IV LUKU.

MRS. ILAM.

Hiukan myöhemmin samana iltapäivänä istui Josephus Ilam juomassa teetä äitinsä kanssa vastapäisessä talossa. Vanha mrs. Ilam, — joka oli laiha ja pieni, niin että hänen poikansa olisi riittänyt tusinaan sellaisia olentoja — istui hirvittävän suorana tuolissaan, kun Josephus taas oli heittäytynyt sohvaan asentoon, joka ilmaisi hänen suuttunutta mielentilaansa. Mrs. Ilamilla oli leskenharso, vaikka oli monta vuotta siitä kun hän oli kadottanut miehensä, joka oli kerännyt omaisuuden soodavesikaupoilla. Hänellä oli terävät, kovat kasvot, aivan mustat silmät ja aivan valkoinen tukka, ja kun hän suuntasi nuo silmät poikaansa, oli helppo nähdä, että tämä poika oli hänen epäjumalansa ja orjansa. Hän oli elänyt yksinomaan tätä miestä varten, joka ei ollut ollut poissa hänen luotaan juuri päivääkään. Hänelle tuo lihamöhkäle oli yhä lapsi, joka tarvitsi hoitoa ja neuvoja. Hän hemmotteli häntä kyllä, mutta siitä huolimalta oli poika alituisessa pelossa hänen takiaan. Se, että hän oli tehnyt isänsä jälkeenjättämän omaisuuden kaksinkertaiseksi sijoittamalla rahat ravintoloihin ja hotelleihin, ei lainkaan tehnyt häntä huomattavaksi vanhan rouvan silmissä, joka piti häntä vain näppäränä poikana, jolla oli taipumuksia liikealalle. Sitäpaitsi oli jokainen penni Ilamin omaisuutta hänelle kuuluvaa niinkauan kuin hän eli. Ilamin osa Ilojen Kaupungistakin oli hänen. Kun Carpentaria oli Ilamin keksinyt, täytyi hänen päättää, tahtoiko hän sijoittaa miljoonan puntaa yritykseen vai eikö, ja hänen äitinsä sen ratkaisi ja sanoi hänelle, että hän olisi hullu, jos heittäisi sellaisen yrityksen.

"No", sanoi vanha rouva kimeällä, värisevällä äänellä ojentaessaan hänelle kupin teetä — kuppi kilisi teevadilla hänen keltaisessa, sinisuonisessa kädessään. — "Et siis tule toimeen Carpentarian kanssa. Sitä pelkäsinkin."

"Hän ei tahdo mitenkään kuulla järkisyitä ilmoitusten suhteen", sanoi Ilam happamana ja kiersi lusikkaa teessä.

"Eikö?"

"Ja hän on aivan järjetön kun on kysymys tuosta hänen musiikistaan. Hän on harjoittanut kaksi tuntia kahtena viime päivänä. Minun täytyy tehdä kaikki työt."

"Niinkö?"

"Ja sitten hän kaupanpäällisiksi vie minut ylös ilmapallossa ja haaskaa siten aikaa."

"Ilmapallossa!"

Ilam kertoi tapahtuman ilmapallossa.

"Ja sitten hän päästää tuon kirotun sanomalehtimiehen vapaaksi — aivan vapaaksi!"

"Jos", sanoi hänen äitinsä, "minua vain ihmetyttää, että olet vielä elossa."

"Vahinko, että Carpentaria on elossa", vastasi Ilam.

Hänen äitinsä hehkuva katse kohtasi hänen omansa.

"Juuri sitä olen ajatellut", sanoi hän tyynesti. Hänen poikansa katse vaipui alas.

"Miten kauan?"

"Siitä asti kuin aloit valittaa hänestä, noin viikko sitten, poikaseni."

"Me emme tarvitse häntä nyt enää", mutisi Ilam. "Olemme toteuttaneet kaikki hänen aatteensa ja nyt tämä on vain liikekysymys, eikä Carpentarialla ole aavistustakaan liikeasioista. Ajattelehan vain hänen syitään ilmoituksia vastaan!"

"Älä välitä siitä nyt, Jos", keskeytti hänen äitinsä.

"Hän on vain tiellä nyt", jatkoi Jos synkkänä.

"Otaksun, että hän ei aio vetäytyä syrjään", huomautti mrs. Ilam.

"Vetäytyä pois? Ei tietenkään. Ei mikään saisi häntä siihen. Hän nauttii siitä — nauttii minun kiusaamisestani."

"Joka tapauksessa", sanoi äiti, "on sinulla se ilo, että laitos saa suuren menestyksen."

Hän katseli ulos ikkunasta yli puutarhan.

"Niin", murisi Ilam, "ja hän saa puolet voitosta. Minä olen hankkinut kaikki rahat, hän ei penniäkään. Mutta hän saa puolet voitosta, ja minkä vuoksi? Muutamista päähänpistoista — ei muusta. Hän on olevinaan apulaisjohtajana, mutta hän ei johda mitään muuta kuin tuota siunattua orkesteria. Ja minä olen laskenut, että me saamme kymmenentuhannen punnan nettovoiton viikossa! Puolet kymmenestä on viisi."

"Hän saa puolet voitosta vain niin kauan kuin elää, Jos", sanoi mrs. Ilam. "Sen jälkeen ei mitään."

"Ei mitään", sanoi Jos ja puraisi lämmintä torttua. "Mutta niin kauan kuin hän elää, maksaa hän minulle noin viisituhatta puntaa viikossa lukuunottamatta harmia."

"On mahdollista, ettei hän elä niin kauan", uskalsi mrs. Ilam sanoa.

"Mutta hän voi elää vaikka viisikymmentä vuotta."

"Entäpä jos hän kuolisi aivan äkkiä, Jos", jatkoi mrs. Ilam rauhallisesti, "silloin hän ei olisi ensimmäinen, joka on ollut tielläsi ja joka on kadonnut äkkiä ja odottamatta."

"Äiti!"

Ilam miltei huusi tuon sanan ja hypähti ylös.

"Olisiko hän sitten ensimmäinen?" intti mrs. Ilam.

"Ei, ei olisi", mutisi Josephus ja hänen äänensä vapisi.

Mrs. Ilam sammutti väkiviinalampun, joka paloi teekattilan alla, kuin olisi hän puhaltanut Carpentarian elämän sammuksiin.

"Minun täytyy mennä", sanoi Josephus hermostuneesti.

"Odota hetkinen, lapseni. Soita palvelijaa."

Palvelustyttö tuli sisään.

"Tuokaa tänne herranne kudottu liivi", sanoi mrs. Ilam.

"Mutta äiti, en tarvitse sitä."

"Kyllä tarvitset, Jos. Ei mikään ole niin petollista kuin toukokuun lämmin. Ota se yllesi minun ilokseni."

Poika totteli, kumartui alas suutelemaan ryppyistä äitiään ja meni.

"Ajattele mitä sanoin", huusi äiti hänen perästään.

"Ja mitä sanot hänen sisarestaan", kysyi poika.

"Älä sekoita yhteen kahta eri asiaa", vastasi mrs. Ilam. "Sitäpaitsi hän ei ole hänen sisarensa."