XII LUKU.

PYÖRÄSSÄ.

Konsertti oli ohi. Sen suurenmoinen menestys johtui ehkä siitä, että oli kertakaikkiaan määrätty, että sillä piti olla menestystä, ja että Carpentarian orkesteri oli niin täynnä hänen henkeään, että se olisi soittanut Carpentarian tyyliin, vaikkapa itse Beethoven olisi astunut taivaasta sitä johtamaan.

Ja varmaa on, että Carpentarian tahtipuikon liikkeet sinä iltana olivat vailla sitä vakavuutta ja sitä valtavaa kekseliäisyyttä, joka tavallisesti oli niiden leimana, vaikkapa ne tänä iltana olivatkin omaperäisiä, vieläpä omituisiakin.

Hänellä oli niin paljon ajateltavaa.

Kaikkein kernaimmin hän olisi tahtonut mennä kotiin mr. Jetsamin luo ja saada häneltä selville ne salaisuudet, jotka hän tiesi, joko väkivalloin, viekkaudella tai kehoittamalla. Mutta hän kumarsi hitaasti ja juhlallisesti yhdeksännentoista kerran ja koko orkesteri hänen takanaan kumarsi taputusukkosen jyristessä ja hän ajatteli:

"On mainiota, etten ole vielä lisäksi rakastunut! Se vain puuttuisi kaikesta tästä, jotta tulisin aivan hulluksi."

Totta puhuen ei hän koskaan ollut ollut rakastunut. Taide, varsinkin metallisoittimien musiikki, oli hänen rakastettunsa.

Hän kääntyi mennäkseen alas portaita lavalta, kun hän näki pitkän sudanilaisneekerin kotimaansa puvussa ja kasvot kiiltävän ruskeina seisovan kunnia-asennossa portaiden luona.

"Mitä te tahdotte?" kysyi hän neekeriltä.

Mies hymyili rotunsa tyyntä ja lapsellista hymyä ja ojensi hänelle paperipalan.

"Oletteko sudanilais-kylästä?"

"Kyllä, sah."

Carpentaria avasi paperilapun ja luki:

"Tulkaa heti luokseni, olkaa hyvä. Ilam."

Menisikö hän? Vai kieltäytyisikö hän vastaanottamasta tätä omituista kutsua ja menisi takaisin mr. Jetsamin ja lääkärin luo?

"Missä mr. Ilam on?" kysyi hän sudanilaiselta.

Neekeri osoitti Huvittelupuistoa kohti, ja hymy kävi leveämmäksi.

"Tuollako?"

"Niin, sah."

"Mutta missä siellä, mies?"

"Tuolla, sah!"

Hän nosti käsivartensa ja osoitti.

Valaistun kiertopyörän ylin osa, joka oli sata jalkaa korkeampi kuin mikään muu kiertopyörä maailmassa, näkyi Keskuskadun korkeitten rakennusten yli. Tällä hetkellä kuului liukuva, sähisevä ääni, ja samalla sammuivat valot pyörässä. Carpentaria katsoi ympärilleen. Raketti räjähti päästäen heikon paukauksen ylhäällä ilmassa, ja pieni joukko punaisia tähtiä leijui hetkisen ylhäällä taivaalla — toiset olivat I-kirjaimen, toiset C-kirjaimen muotoisia, ja ne sammuivat, ja taivas oli jälleen pimeä. Tätä ensimmäistä ilotulitusnäytettä Ilojen Kaupungissa tervehdittiin eläköön-huudoilla, ja pieni joukko ihmisiä, joka oli kerääntynyt sudanilaisen viereen, hajaantui ja riensi jokea kohti. Ilotulitusta ohjattiin pienestä rakennuksesta toisella puolen jokea, joka oli vuokrattu vain tähän tarkoitukseen.

"Minä tulen mukaanne", sanoi Carpentaria sudanilaiselle.

Hän ajatteli nyt, ettei keskustelu Ilamin kanssa voisi olla haitaksi, ja olihan mahdollisuus, että sillä olisi ratkaiseva merkitys. Ja hän voisi myöhemmin puhua mr. Jetsamin kanssa. Ehkä Ilam oli päättänyt tunnustaa hänelle koko syntiluettelonsa.

Ja hänellähän oli revolveri…

Sudanilainen kulki nopeasti, ja hän oli muutamaa tuumaa pitempi kuin Carpentaria. Vähemmässä kuin viidessä minuutissa he olivat ehtineet Huvittelupuiston sisäänkäytävälle, jota juuri sulettiin yöksi.

"Missä mr. Ilam on?" kysyi Carpentaria jälleen.

Sudanilainen hymyili.

He seisoivat kiertopyörän juurella, jonka kaikki kuusikymmentä koria olivat pimeinä paitsi yksi, joka oli aivan alhaalla. Sen ovi oli auki. Lähellä ovea seisoi virkailija, yllään kaupungin univormu.

Tämä alkoi Carpentarian mielestä näyttää salaperäiseltä.

"Onko mr. Ilam ylhäällä?" kysyi hän virkailijalta.

"Kyllä, luulen niin, sir", sanoi tämä mietittyään hetkisen.

Carpentaria astui koriin. Sudanilainen sulki oven hänen jälestään, mutta jäi itse ulkopuolelle. Virkailija puhalsi pilliin, ja kiertopyörä alkoi hiljaa kiertää. Pyörä oli rakennettu 60 henkilöä varten, ja kun se oli täynnä, tuotti se satakahdeksankymmentä puntaa kerralla… ja Carpentaria tunsi olevansa yksin siinä.

"Onko tämä jokin ansa?" ajatteli hän. Mutta hän ei nyt välittänyt, siitä oliko se ansa vai eikö.

Sitä mukaa kuin pyörä nousi, oli hänellä ihana näköala yli ilotulituksen, joka nyt komeili täydessä loistossaan kuin suunnaton, kimalteleva ja säihkyvä matto, jonka vaihtelevat värit kuvastuivat Thamesin tyyneen, kirkkaaseen pintaan. Ja korkealla ilotulituksen yläpuolella oli ukonilma tulossa. Päivä oli ollut hyvin lämmin, jopa helteinen, ja niille, jotka Ilojen Kaupungista ansaitsivat rahaa, oli ollut mieluisa yllätys, ettei ollut tullut sadetta.

Vihdoin pyörä hidastui ja pysähtyi. Kori oli ylhäällä, kolmesataaneljäkymmentä jalkaa maan yläpuolella. Hahmo näkyi korin yläpuolella olevalla sillalla. Ovi avautui ja Ilam astui sisään.

"Mikä on tämän tarkoituksena?" kysyi Carpentaria nousten ylös ja tunnustellessaan, että revolveri oli vakavasti hänen kädessään.

"Tarkoitus on, että tahdon puhua teidän kanssanne kahdenkesken", vastasi Ilam, "emmekä voi olla turvassa missään tuolla alhaalla."

"Mitä te pelkäätte?"

"En voi sanoa teille, mitä pelkään", sanoi Ilam.

"Kaikki mitä voin sanoa, on, että kaupunki on käynyt sangen merkilliseksi viime päivinä."

"Niin, se on varma se", sanoi Carpentaria painokkaasti.

"Ja koska te vaivauduitte viemään minut ylös tuolla", — hän osoitti ilmapalloa, josta lähti voimakkaita valonheittäjäsäteitä pimeyteen — "niin arvelin, että minä voin vaivautua tuomaan teidät tänne. Se on varmempaa."

Carpentaria huomasi nyt miten kalpea hän oli, miten hänen ulkonäkönsä oli muuttunut ja miten hermostuneelta hän vaikutti.

"Toivon niin", sanoi Carpentaria. "Mitä te tahdotte minulta?"

"Istuutukaamme", sanoi Ilam ja yskäsi heidän istuutuessaan kummallekin puolelle koria. "Tahdon selittää teille mitä tahdon kolmella sanalla. Miten paljon tahdotte, jos vetäydytte syrjään Ilojen Kaupungista? Sanon sen suoraan. Miten paljon tahdotte?"

"Vetäytyäkseni pois Ilojen Kaupungista? En tee sitä, mistään hinnasta", sanoi Carpentaria. "Kaikki Rockefellerien kulta ei voisi sitä maksaa. Minulla on konserteissani suurin yleisö, mitä kellään orkesterinjohtajalla on koskaan ollut, ja siitä minä pidän. Se on enemmän arvoista minulle kuin raha."

"Onko se teille enemmän arvoista kuin henkenne?" kysyi johtaja synkästi.

"Ei, mutta luulen voivani säilyttää sekä henkeni että yleisöni", sanoi Carpentaria. "Joka tapauksessa olette koettanut kaksi kertaa ottaa minut hengiltä, ettekä ole onnistunut. Eikä se ole minua peloittanut. Pelkään vähemmän kuin te tällä hetkellä."

"En ole koettanut murhata teitä", sanoi Ilam.

"Olette koettanut ampua minut ja myrkyttää minut. Miksi, sitä en voi käsittää."

"Ei, sitä en ole tehnyt", sanoi Ilam.

Carpentariaan ei voinut olla vaikuttamatta se vakuuttava sävy, joka oli Ilamin äänessä.

"Kuka se sitten oli?"

"En tiedä", sanoi Ilam heikosti. "En tiedä mitä, te tarkoitatte ja mihin pyritte. Mutta minä annan teille viisikymmentätuhatta vuodessa, jos menette — katoatte."

"Ei", sanoi Carpentaria. "Minä olen täällä, ja tänne jään."

"No hyvä, silloin saatte vastata seurauksista."

"Minä vastaan aina tekojeni seurauksista. Mutta mitkä ovat seuraukset?"

"No niin", murisi Ilam. "Tehän sanotte, että teitä on yritetty murhata. Jospa nyt nuo yritykset jatkuvat? Mitä sitten? Tahtoisin kernaasti pelastaa teidät, ja on mahdollista, että voisin pelastaa teidät vain saamalla teidät katoamaan."

"Kovin ystävällistä teiltä", sanoi Carpentaria pilkallisesti. "Mutta vakuutan teille, että nuo juonet henkeäni vastaan herättävät suuresti mielenkiintoani. En tahdo olla niitä vailla omaisuudestakaan. Alan pitää niistä. Tottuu nopeaan rikosten täyttämään ilmaan. Ei, herra johtaja, minä en mene tieheni, mutta Juliette menee, minä lähetän hänet huomenna pois."

Ilam puraisi huultaan.

"Saammehan nähdä mitä hän tekee", sanoi hän. "Hän pitää minusta. Minä olen oleva hänelle hyvä mies. Miksi ette tahdo minua hänen miehekseen?"

"Miksi salaa liehittelette häntä? Miksi pakoititte hänet salaamaan minulta asioita?"

"Se ei kuulu tähän", sanoi Ilam. "Olisin hänelle hyvä mies."

"Mutta millaisen anopin hän saisi, jos menisi teidän kanssanne naimisiin?" kysyi Carpentaria.

Ilam ei vastannut.

"Enkä minä liioin luule", jatkoi Carpentaria, "että on hyvä olla naimisissa ihmisen kanssa, joka aina näkee aaveita."

"Näkee aaveita?"

"Ettekö te muka näe aaveita?" kysyi Carpentaria pilkallisesti.

"En… en."

"Tulkaa mukaani, niin näytän teille yhden", sanoi Carpentaria.

Hän oli saanut päähänpiston, että Ilamin ja mr. Jetsamin piti saada nähdä toisensa.

Ilmapallon valonheittäjän säteet lankesivat häikäisevästi koriin, ja hetkisen hän näki sudanilaisen mustat kasvot. Sitten ne jälleen katosivat.

Hän hyökkäsi ovelle, veti sen auki ja tuijotti hämähäkinverkon kaltaiseen koneistoon, joka hohti himmeän valkeassa valossa. Kiertoportaat veivät maahan suunnattoman pyörän navasta, ja niitä myöten laskeutui salamannopeasti alas tumma hahmo. Sitten valo katosi ja kaikki oli läpitunkemattoman pimeyden vallassa.