvät, Torju muu pois luotasi!
Torju, torju! Mutta valo Puhdas, kirkas, raitis, jalo Kätke poves pohjahan! Moinen valo kansall' antaa Voimaa sortumatta kantaa Kohtalon myös kovimman!
Valoa siis sydämihin Tuhansihin, miljoonihin! Valoa viel' enemmän! Sivistys pois pintapuoli! Ihanteille valtatuoli! Valoa viel' enemmän!
4/1 1901.