XXV LUKU.

PALVELIJAT.

Kun Pauline oli tullut takaisin makuuhuoneeseensa ja riisunut yltään petollisen aamupuvun, hiipi hän jälleen hiljaa alas ja ulos ovesta. Carpentaria ei ollut näkyvissä, ja hän aikoi juuri rientää ylös uskoakseen hänelle kaikki ja saadakseen vastapalvelukseksi kuulla häneltä kaiken. Silmänräpäyksen ajan hän epäili Carpentariaa, epäili, ettei tämä toiminut vilpittömästi häntä kohtaan, mutta juuri silloin tämä saapui — hän oli nähtävästi seissyt häntä odottamassa toisella puolen taloa.

"Te olitte oikeassa", sanoi Pauline, ennenkuin Carpentaria ehti kysyä mitään.

"Sisarenne kieltää olleensa ulkona?"

Pauline nyökkäsi.

"Auttaako tämä nyt sitten meitä?" kysyi hän katkerasti. "Ovatko asiamme paremmalla kannalla senvuoksi, että olen valehdellut Rosielle ja pahoittanut hänet valehtelemaan minulle?"

"Kyllä, luulen niiden olevan paremmalla kannalla", sanoi Carpentaria.

"Minä en sitä luule", sanoi Pauline. "Ja viimeiset viisi minuuttia ovat olleet kamalimmat, mitä koskaan olen kokenut."

Hän näytti olevan lohduttomasti suruissaan.

"Olen siitä kovin pahoillani", sanoi Carpentaria hiljaa.

"Ei, ei", sanoi Pauline nopeasti, "Te olette oikeassa. Me olemme keskellä jotain selittämätöntä arvoitusta, eikä meillä ole mitään syytä muuttua tunteellisiksi. Luottamukseni Rosieta kohtaan on yhtä suuri kuin se on aina ollutkin. Mutta tosiasiat ovat tosiasioita, ja minä olen valmis kaikkeen mitä minulta pyydätte."

"No niin", sanoi Carpentaria. "Sisarellannehan on täytynyt olla jokin syy siihen, miksi hän välttämättömästi on tahtonut asettua mrs. Ilamin vartiaksi tänä yönä. Ja se syy ei voi olla missään yhteydessä tuon venejutun kanssa. Jos hän olisi tahtonut päästä vain huomaamatta veneen luo, niin hän olisi voinut mennä maata kuten tavallista sanomatta mitään, eikö niin?"

Pauline nyökkäsi.

"Siksi on päivänselvää, että tulee tapahtumaan jotakin ja luultavasti tapahtumaan mrs. Ilamin makuuhuoneessa. Sillä ellei se tapahtuisi siellä, niin mitä syytä sisarellanne olisi tahtoa hoitajaksi tänä yönä?"

"Mutta mitä ihmettä mrs. Ilamin makuuhuoneessa voisi tapahtua?" kysyi Pauline hätkähtäen.

"Miten voisin sen tietää?" sanoi Carpentaria. "Minä vain viittaan asioihin, jotka näyttävät osoittavan määrättyyn suuntaan. Tahdotteko olla hyvä ja asettua vartiaksi, neiti Dartmouth?"

"Mihin minun pitää mennä vartiaksi?"

"Pitäkää silmällä huvilanne portaita. Voitteko nähdä ne huoneestanne."

"Kyllä."

"Vartioikaa niitä siis huoneestanne. Mutta älkää pitäkö valoa."

"Entä jos tapahtuisi jotain merkillistä?"

"Menkää silloin ulos parvekkeellenne ja sitokaa valkoinen nenäliina kaidepuuhun."

"Entä te?" kysyi Pauline.

Tällä hetkellä avattiin ikkuna Carpentarian huvilassa tien toisella puolen, ja he kuulivat Julietten surullisen äänen.

"Carlos, sinäkö se olet?"

"Niin, minä", vastasi Carpentaria niin hiljaa kuin oli mahdollista.

"Menkää hänen luokseen ja lohduttakaa häntä", sanoi Pauline.

"Minä tulen luoksesi", sanoi Carpentaria katsoen ylös ikkunaan.

"Tyttö parka!" sanoi Pauline.

"Sitten", lisäsi Carpentaria nopeasti, "tulen jälleen ulos ja pidän vahtia teidän huvilanne ulkopuolella. Kun te olette sisällä ja minä ulkona, on hyvin vähän luultavaa, että voi tapahtua mitään merkillistä meidän huomaamattamme."

Hän meni pois ihastuneena Paulinen terveeseen järkeen ja hänen itsehillintäänsä, ja ennen kaikkea hänen naisellisuuteensa.

Hänen oman huvilansa halli oli pimeä, ja kaikki ensi kerroksen huoneet olivat tyhjiä. Hän meni ylös. Juliette, joka kuuli hänen askeleensa, tuli työhuoneen ovelle, jonka ikkunasta hän oli huutanut ja tuijotti häntä kiinteällä ja miltei lasimaisella katseella hänen lähestyessään. Hänen hahmonsa erottui selvänä työhuoneesta tulevaa valoa vastaan.

"Sammuta valo heti paikalla", sanoi Carpentaria tahtomattaan tiukasti.

Juliette ei liikahtanut, ja Carpentaria, joka ajatteli vain miten tärkeätä oli, että talo teki sen vaikutuksen, että kaikki olivat menneet levolle, kiiruhti hänen ohitseen ja sammutti valon.

"Oi, Carlos", huokasi hän, "miten häijy sinä olet!"

Carpentaria näki hänet nyt epäselvästi huoneen pimeässä, ja hänen hahmonsa teki häneen syvän vaikutuksen, ja vielä enemmän hänen surullinen äänensä. Hän meni hänen luokseen ja tarttui hänen käteensä.

"Juliette", kuiskasi hän, "luuletko todella minusta sellaista?"

"Onko neiti Dartmouth puhunut kanssasi?" kysyi hän toivehikkaalla äänellä.

"On", sanoi Carpentaria. "Voitko uskoa, että olisin tehnyt… tehnyt jotain pahaa Ilamille?"

"Etkö ole sitä tehnyt?" kysyi Juliette innokkaasti.

Carpentaria kertoi hänelle mitä hän äsken oli kertonut Paulinelle. Juliette kiitti häntä hellällä suudelmalla.

"Carlos", sanoi hän vaivalloisesti, "olen valehdellut sinulle. Teeskentelin sinulle. Hän oli aamulla koko ajan huoneessani. Voitko antaa minulle anteeksi?"

"Olin varma siitä", vastasi Carpentaria. "Ja minä annan sinulle anteeksi."

"Sinä et tiedä mitä rakkaus on", sanoi Juliette. "Sinä et ole koskaan välittänyt kenestäkään sillä tavoin… Enkä minäkään… ennenkuin tapasin…"

"Kuka voi sanoa, etten minä tiedä mitä rakkaus on?" keskeytti Carpentaria. "Ehkäpä nyt juuri opin sen. Mutta sanohan, milloin näit Ilamin viimeksi? Oletko nähnyt häntä aamupäivän jälkeen?"

"Olen", sanoi Juliette.

"Missä?"

"Hänen konttorissaan iltapäivällä."

"Hän ei viitannut siihen suuntaan, että hän oli vaarassa?"

"Ei missään uhkaavassa vaarassa. Oi, Carlos, hän ei ole sellainen kuin sinä luulet. Hän on rehellinen mies, minä säälin häntä, ja minä rakastan häntä. Missä hän on? Mitä hänelle on tapahtunut?"

"En voi sanoa sitä vielä", oli Carpentarian vastaus, "mutta ennenkuin huomispäivä koittaa, tiedän luullakseni enemmän."

"Hän kärsii toisten rikoksista", sanoi Juliette.

"Onko hän sanonut sen sinulle?"

"Ei, mutta luulen niin. Tunnen kaikki hänen vikansa. Kaikki."

"Sinun olisi tullut luottaa minuun enemmän, Juliette", sanoi Carpentaria.

"En tahtonut mitään sen kernaammin, mutta hän pelkää sinua. En voinut olla häntä tottelematta. Olet joskus sanonut jotain, mikä on häntä peloittanut, ja vaikka hän on niin suuri ja vahva, pelkää hän, hänellä on niin pelokkaat silmät. Nuo silmät ensin herättivät minussa rakkauden häntä kohtaan. Carlos, mitä aiot tehdä?"

"Aion vartioida", vastasi hän.

"Eräs mies oli vähän aikaa sitten takaovella ja kysyi, olitko kotona."

"Kuka se oli?" kysyi Carpentaria jokainen hermo jännitettynä. "Mitä sinä vastasit?"

"Ensin luulin sen olevan jonkun yövartioista, mutta sitten hänen kasvonsa saivat minut epäilemään. Ajattelin, että se ehkä oli varas — tiedäthän, miten hermostunut olen, Carles — ja sanoin, että sinä juuri olit mennyt maata, ja suljin oven hänen nenänsä edestä. En tahtonut hänen luulevan talossa olevan vain naisia. Mutta tietenkään se ei ollut varas kuitenkaan."

"Se on viisainta, mitä olet koko päivänä tehnyt", sanoi Carpentaria ja alkoi kysellä häneltä miehen ulkonäköä.

Äkkiä he molemmat hätkähtivät kuullessaan omituisen äänen ikkunasta.

"Onko se sadetta?" kysyi Juliette.

"Ei", sanoi Carpentaria, "se on hiekkaa."

Hän meni parvekkeelle. Tiellä sen alapuolella näki hän vaalean hahmon.

"Tekö se olette, neiti Dartmouth?" kuiskasi hän.

"Minä", kuului vastaus, "minä…"

"Hiljaa!" varoitti Carpentaria. "Minä tulen alas luoksenne hetkisen kuluttua."

Selitettyään asian lyhyesti Juliettelle kiiruhti hän alas ja avasi oven, Pauline seisoi oven vieressä häntä odottamassa.

"Onko tapahtunut jotain?" kysyi hän.

"Ei mitään ole tapahtunut", vastasi Pauline, "mutta jotakin, hyvin merkillistä on kuitenkin tänä iltana tapahtumassa. On sangen ihmeellistä, että sisäkkö, joka muuten ei koskaan unohda mitään, juuri tänä iltana on unohtanut panna hiukan maitoa huoneeseeni — vaikka olin sitä erikoisesti pyytänyt. Soitin siis häntä. Johto vie suoraan hänen huoneeseensa, se vei ennen mrs. Ilamin huoneesta, mutta nyt se on muutettu, mutta en saanut vastausta. Soitin uudelleen — ei mitään kuulunut. Minä en ole sellainen, joka sietää tuollaista palvelijoilta, ja siksi menin suoraan hänen huoneeseensa. Hän ei ollut siellä. Siinä huoneessa on kaksi vuodetta, toisessa nukkuu keittäjätär. Molemmat vuoteet olivat tyhjät, kumpaakaan ei oltu käytetty. Menin toisiin palvelijahuoneisiin, ne olivat kaikki tyhjinä. Rosie, mrs. Ilam ja minä olemme yksin huvilassa."

Carpentaria seisoi miettien.

"Kerroittako sen sisarellenne?"

"En, tulin suoraan tänne teidän luoksenne."

"Se oli hyvin viisaasti tehty", sanoi Carpentaria.

"Minä alan pelätä", lisäsi Pauline. "Mitä se merkitsee? Kaikki palvelijat poissa…"