MERIMIEHEN VAIMO LAPSELLEEN.
Reading edition
Tuuditan kehdossa pienoistani, Merelle mieheni läksi. Mereltä ehtivän lausui laivan Kotihin kevähäksi.
Uinuos, urpuni! Silmäs sulje! Nukkuos, kukkani kallis! — Voi, kun ei myrskyhyn hukkua laivan Luojani laupeas sallis!
Aavalla läikkyvät suuret aallot, Kuohuja nostavi tuuli. — Nukkunut etkö, kultanuppu? Äiti kun niin jo luuli.
Äitipä sydänkävyllensä Laulavi: tuutilulla. — Aalloilla, myrskyssä mieheni seilaa, Kaihoa siks' on mulla.
Peittänyt laivoa monta, monta Aalto on vaahtoharja. — No, mitä itket, Helmirukka? Nukkuos, maammon marja!
Ehkäpä, ehkä jo keinutankin Kehdossa orpolasta. Oisi jos niin, ei murhe herkeis Mieltäni murtamasta.
Oisi jos isosi hukkununna Lainehen läikyn alle, Perhoni pieni, äityes kanssa Sortuisit maailmalle.
Maailman tuulissa tummentunut On moni puhdas kukka; On moni kehnoksi keinoteltu Turvaton tyttörukka.
Tuuditan, tuuditan kukkaistani, Tuuditan pikkulasta. Kyllä se sentään Luoja estää Tuhoa tulemasta.
Ja näin se äiti sirkullensa Laulavi: tuutilulla. Kyllä se Luoja laivan suopi Ehjänä maihin tulla.