← Table of contents
Ilojen kaupunki

XX LUKU.

Aune Lindström translation

MITÄ JETSAM HALUSI.

"Hei, Jos!" sanoi kutsumaton vieras keveällä, välinpitämättömällä ja sangen tiukalla äänellä.

Oli sangen nerokasta, että hän kutsui mr. Ilamia nimellä Jos. Tämä lyhyt ja tuttavallinen nimi, joka viskattiin Ilojen Kaupungin kunnioitettavalle johtajalle vasten kasvoja, teki sellaisen vaikutuksen mr. Gloucesteriin ja konttoristiin, että he eivät tulleet näytelleeksi mitään osaa niissä tapauksissa, jotka nyt seurasivat. He olivat sanattomia hämmästyksestä. He odottivat vain kauhistuneina, että salama iskisi tuohon röyhkeään olentoon.

Eikä Ilam itse tiennyt mitä hänen olisi tehtävä. Hän aikoi juuri sanoa tunkeilijalle, ettei hänellä ollut oikeutta puhua hänelle sillä tavoin, kun hänelle selvisi, miten naurettavaa hänen oli antaa käskyjä ja miten hyödytöntä se olisi. Ja sitäpaitsihan miehellä oli revolveri.

"Jetsam!" huudahti Ilam vain tuskallisesti hämmästyneenä.

"Aivan niin", sanoi Jetsam.

Ja tuo järkähtämätön, harmaatukkainen mies väsyneine silmineen ja kuluneine pukuineen istuutui huolimattomasti erään laskupöydän reunalle ja heilutteli jalkojaan kumartuen eteenpäin.

Molemmat virkailijat olivat tällä hetkellä varmat siitä, että tulokkaan täytyi olla Persian shaahi taikka ehkä joku Ilamin vanha ja hyvä tuttava, ehkäpä rikkaampi kuin Ilam itse. Pankin konttoristi tunsi ulkonäöltä monta pankinjohtajaa, jotka kävivät noin huonosti puettuina kuin tuo pöydällä istuja. Mutta heillä ei ollut revolvereja mukanaan. Tuo revolveri teki sangen huolestuttavan vaikutuksen. Mutta he jatkoivat työtään kuin olisi suojelusenkeli heitä turvannut.

Ilam sulki panssarikaapin oven.

"Päästikö ovenvartia teidät sisään?" kysyi hän.

"Ei, ei suinkaan.", sanoi Jetsam.

"Eikö hän ole paikoillaan?"

"Ei, ei juuri tällä hetkellä. Olen antanut viedä hänet pois hetkiseksi. Hän tulee epäilemättä juuri minun lähdettyäni. Minusta oli mukavampaa asettaa siihen oma vahtini."

"Mutta mitä sudanilainen sanoi?"

"Kuka sudanilainen?"

"Se sudanilainen, joka on oven ulkopuolella."

"Vai niin, hänkö. Hän ei sanonut mitään."

"On aivan sääntöjenvastaista, että olette täällä, tiedättekö", sanoi Ilam, "Ja minä pyydän teitä menemään."

"En voi todellakaan mennä juuri nyt", sanoi Jetsam.

"Mitä täältä tahdotte?"

"En mitään", sanoi Jetsam, "paitsi pitää huolta tästä revolverista. Minä teen pian jotain."

Sekä konttoristi että mr. Gloucester katsahtivat ylös. He katsahtivat työnantajaansa saadakseen määräyksiä, mutta johtaja näytti välttävän alaistensa katseita. Mr. Gloucester sanoi sitten jotain matalalla äänellä konttoristille, ja konttoristi vastasi, ja muutamia kultasäkkejä pantiin erääseen lippaaseen, ja lipas suljettiin lukolla, ja konttoristi kääntyi kunnioittavasti mr. Ilamin puoleen.

"Tässä on kaikki, sir. Otanko sen mukaani ja lähden?"

"Kyllä", sanoi Ilam.

"Tahdotteko olla hyvä ja auttaa minua?" kysyi konttoristi mr. Gloucesterilta.

"Kyllä", sanoi mr. Gloucester.

Ja mr. Gloucester ja konttoristi nostivat ylös osan arkuista.

"Hyvää yötä, sir", sanoi konttoristi.

"Hyvää yötä", sanoi Ilam.

"Seis siellä!" huudahti Jetsam ja käänsi hitaasti päätään seuratakseen heidän liikkeitään.

"Mitä haluatte, sir?" sanoi konttoristi kysyvästi.

"Olenhan, sanonut teille, että teidän tulee pysytellä toisessa päässä huonetta", jyristi Jetsam.

"Mutta mr. Ilam…"

"Menkää huoneen toiseen päähän, tuohon nurkkaan", käski Jetsam vakavasti. "Muuten puhallan typerät aivonne ulos päästä. Kuuletteko?"

Konttoristi oli rakastunut tyttöön, joka asui äitinsä luona pienessä sievässä talossa Weybridgessa. Hän ajatteli häntä, ajatteli niitä iltoja, jotka hän hänen kanssaan oli viettänyt, hän kuuli kaikki eri vivahdukset hänen äänessään — kaikki tämä tapahtui murto-osassa sekunttia. Sitten hän laski varovasti arkut maahan ja vetäytyi mr. Jetsamin osoittamaan nurkkaan ajatellessaan itsekseen, että pankin konttoristina oleminen ei ollut niin suloista hommaa.

"Te myöskin!", komensi mr. Jetsam ja osoitti mr. Gloucesteria.

Mr. Gloucester ei ollut rakastunut herttaiseen tyttöön Weybridgessa. Hän ei ollut koskaan ollut rakastunut kehenkään paitsi itseensä ja verikoira-terrieriinsa, mutta hän pelasi mielellään shakkia iltaisin Simpsonin kahvilassa, ja hän näki äkkiä edessään kahvilan ja shakkipöydät, kuohuvan oluttuopin ja koiran pöydän alla. Elämä ja Simpsonin kahvila oli hänelle yhtäkkiä niin kallis tällä hetkellä. Ja hänkin laski arkut maahan ja seurasi konttoristia nurkkaan.

"Minun täytyy todellakin…" alkoi hän vastustella.

"Vaietkaa!" komensi mr. Jetsam, ja sitten oli kaikki hiljaa.

Jetsam vilkutti silmäänsä Ilamille, yksinkertaisesti vilkutti silmäänsä.

"Yksinkertaista kuin aapinen, eikö olekin?" kysyi hän luontevasti.

"Mikä sitten?" kysyi Ilam.

"Se, mitä nyt teen. Valloittaa rahaholvi ja sen virkailijat revolverilla.

"Te saatte kärsiä tästä", sanoi Ilam.

"Sen saamme nähdä", oli vastaus. "Epäilen sitä suuresti. Nuo herrat tuolla nurkassa ovat täydellisesti vallassani, ja minä istun vilkuttaen silmääni sinulle, Jos. Onko kielletty vilkuttamasta? Muutamaa päivää sitten sinä teit minulle hiukan enemmän, sinä olit vähällä tappaa minut."

"Te tahdotte kai rahaa, vai mitä", kysyi Ilam raivoissaan.

"En ainakaan tahdo hävyttömyyksiä!" vastasi Jetsam. "Ole hyvä ja pyydä anteeksi, ystäväni."

"Mitä sitten sanoin?"

"Sanasi eivät olleet hävyttömiä, vaan tapa, jolla ne sanoit. Tahdot kai pyytää anteeksi, että olet loukannut tunteitani? Älä liikahda, mutta lausu pahoittelusi."

"Olen pahoillani", mutisi Ilam.

"Siinä näette!", huusi Jetsam kahdelle nurkassa olijalle. "Olkoon tämä teille opetukseksi. Ja muistakaa, että vain suurilla miehillä kuten mr. Ilamilla on kylliksi siveellistä voimaa tunnustaakseen tehneensä jotain hullusti. Hyvä, Jos, otan vastaan anteeksipyyntösi samassa herttaisessa ja hyväntahtoisessa mielessä kuin se esitettiinkin, enkä kiellä tahtovani rahoja. Tulin osaksi sen vuoksi."

"Miten paljon tahdotte?" kysyi Ilam.

"Hyvä", sanoi mr. Jetsam, "miten paljon sinulla on käteistä?"

Mr. Ilam ilmoitti, että hänellä oli pieni summa kultaa.

"Tuhat puntaa kullassa?" kysyi mr. Jetsam.

Ilam nyökkäsi.

"Luultavasti siis enemmän", sanoi Jetsam. "Mutta tuhat puntaa riittää minulle. Ja kun tarvitsen lisää rahaa, voin tulla jälleen luoksesi, eikö totta? Ja sitäpaitsi, kaikki, mikä on sinun, se on minun, eikö niin?"

Ilam vaikeni.

"Eikö totta?" kysyi Jetsam uhkaavasti.

"Kyllä, kyllä", murisi Ilam ja hänen katseensa kohtasi aivan sattumalta konttoristin katseen.

Juuri tällä hetkellä hyökkäsi nuori pankkimies, täynnä sotahalua, kunnianhimoa ja halua saada kertoa jännittävä juttu herttaiselle tytölleen Weybridgessa, suoraan Jetsamin kimppuun.

"Seis!" sanoi Jetsam, liukui alas pöydältä ja ojensi revolverin nuorukaista kohti.

Nuori mies mietti viidennen osan sekuntia.

— "Ei!" sanoi hän ja jatkoi matkaansa.

Jetsam ampui laukauksen suoraan — urhean miehen kasvoihin, ja hän vaipui taapäin lattialle. Suuressa huoneessa oli hyvin hiljaista, tuntui vain ruudinhaju ja pieni savupilvi kohosi ilmaan. Nuorukainen makasi hiljaa.

"Nouskaa ylös!" sanoi Jetsam raivostuneena. "Nouskaa ylös, muuten potkin teidät ylös."

— Ja omituista: kyllä, nuori mies keräsi jäsenensä, kokoon ja nousi, ylös, minkä jälkeen hän palasi nurkkaansa.

"Mainio esimerkki siitä, mitä mielikuvitus voi saada aikaan", sanoi Jetsam. "Ensimmäinen lokero revolverissani oli ladattu tyhjällä patruunalla. Arvasin tarvitsevani hiukan teatteritehoa alussa, ja näette, etten erehtynyt. Sallikaa minun lisätä, että muut lokerot ovat hyvin huolellisesti ladatut ja että kerran olen, ansainnut elatukseni ampumalla pelikorttien kuvia tällä revolverilla. Miten paljon kultaa on siis noissa arkuissa?" kysyi hän vihdoin kääntyen mr. Gloucesterin puoleen.

"Kaksituhatta viisisataa!" vastasi mr. Gloucester kohteliaasti.

"Ja ne painavat?"

"Sitä ei kannata jakaa", sanoi Jetsam. "Minä otan kaikki. Lopullisessa tilinteossamme se otetaan mukaan laskuun." Hänen katseensa kiintyi jälleen mr. Gloucesteriin. "Kiitoksia paljon ystävällisesti antamastamme tiedosta."

"Ehkäpä olette nyt tyytyväinen?" kysyi Ilam. "Miksette mene tiehenne? Te kuvittelette, ettei teitä vangita, mutta niin teille juuri tulee käymään!"

"Mutta et kai aio ilmiantaa minua, Jos!" huudahti Jetsam. "Olen varma siitä, ettet sitä tee, sillä ymmärräthän, että jos sen teet, niin minäkin kantelen sinun niskoillesi, ja ajattelehan miten kamalaa se olisi!"

"Lopeta nyt!" sanoi Ilam.

"Ja siksi", jatkoi Jetsam häiriintymättä, "luotan siihen, että nuo herrat tuolla nurkassa pitävät suunsa kiinni. Luotan sinuun sen suhteen. Te käsitätte, hyvät herrat, mr. Ilam ei halua teidän puhuvan tästä, ei edes kotonanne."

"Menetkö jo?" kysyi Ilam lujasti.

"Kyllä minä menen, ja sinä menet myös!"

"Minä?"

"Niin, sinä. Tämä rahajuttu on enemmän sattumankauppaa. Minä tulin sinun korkeasti kunnioitetun persoonasi tähden."

"Minä en tule kanssanne. Minulla ei ole vähääkään halua tulla kanssanne."

"Ei, sen kyllä ymmärrän, mutta nyt sinun täytyy", sanoi ankara mr. Jetsam. "Kuka sitäpaitsi kantaisi nämä arkut ulos? Minä en voi samalla kertaa kantaa arkkuja ja pitää revolveria vainuina. Kohtalo on nähtävästi valinnut sinut tätä arkkua kantamaan. Tule nyt."

"En minä!" toisti Ilam.

"Tule!" sanoi Jetsam. "Minulla on ajoneuvot ulkona, ja ken elää, hän näkee!"

"Ei!" sanoi Ilam.

Mr. Jetsam meni kaksi askelta lähemmä.

"Kuulehan", sanoi hän raivostuneena, mutta kuitenkin tyynenä. "Ellet tule, niin ammun sinut siihen paikkaan. Sinun pitäisi voida käsittää, että tarkoitan, mitä sanon."

Ilamin vastaus oli mykkä alistuminen. Hän loi silmänsä alas, ja seuraavassa hetkessä näkivät molemmat virkailijat sen omituisen näyn, että paksu mr. Ilam nosti kuudenkymmenen naulan painoisen arkun maasta ja laahusti ovea kohden sitä kantaen, revolverin ja mr. Jetsamin seuraamana.

"Pysähdy siihen oveen hetkiseksi", komensi Jetsam. "Kuulkaahan, herrat siellä nurkassa, jos minä olisin teidän sijassanne, niin en lähtisi tästä huoneesta liian aikaisin. Voisitte kylmettyä."

Ja sitten he näkivät Ilamin katoavan arkku käsissään ja mr. Jetsamin seuraavan häntä. Jetsam lukitsi oven. Konttoristit olivat yksin.

"Enpä ole milloinkaan…" alkoi nuorukainen.

"Milloinkahan voimme turvassa lähteä täältä?", sanoi mr. Gloucester.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings